Artikkelikuva
Sudanilaistyttö otti elokuussa osaa juhlaan Omdurmanin kaupungissa. Sudanissa on tavattu poliota viimeksi vuonna 2009.

Afrikassa vuosi ilman poliota

Afrikka. Afrikassa ei ole todettu yhtään poliotapausta kokonaiseen vuoteen, totesi maailman terveysjärjestö WHO elokuussa. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun koko manner on selvinnyt vuoden ilman poliota.

Sitkeimmin polio on pitänyt Afrikassa pintansa Nigeriassa. Viimeisin poliotapaus löytyi Somaliasta viime vuoden elokuussa. Myös se oli peräisin Nigeriasta alkaneesta epidemiasta.

”Tämä on suuri menestys, mutta tilanne on yhä hauras. Huolta aiheuttaa se, että jossakin voi olla toteamaton tapaus”, Hamid Jafari WHO:sta totesi New York Times -lehdelle.

Maailmanlaajuinen kampanja polion kitkemiseksi alkoi vuonna 1988. Silloin yli 350 000 lasta halvautui polion takia vuosittain. Viime vuonna halvaantuneita oli vain 359.

Helposti valtioiden rajat ylittävän tartuntataudin kitkeminen on suuren mittaluokan hanke, joka onnistuu vain kansainvälisenä yhteistyönä. Polion hävittämiseen on käytetty viime vuosina noin miljardi dollaria vuodessa.

Tänä vuonna koko maailmassa oli elokuun alkuun mennessä todettu vain 34 poliotapausta, niistä 28 Pakistanissa, loput kuusi Afganistanissa.

Polio on sitkeä ja helposti leviävä virus. Siksi vuoden polioton kausi ei vielä riitä siihen, että WHO pitäisi koko Afrikan mannerta poliosta vapaana alueena. Siihen tarvitaan kaksi poliotonta vuotta lisää.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!