Artikkelikuva

Kohtaamisia: Sayari Sapera ja Sheru Nath

Romaniheimoon kuuluva taiteilijapariskunta opettaa musiikkia ja tanssia yhteisönsä nuorille.

Keskiluokkaisella asuinalueella keltaturkoosiksi maalattu kolmikerroksinen kivitalo hehkuu iltapäivän auringossa. Sayari Sapera, 41, avaa talon rautaportin. Puoliso Sheru Nath, 32, on hakenut moottoripyörällä koulusta perheen lapset Rajun, 11, Sapnan, 9 ja Raulin, 6.

Vanhemmat itse eivät ole käyneet koulua. Kumpikaan ei osaa lukea eikä kirjoittaa äidinkieliään hindiä ja rajasthania. Sapera osaa puhua englantia, Nath on myös opetellut kirjoittamaan sitä.

Pariskunta kuuluu kalbeliya-romaniheimoon, joka tunnetaan Intiassa käärmeenlumoajakastina. Esi-isät elivät liikkuvaa kiertolaiselämää, pyydystivät käärmeitä ja esiintyivät niiden kanssa. Musiikki oli tärkeä osa käärmeiden ”lumoamista”, joten heimon miehet opettelivat soittamaan perinnesoittimia. Naiset oppivat tanssimaan lähes samaan aikaan kuin kävelemään.

”Aluksi naiset eivät tanssineet julkisesti. Kun käärmeiden käyttö kiellettiin, naiset ottivat käärmeen roolin ja alkoivat tanssia esityksissä”, Sapera kertoo.

Sapera esiintyi laulajana jo kymmenvuotiaana ja aloitti sitten tanssin treenaamisen. Lahjakkuus huomattiin.

”Kaksitoista vuotta esiinnyin eri puolilla maailmaa: New Yorkissa, Pariisissa, Tokiossa, Tukholmassa – pääosin Cirque del Soleil’n mukana”, Sapera kertoo.

Hän on matkustanut maailmalla myös yksin. Lukutaidottomuus ei ole ongelma.

”Opin nopeasti puhumaan englantia. Kaikkialla on ihmisiä, jotka osaavat englantia.”

Sapera ja Nath ovat lapsuudenystäviä, jotka rakastuivat aikuisiällä. Naimisiin he menivät 12 vuotta sitten.

”Onneksi perheemme hyväksyivät valintamme. Rakkausavioliitot ovat Rajasthanissa yhä harvinaisia.”

Sormuksia tärkeämpiä avioliiton ja ikuisen rakkauden sinettejä tälle parille ovat käsiin tatuoidut puolison nimet.

Udaipurissa pari pyörittää kansalaisjärjestöä, yritystä ja taidekoulua, joka järjestää kursseja tanssi- ja musiikkiopiskelijoille. Tärkeintä on ammattiin valmistavan koulutuksen tarjoaminen heimon nuorille, erityisesti tytöille.

”Koulun oppilaat ovat perhettämme. Tytöt asuvat meillä. Huolehdimme myös siitä, että tytöt saavat luotettavat aviopuolisot”, Sapera kertoo.

Kotikaupungissaan pari esiintyy viiden tähden hotelleissa, kiertää eri puolilla maata kulttuurifestivaaleilla. Matkustaminen ei ole romaneille ongelma.

”Liikkeellä olo on elämäntapamme.
 

Iltapäivällä Sapera valmistautuu illan esitykseen.

”Tämä on prosessi kohti esiintyjäminää. Meikki, puku ja korut tekevät minusta käärmeen”, Sapera hymyilee.

Sapna seuraa tarkasti äitiään. Tytär on tanssinut jo Bollywood-elokuvassa.

Raju opiskelee isänsä johdolla perinnesoittimia, mutta hänen sydäntään lähinnä on Michael Jacksonilta vaikutteita saanut tanssityyli.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!