Artikkelikuva
Hämeenlinnassa järjestetty kansainvälinen Roihu-leiri kokosi kesällä yhteen 17 000 partiolaista.

Aina valmiina!

Partiolaisuudessa korostetaan nyt ­maailmankansalaisuutta.

Suomen Partiolaiset on Helsingin Töölössä majaansa pitävä järjestö, joka ainakin luvuista päätellen yhä vetää puoleensa, vai kuinka?

”No juu! Partiossa on 65 000 lasta, nuorta ja aikuista ympäri Suomea. Ja koko maailmassa meitä on 50 miljoonaa”, sanoo Maija Santalahti.

Järjestön suurimpana saavutuksena Santalahti pitää sitä, että se tarjoaa joka viikko tuhansille 7-22 -vuotiaille lapsille ja nuorille mielekästä tekemistä.

”Tavoitteemme on kasvattaa nuorista järkeviä ja aktiivisia kansalaisia, opettaa heitä toimimaan osana yhteisöä paikallisesti ja kansainvälisesti.”

 

Santalahden, 22, mielestä partiossa on olennaista, että siinä toimitaan ryhmässä, opitaan arkisia asioita.

Hän on uuden sukupolven partiojohtaja, jonka missiona on kansainvälisyyden korostaminen.

Tuoreena esimerkkinä partion kansainvälisyydestä on viimekesäinen Roihu-leiri, johon osallistui 17 000 partiolaista. Heistä 3000 tuli Hämeelinnan Evolle muualta kuin Suomesta – kaukaisimmat Ugandasta, Meksikosta ja Uudesta Seelannista.

”Roihu oli suurin ja kansainvälisin partioleiri Suomessa ikinä; yhdeksän päivää täynnä kasvatuksellisia aktiviteetteja keskellä metsää. Leirillä globaalikasvatus oli yksi 12-15-vuotiaiden ohjelman kuudesta pääteemasta.”

 

Järjestön suurin haaste liittyy Santalahden mukaan siihen, kuinka saada mukaan kaikenlaiset nuoret.

”Maahanmuuttajanuorten mukaan saamisessa on vielä työtä. He ovat aliedustettuina. Myös heikosta sosioekonomisesta taustasta tulevat lapset ja nuoret – he, joille moni harrastus on nykyään liian kallis.”

Entä onko Partio järjestönä tässä ajassa kiinni?

”Olemme tehneet paljon töitä sen eteen, että kuva partiosta saadaan vastaamaan tätä päivää. Itse partiotoiminta sitä jo on. Tavoitteenamme on, että globaalikasvatus saadaan entistä vahvemmin juurrutettua päivittäiseen toimintaan.”

Katso, järjestö!

Suomen Partiolaiset  – Finlands Scouter ry
Jokainen rakentaa parempaa maailmaa. Partio on Suomen vaikuttavin nuorten liike.

Perustettu: 1910. Kattojärjestö vuodesta 1972, kun Partiotyttö- ja Partiopoika-järjestöt yhdistyivät.

Motto: Ole valmis!

Jos järjestömme olisi eläin: Lokki, koska se viihtyy vedessä, kaupungissa ja luonnossa – ja sopeutuu hyvin mitä erilaisimpiin tilanteisiin.

Sarjassa esitellään Kepa ry:n jäsenjärjestöjä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!