Artikkelikuva
Myös calypsotähti Brother Valentinon lemmikkikoiralla on rastat.

Calypson kuninkaalliset

Trinidadilainen valokuvaaja Mark Gellineau kuvasi kotisaarensa calypso-tähdet Maailman Kuvalehdelle. Länsimaissa bilemusiikkina tunnettu calypso on kotimaassaan myös tärkeä yhteiskunnallinen työkalu.

Seksi, skandaalit, juorut, politiikka, paikallisuutiset ja toisten calypsoartistien haastaminen olivat klassisen calypson tavaramerkkejä – samaan tapaan kuin rap-musiikin myöhemmin. Calypsonkin tehtävä on ollut shokeerata ja ravistella moraalia.

Trinidadissa 1900-luvun puolivälissä syntynyt calypso edustaa afrokaribialaista musiikkigenreä. Se juontaa juurensa 1700-luvulle, jolloin länsiafrikkalainen kaiso yhdistyi Ranskan Antilleilta plantaaseille tuotujen orjien musiikkiperinteeseen.

Calypso on aina heijastellut yhteiskuntaa ja ollut tärkeä tiedonvälittäjä. Tekstien sisällöt puhuttavat saaren ihmisiä vielä tänäkin päivänä. Tarttuvan ja puhuttelevan tekstin ohella olennaista on melodia ja viihdyttävä kokonaisuus.

Brittien siirtomaahallinto harjoitti sensuuria karsimalla kriittisimmät äänet teksteistä. Sensuurista huolimatta calypso-artistit keksivät ovelia tapoja välttyä punakynältä. Kaksoismerkitykset olivat yleisiä, samoin harhaan johtaminen. Kun trinidadilaiset halusivat arvostella brittihallitsijoitaan, he vertasivat tilannetta Hitlerin Saksaan ja sen harjoittamaan politiikkaan Puolassa.

Nykypäivänä calypsokin on muuttunut viihteellisemmäksi, mutta kansan ääni kuuluu artistien tuotannossa edelleen. Esittelemme potrettigalleriassamme joukon uusia ja vanhoja tekijöitä.

Näet kuvat isompina sivun ylhäällä olevassa kuvakarusellissa, josta kuvia voi selata nuoli-ikoneista.

Brother Valentino, 75

  • Oikealta nimeltään Emorold Anthony Phillip.
  • Syntynyt Grenadan maaseudulla ja haluaa nykyisinkin elää mahdollisimman luonnon­läheistä elämää.
  • Lempisanonta on peräisin isoäidiltään: ”bad breeze doh blow” – kaikelle on syynsä.
  • Suurimpia hittejä: Life is A Stage (1972), Stay Up Zimbabwe (1975), Time and Space (1986), Calypso in Trouble (1992), The Radio (2001) ja Where Kaiso Went (2004).
  • Myös Valentinon lemmikkikoiralla on rastat.

Aaron Duncan, 13

  • Aloitti uransa isosiskonsa taustalaulajana ja on nykyään National Junior Calypso Monarch -kilpailun viisinkertainen voittaja.
  • Toimii myös yrittäjänä ja huolehtii omasta oheistuotebisneksestään.
  • Suurin hitti Can You Feel It (2015).
Vanhempi mies knallissa ja koreassa kauluspaidassa.

Lord Superior, 79

  • Oikea nimi Andrew Marcano, tunnetaan myös nimellä Supie.
  • Vanhin elossa oleva calypso-esiintyjä – vetäytyi calypso-kilpailuista jo 1975. Ensilevytys Coconut 16-vuotiaana.
  • Esiintyi uransa alkuaikoina kiertävänä kitaristina Manhattanin hienostoravintoloissa. Keikkaillut paljon myös Lord Kitchenerin kanssa.
  • Tunnetuimmat kappaleet Coconut, Spread Joy, Cultural Assassination ja Put the Women On Top.

Karene Asche, 31

  • Aloitti esiintymisen 11-vuotiaana. Kulkenut calypso-kilpailuissa voitosta voittoon.
  • Uran huipentuma toistaiseksi vuoden 2011 Calypso Monarch -titteli, josta kuittasi myös kahden miljoonan dollarin rahapalkinnon.
  • Suurimmat hitit Uncle Jack, Careful What You Ask.
  • Näkee edelleen painajaisia siitä, että unohtaa sanat lavalla.

Chalkdust, 75

  • Oikealta nimeltään Hollis Urban Lester Liverpool.
  • Työskentelee musiikin ja historian professorina Trinidadin ja Tobagon yliopistossa.
  • Voittanut kaikkiaan kahdeksan Calypso Crown -palkintoa vuosina 1976–2009.
  • Tunnettuja kappaleita Three Blind Mice, Ah Can’t Make, Misconceptions,  My Heart and I.
  • Joutui lopettamaan lääkärinopinnot, koska pyörtyi useita kertoja nähtyään verta.

Singing Sandra, 59

  • Oikealta nimeltään Sandra Des Vignes-Millington.
  • Ensimmäinen arvostetun Calypso Monarch -palkinnon kahdesti voittanut nainen (1999 ja 2003).
  • Rentoutuu katselemalla lemmikkikalojensa uiskentelua akvaariossa.
  • Haluaa pysyä mukana teknologian kehityksessä ja on mm. opetellut itse käyttämään sosiaalista mediaa.
  • Tunnetuimpia kappaleita One Destiny, One Heart (1997), Song for Healing (1999), For Whom the Bell Tolls (2003).

Chucky, 29

  • Oikealta nimeltään Roderick Gordon. Aloitti calypso-kilpailuissa 2004.
  • Yhdistelee musiikissaan calypson ja socan elementtejä. Tunnettu kantaaottavista aiheistaan.
  • Kiertänyt ja kuvannut musiikkivideoita Euroopassa.
  • Kaksinkertainen Calypso Monarch -voittaja vuosilta 2014 ja 2015.
  • Suurimmat hitit Turn Around (2007), Touch It (2011), Wey You Think (2014), The Rose (2015).

Kuuntele calypsoa Spotifystä! 

https://maailmankuvalehti.fi/musiikki

20 suosituinta calypso-kappaletta kautta aikojen:

Lord Invader: Rum and Coca Cola
The Mighty Sparrow: Jean and Dinah
The Mighty Sparrow: Congo Man
Lord Kitchener: Bee’s Melody
Lord Kitchener: Gimme De Ting
Lord Kitchener: Sugar Bum Bum

Calypso Rose: Fire In Me Wire
Roaring Lion: Mary Ann
Baron: Somebody
Black Stalin: Black Man Come To Party
Black Stalin: Bun Dem
Calypso Rose: Tempo
Buster Poindexter: Feeling Hot Hot Hot
David Rudder: Bachannal Lady
David Rudder: Madness
Duke: Thunder
Explainer: Lorraine
Lord Nelson: Meh Lover
Mighty Gabby: Government Boots
Natasha Wilson: Sweet TNT

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!