Jaa:

  • Facebook
  • Twitter
  • AddThis

Terveys

Maailman Kuvalehti 1/2012

Laki poikien ympärileikkauksesta?

Poikien ympärileikkaus on lääketieteellisistä, uskonnollisista tai kulttuuriperinteisiin liittyvistä syistä tehty esinahan poistaminen.

Husein Muhammed

13 kommenttia »

kirjoittaja on lakimies ja kirjailija

Suomessa juutalaiset ja tataarit ovat jo 1800-luvulta lähtien tehneet poikien ympärileikkauksia ilman viranomaisten puuttumista asiaan. Viime vuosina jotkut ympärileikkaukset ovat johtaneet pahoinpitelysyytteisiin, joskin monissa tapauksissa syyttäjä on myös päätynyt syyttämättäjättämispäätökseen.

Viimeksi vuonna 2008 Suomen korkein oikeus katsoi, että uskonnollisista tai kulttuurisista syistä tehty poikien ympärileikkaus on sallittua, mikäli se tehdään asiallisesti. Poikien ympärileikkaus ei tiettävästi ole kielletty missään maassa. Toisaalta Suomessa viimeksi joulukuussa kahdessa tapauksessa vanhemmat olivat käräjillä ympärileikkauksen vuoksi.

Sosiaali- ja terveysministeriössä oli vuonna 2008 valmisteilla laki, jolla uskonnollisista ja kulttuurisista syistä suoritettava poikien ympärileikkaus olisi nimenomaisesti laillistettu. Ympärileikkauksen suorittajan olisi tullut olla ammattilääkäri, ja vähävaraiset perheet olisivat voineet teettää sen julkisessa terveydenhuollossa maksutta.

Ilmeisesti poliittisista syistä ministeriö jäädytti hankkeen. Ympärileikkauksen laillistamista ja teettämistä myös julkisin varoin on puoltanut muun muassa Ihmisoikeusliitto. Sen sijaan esimerkiksi Lääkäriliitto on vastustanut sitä.

Uusi peruspalveluministeri on luvannut selvittää uuden lain tarpeen (HS 21.12.). Todennäköisesti uusikaan selvitys ei poliittisista erimielisyyksistä johtuen saa aikaan tarvittavaa lakia.

Lainsäädännön puuttuminen on ongelmallista. Vanhemmat ja lääkärit joutuvat elämään epätietoisuudessa siitä, saako operaatiota tehdä vai tuleeko syyte pahoinpitelystä.

Suomalaiset lääkärit ovat omantunnonsyistä tai pahoinpitelysyytteiden pelossa lähes kokonaan kieltäytyneet uskonnollisista ympärileikkauksista. Juutalaiset ja tataarit ovat teettäneet ympärileikkaukset omilla lääkäreillään. Ongelmalliseksi on muodostunut maahanmuuttajien ympärileikkaus, sillä niihin ei yleensä ole löytynyt ammattitaitoista lääkäriä. Osa vanhemmista on joutunut käyttämään poikansa kotimaassaan ympärileikkauksessa, toiset ovat turvautuneet puoskareihin.

Poikien ympärileikkaus on vain vähäinen toimenpide, joka oikein suoritettuna ei aiheuta mitään varsinaista vammaa tai seksuaalista kyvyttömyyttä. Maahanmuuttajavastaisten piirissä ympärileikkausta on demonisoitu ihan muista syistä kuin lapsen terveyden vuoksi: Samat niin kutsutut maahanmuuttokriitikot, jotka muualla vaativat maahanmuuttajien palauttamista kotimaihinsa, vaikka nämä olisivat vaarassa joutua teloitetuiksi tai kidutetuiksi poliittisten tai uskonnollisten mielipiteidensä vuoksi, väittävät vastustavansa ympärileikkausta sen vuoksi, että ovat huolissaan muslimipoikien terveydestä.

Juuri terveydellisistä syistä ympärileikkaus tulee sallia valvotuissa olosuhteissa. Kielto altistaisi lapsen ammattitaidottoman henkilön suorittamalle ympärileikkaukselle, mistä lapselle voi aiheutua vakaviakin vammoja.

Jos ympärileikkaus kriminalisoitaisiin, osa vanhemmista kuitenkin ympärileikkauttaisi lapsensa. Ympärileikkauksen epäonnistuessa he eivät pahoinpitelysyytteiden pelossa uskaltaisi viedä lastaan lääkäriin. Tämä olisi lapsen kannalta kaikkein vaarallisinta.

Ympärileikkausta on vastustettu myös sen vuoksi, ettei lääketieteellisesti turhaa toimenpidettä tulisi kustantaa verorahoilla. Ympärileikkaus on kuitenkin mahdollista laillistaa ilman, että se suoritettaisiin julkisin varoin. Varakkaat vanhemmat maksaisivat poikansa ympärileikkauksen joka tapauksessa.

Vähävaraisille toimenpiteen on sen sijaan syytä olla ilmaista. Muuten lapsi saatetaan ympärileikkauttaa ammattitaidottomalla henkilöllä, mikä saattaa paitsi vaarantaa lapsen terveyden, myös tulla epäonnistuneen ympärileikkauksen vuoksi suoritettavina lääketieteellisinä toimenpiteinä julkiselle terveydenhuollolle kalliimmaksi kuin jos ympärileikkauksen olisi alun perin tehnyt ammattitaitoinen lääkäri.

Ympärileikkausta koskevaa neuvontaa olisi syytä tarjota vanhemmille neuvoloissa jo ennen lapsen syntymistä. Tällöin on tähdennettävä, että tyttöjen sukupuolielinten silpominen on erittäin vaarallista ja myös ankarasti kiellettyä. Myös poikien ympärileikkaukseen liittyvät sinänsä harvinaiset riskit on kerrottava. On myös esitettävä mahdollisuus siirtää ympärileikkaus aikuisuuteen ja asianosaisen itsensä päätettäväksi. Viime kädessä vanhemmille on annettava myös mahdollisuus ympärileikkauttaa poika turvallisissa oloissa.

Kommentit

Ympärileikkaus vaikuttaa kuitenkin itsetyydytykseen ja rajaa pois muutamia seksin tapoja.

Miksi valtion pitää tukea ajatusta siitä, että ihmisessä on liiallisia osia, jotka pitää poistaa?

Ympärileikkauksessa tulisi olla rajana täysi-ikäisyys tai terveydelliset syyt. Tällöin ihminen voisi täysivaltaisesti päättää kehostaan.

Vanhempien uskonnollisuuden ei tule olla syynä minkäänlaiseen kehon tuhoamiseen.

Vanhemmilla ei ole oikeutta päättää lapsensa sukupuolielimien silpomisesta - oli kyseessä tyttö tai poika. Silpominen aiheuttaa pysyvän vaurion ja runsaasti täysin turhia riskejä kummassakin tapauksessa.

Salassa tehtävien silpomisten pelko ei ole riittävä peruste niiden kriminalisoinnin estämiseksi. Saman logiikan mukaan minkään rikoksen ei tarvitsisi olla rikos, koska ihmiset kuitenkin tekevät niitä salaa.

Uskonnolliset syyt eivät oikeuta merkittävän ja pysyvän ruumiinvamman tuottamista eivätkä riskille altistamista.

Päätöksentekovalta sukupuolielinten rituaalisesta leikkelystä voi legitiimisti olla vain täysi-ikäisellä yksilöllä. Ja toivottavasti päätöksen annetaan syntyä valistuneesti kaikki riskit huomioiden ilman uskonnollista painostusta.

Eli sallitaan lapsen pahoinpitely ja ruumiinvamman tuottaminen koska sitä tehdään kuitenkin? Tämän saman voisi laajentaa esimerkiksi raiskaukseen ja murhiin niin rikostilastot kaunistuisivat kummasti.

Hyvä kirjoitus tärkeästä asiasta.

Mietin poikien ympärileikkausta ja sitä, aiheuttaako se haittaa vai hyötyä. Olen keskustellut aiheesta joidenkin eri maalaisten miesten kanssa ja näkemyserot ovat hyvin erilaisia.
Ympärileikatut miehet eivät ole kokeneet siitä mitään haittaa, päinvastoin he kokevat peniksensä olevan kauniimpi ja "helppo hoitoisempi".
Kun taas eräs mies, jota ei ole ympärileikattu, kauhisteli ajatusta. Hän kertoi nahan lisäävän esim. seksuaalisia nautintoja, eikä nähnyt hygienian hoitamisessa mitään ongelmaa.

Olen samaa mieltä asiasta, että vanhempien tulisi saada tietää asiasta faktatietoa, jonka pohjalta voivat sitten tehdä päätöksen oman poikansa suhteen. Olen nainen, joten en voi tietää mitä se aiheuttaa miehelle. Olen kuullut asiasta ristiriitaisia näkemyksiä ja mietin kuinka toimisin tulevaisuudessa oman poikani suhteen. Henkilökohtaisesti pidän kauniimpana penistä, joka on ympärileikattu.

Toinen asia on tyttöjen ympärileikkaus, joka on ehdottomasti kiellettävä. Eräässä juhlassa, jossa olin tuli puheenaiheeksi naisten ympärileikkaus. Paikalla oli pari afrikkalaista miestä, joista toinen alkoi väittää ympärileikkauksen olevan pötypuhetta. Mies on yli neljänkymmenen ikävuoden ja kaikki suomalaiset olimme järkyttyneitä, kuinka hän ei mukamas tiennyt asiasta mitään. Voiko olla niin, että Afrikassa seksuaalisuus on niin suuri tabu, ettei miehet tiedä mitä heidän keskuudessaan tapahtuu?

Alapuolella videolinkki, josta selviää, mitä lapselle tuossa 'vähäpätöisessä' operaatiossa tapahtuu. Suosittelen, että vain kylmäverisimmät yrittävät, se kestää 14 minuuttia. Lääkärillä täytyy olla Mengelen mielenlaatu, että kykenee tuohon, ja rauhallisesti juttelemaan samalla.

http://www.dailymotion.com/video/xf2jkc_gomco-infant-circumcision-with-a...

Poikien ympärileikkaukset eivät ole mikään erityisen toivottava asia, mutta jos niitä joka tapauksessa tehdään, on ne syytä teettää ammattilaisilla ja valvotusti. Näin on säädetty esim. Ruotsissa.

Olisi tietysti erityisen toivottavaa, että vanhemmat jättäisivät asiasta päättämisen asianomaiselle, kunnes tämä aikuistuu. Siksi olenkin todennut kolumnini lopussa: "Ympärileikkausta koskevaa neuvontaa olisi syytä tarjota vanhemmille neuvoloissa jo ennen lapsen syntymistä. Tällöin on tähdennettävä, että tyttöjen sukupuolielinten silpominen on erittäin vaarallista ja myös ankarasti kiellettyä. Myös poikien ympärileikkaukseen liittyvät sinänsä harvinaiset riskit on kerrottava. On myös esitettävä mahdollisuus siirtää ympärileikkaus aikuisuuteen ja asianosaisen itsensä päätettäväksi. Viime kädessä vanhemmille on annettava myös mahdollisuus ympärileikkauttaa poika turvallisissa oloissa."

Sen sijaan MISSÄÄN poikien ei ole kiellettyä. Lisäksi, vaikka kolmasosa maailman miehistä on ympärileikattu, ympärileikatut eivät itse ole nousseet vastustamaan käytäntöä, vaan sitä vastustavat muut.

Joka tapauksessa tällä hetkellä vallitsee huonoin mahdollinen tilanne: on epäselvää, saako ympärileikkauksia tehdä vai ei. Vanhemmat pelkäävät ja saattavat jättää lapsen viemättä lääkäriin pahoinpitelysyytteiden pelossa, jos ympärileikkaus on aiheuttanut esimerkiksi pitkittynyttä tulehtumista. Tämä jos mikään ei ole lapsen edun mukaista.

Tjaa-a. Ei Suomen lainsäädännöstä löydy myöskään pykälää, joka kieltäisi tyttöjen sukupuolielinten silpomisen. Silti tämä näyttää olevan yleinen uskomus. Kuitenkin lainsäädännön lähtökohdan tulee aina olla sukupuolineutraali.

Ainoa viite, tyttöihin on Hallituksen esityksessä uskonnonvapauslaiksi (HE 1993) todetaan: "…Tämä ei kuitenkaan merkitse, että uskonnon ja omantunnon vapauteen vedoten voitaisiin harjoittaa toimia, jotka loukkaavat ihmisarvoa tai muita perusoikeuksia … säännös ei siten voi esimerkiksi oikeuttaa missään olosuhteissa ihmisyksilöiden silpomista, kuten naisten ympärileikkausta, huolimatta tällaisen toimenpiteen mahdollisesta yhteydestä johonkin uskonnolliseen suuntaukseen".

Suomen perustuslaissa ja meitä sitovissa kansainvälisissä sopimuksissa taataan kaikille ihmisille fyysinen koskemattomuus, ja erityisesti lapsia on suojeltava kaikelta väkivallalta. Ongelma ei siis ole lainsäädännön puute, vaan lain tulkinta.

Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessä 2008 todetaan, että tyttöjen sukupuolielinten silpominen on törkeä pahoinpitely, mutta poikien ei ole. Pojilla ei siis ole samaa oikeussuojaa kuin tytöillä, vaan heitä saa syrjiä sukupuolen perusteella.

Poikien pahoinpitelyn kriteeriksi näyttää tuomioistuimille riittävän se, onko käytetty kivunlievitystä, ja miten lapsi on toipunut amputaation välittömistä seuraamuksista. Pitkäaikaisista seuraamuksista ei tuomioistuimilla näytä olevan tietoa, vaikka sitä on runsaasti saatavilla. Riskit eivät suinkaan ole pieniä ja harvinaisia, mutta ovat aina tarpeettomia.

Vuonna 1993 KKO päätyi sakottamaan vanhempaa, joka oli tukistanut lastaan. Teosta ei varmuudella jäänyt fyysistä vammaa tai toimintakyvyn alentumista, kuten lasten sukupuolielinten silpomisesta jää.

Kun tuomioistuimilta näyttävät puuttuvan tarvittavat tiedot, niin lainsäätäjän on syytä ottaa asiaan kantaa. Ruumiinvamman tuottaminen lapselle on yksiselitteisesti kriminalisoitava, ja tyttöjä ja poikia kohdeltava lain edessä tasa-arvoisesti.

Poikien ja tyttöjen sukuelinten silpominen on aivan yksinkertaisesti lapsen törkeää pahoinpitelyä. Eikä se muuksi muutu, vaikka sitä perusteltaisiinkin taikauskolla. Asiaan ei saa vaikuttaa kivunlievitys tai mikään muukaan törkeää pahoinpitelyä mukamas jollain tavoin lieventävä seikka.

Jos henkiolennot vaativat ihmisten sukuelinten silpomista, silvotuttakoot kukin omansa sitten täysi-ikäisenä.

Suomen lain on suojeltava lapsia myös taikauskoisia vanhempiaan vastaan.

Husein Muhammed kirjoitti:

Poikien ympärileikkaukset eivät ole mikään erityisen toivottava asia, mutta jos niitä joka tapauksessa tehdään, on ne syytä teettää ammattilaisilla ja valvotusti. Näin on säädetty esim. Ruotsissa.

Olisi tietysti erityisen toivottavaa, että vanhemmat jättäisivät asiasta päättämisen asianomaiselle, kunnes tämä aikuistuu. Siksi olenkin todennut kolumnini lopussa: "Ympärileikkausta koskevaa neuvontaa olisi syytä tarjota vanhemmille neuvoloissa jo ennen lapsen syntymistä. Tällöin on tähdennettävä, että tyttöjen sukupuolielinten silpominen on erittäin vaarallista ja myös ankarasti kiellettyä. Myös poikien ympärileikkaukseen liittyvät sinänsä harvinaiset riskit on kerrottava. On myös esitettävä mahdollisuus siirtää ympärileikkaus aikuisuuteen ja asianosaisen itsensä päätettäväksi. Viime kädessä vanhemmille on annettava myös mahdollisuus ympärileikkauttaa poika turvallisissa oloissa."

Sen sijaan MISSÄÄN poikien ei ole kiellettyä. Lisäksi, vaikka kolmasosa maailman miehistä on ympärileikattu, ympärileikatut eivät itse ole nousseet vastustamaan käytäntöä, vaan sitä vastustavat muut.

Joka tapauksessa tällä hetkellä vallitsee huonoin mahdollinen tilanne: on epäselvää, saako ympärileikkauksia tehdä vai ei. Vanhemmat pelkäävät ja saattavat jättää lapsen viemättä lääkäriin pahoinpitelysyytteiden pelossa, jos ympärileikkaus on aiheuttanut esimerkiksi pitkittynyttä tulehtumista. Tämä jos mikään ei ole lapsen edun mukaista.

Uskonnollisista syistä tekisin pojilleni ympärileikkausta ( 6v ja 4v ) olen puhunut neuvolassakin asiasta avoimesti aina, mutta helpointa olisi ollut tehdä lasten ollessa vastasyntyneitä. Nyt iski tosiasia ettei sitä voi tehdä turvallisesti Suomessa VAIKKAKIN olisin valmis kustantamaan itse, työni ei oel mikää rahasampo, mutta koska asia on meille tärkeä olemme säästäneet siihen koko ajan.

ainoa mahdollisuus on matkustaminen johonkin Islamilaiseen maahan, jossa saisi tehhtyä sairaalassa toimenpidettä.

HEI HALOOO??? TAIKAUSKOA??? HENKIOLENTOJA?? EI OO SELLAISESTA KYSE!! TAIDAT OLLA IHMINEN JOLLE USKONTO JA PERINNE ON IHAN VIERAITA KÄSITTEITÄ.

Anonyymi kirjoitti:

Poikien ja tyttöjen sukuelinten silpominen on aivan yksinkertaisesti lapsen törkeää pahoinpitelyä. Eikä se muuksi muutu, vaikka sitä perusteltaisiinkin taikauskolla. Asiaan ei saa vaikuttaa kivunlievitys tai mikään muukaan törkeää pahoinpitelyä mukamas jollain tavoin lieventävä seikka.

Jos henkiolennot vaativat ihmisten sukuelinten silpomista, silvotuttakoot kukin omansa sitten täysi-ikäisenä.

Suomen lain on suojeltava lapsia myös taikauskoisia vanhempiaan vastaan.

Jo se on kumma, kun maassa on perustuslaki, joka turvaa koskemattomuuden. Kyllä pitää lapsella olla oikeus omaan ruumiiseensa, ja myös uskontoonsa: ympärileikkaus uskonnollisista syistä on sama, kuin jos vaikkapa kristityt haluaisivat tatuoida ristin lapsen kehoon merkiksi uskonnosta. Haitallisia perinteitä on muitakin, kuten tyttöjen ympärileikkaus tai vaikka ruumiillinen kuritus, pakkoavioliitot tai koirien hännäntypistämiset, eikä niitäkään hyväksytä. Lasten muitakaan pahoinpitelyitä, kuritusta, hyväksikäyttöä jne. ei sallita, ja silti niitä tapahtuu. Ei tällä syyllä voida viedä lapsilta koskemattomuuden turvaa.

Tiedän myös, millaista painostusta esimerkiksi monikulttuurisissa liitoissa koetaan: "uskonnollisista" tai vielä epämääräisemmistä "kulttuurisista" syistä lasta vaaditaan silvottavaksi (sitähän tämä on, kaunistelu pois tähän maailman aikaan). Alistetun vanhemman (usein suomalainen äiti) todellinen kanta jää kuulematta. Ja silpomista vaativat vanhemmat vetoavat siihen, ettei laki suoranaisesti kiellä. Niinpä alistetulla osapuolella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin suostua. Uskon näin olevan myös viestiketjun Anonymousin kohdalla. Kyllä vanhemman pitää asettaa etusijalle lapsensa etu, ei omat kulttuuriset tai puolison intressit, se on ihan perusehto hyvälle vanhemmuudelle.

Kuinka kukaan vanhempi, joka todella rakastaa lastaan, haluaisi aiheuttaa lapselleen ruumiinvamman? Ei kai vanha, barbaarinen perinne voi merkitä enemmän, kuin oman lapsen etu ja ihmisoikeudet? Jos näin on, miksei edes valtio kye turvaamaan lasten, kansalaistensa, oikeuksia? Vähävaraisuuteen tai uskoon on turha vedota: jos lapsen mieluummin vie puoskarille kuin kunnioittaa hänen oikeuksiaan, tulisi lapsille turvata parempi huolenpito. Kuinka vanhemman oikeus harjoittaa haitallista käytäntöä voi merkitä enemmän, kuin lapsen, itsenäisen pienen ihmisyksilön, oikeus kehoonsa, uskoonsa, terveyteensä ja koskemattomuuteensa?

Minulla on aiheesta omakohtaista kokemusta. Tiedän, mistä puhun.

Toivon, että Suomi voisi näyttää mallia tässä asiassa. Tässä maassa tulisi kunnioittaa koskemattomuutta, kehoa, lapsen oikeuksia: vaikka sitten ensimmäisenä maailmassa. Uskonnolla ei saa polkea perustuslakia, eikä kenenkään lapsen - ei muslimin, ei juutalaisen, ei kenenkään - ihmisoikeuksia.

Post new comment?

CAPTCHA
CAPTCHAn avulla pyritään estämään automatisoidut roskapostikommentit. Kirjoita laatikkoon kuvassa näkyvät sanat. Halutessasi voit ladata uudet sanat napsauttamalla ylintä sinistä nappia.