Enemmän ja enemmän ja enemmän… Se on oikea kuvaus ihmiskunnan energiankäytöstä ja myös ranskalaisen historioitsijan Jean-Baptiste Fressoz’n paljon huomiota saaneen kirjan nimi: More and More and More – An All-Consuming History of Energy (2024).

Fressoz’n pääteesi on, että vihreää siirtymää ei ole tapahtumassa eikä energiasiirtymiä ole historiassa tapahtunutkaan. Sen sijaan energia-arsenaaliin tulee uusia energiamuotoja, jotka kasvavat symbioosissa olemassa olevien kanssa. Ajatus energiasiirtymästä nojautuu hänen mielestään virheelliseen historiantulkintaan.

Fressoz’n mukaan ajatusvääristymä uhkaa harhauttaa ihmisiä uskomaan, että vihreällä siirtymällä pelastetaan planeetta.

Tutkimusjohtajana Ranskan kansallisessa tieteellisen tutkimuksen keskuksessa (CNRS) toimiva Fressoz vieraili Helsingissä kesäkuussa puhumassa kirjastaan.

Ajatusta vihreästä siirtymästä ei kyseenalaisteta, koska sen ylläpitäminen on kaikkien intresseissä: yritysten, tutkijoiden, poliitikkojen ja meidän kuluttajien.

“Voimme jatkaa mukavaa elämää, kuten ennenkin, koska insinöörit ja tutkijat löytävät kyllä ratkaisun”, Fressoz sanoo.

“Meidän pitää päästää irti mielikuvista, että muutama aurinkopaneeli ratkaisee ilmastonmuutoksen. Ilmastonmuutokseen ei ole ratkaisuja. Se on tulossa, mutta sitä voi hidastaa.”

Uudet energiamuodot tulivat vanhojen rinnalle, ja kaikkea alettiin käyttää yhä enemmän.

Kaikista teknologisista innovaatioista huolimatta me käytämme enemmän raakamateriaaleja kuin koskaan ennen, Fressoz toteaa. Modernisaatio ei siis ole sitä, että jokin uusi tulee vanhan tilalle, vaan kyse on jatkuvasta kasvusta ja yhteenliittämisestä.

Fressoz kutsuu tätä symbioottiseksi laajentumiseksi. Esimerkkinä hän nostaa esiin teräsputkitehtaan Brasiliassa. Siellä käytetään puuta hiilen tuottamiseen, hiiltä teräksen tuottamiseen ja terästä öljyn tuottamiseen. Öljyä taas tarvitaan, jotta voidaan raivata metsää.

Fressoz sanoo, että ajatus energiasiirtymästä on peruja 1970-luvun öljykriisistä ja pyrkimyksistä vähentää öljyriippuvuutta. Yhdysvaltojen silloinen presidentti Jimmy Carter piti puheen, jossa hän sanoi ihmiskunnan tehneen jo kaksi siirtymää: puusta hiileen ja hiilestä öljyyn. Nyt tarvittaisiin kolmas.

“Mutta ei näitä siirtymiä ikinä tapahtunut, vaan uudet energiamuodot tulivat vanhojen rinnalle ja kaikkea alettiin käyttää yhä enemmän. Vihreä siirtymä on pelkkä iskulause.”

Fressoz suhtautuu hyvin kriittisesti osaan YK:n ilmastopaneeli IPCC:tä, nimittäin kolmanteen työryhmään. Sen pöydällä on päästöjen vähentäminen, ja siellä uskotaan hänen mielestään aivan liikaa teknologiseen ratkaisuun. Ryhmä on antanut paljon painoarvoa uskoon, että hiilidioksidia pystyttäisiin kustannustehokkaasti ottamaan talteen ja varastoimaan.

Fressoz kutsuu tätä hölynpölyksi ja fossiiliteollisuuden keksinnöksi. Sille on hänen mielestään annettu liian iso rooli päästövähennysten mallinnuksissa.

“Toki on mukavaa uskoa mallinnuksiin, joissa hiilidioksidin talteenotto ja varastointi on helppoa ja halpaa vuonna 2050!”

Sen lisäksi Fressoz kritisoi työryhmän raportteja. Ensimmäinen tuli vuonna 1992, ja vasta vuonna 2022 alettiin puhua kohtuullisuudesta (englanniksi sufficiency). Kohtuullisuudessa ajatuksena on asettaa jonkinlainen yläraja energian, materiaalien ja luonnonvarojen käytölle. Fressoz painottaa, että vasta muutama vuosi sitten alettiin siis IPCC-tasolla päästöjen vähennykseen keskittyvässä ryhmässä pohtia, miten päästöjä voitaisiin vähentää kuluttamalla vähemmän.

“Tietenkin teknologia on osa ratkaisua, mutta ehkä vain puolet ratkaisusta.”

Fressoz muistuttaa, että IPCC on YK-paneeli, eli jäsenistö päättää, kuka siellä heitä edustaa.

“Ja YK:ssa on monia hallituksia, jotka eivät halua tehdä mitään ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Sen lisäksi on hyvä muistaa, että sekä työryhmän II että III johdossa oli alun perin ihmisiä, jotka eivät uskoneet ilmastonmuutokseen. Ei siis ole outoa, että IPCC III -työryhmä julkaisee kyseenalaisia raportteja.”

Ovatko yksityiskoneet välttämättömiä, vai pitäisikö ne kenties kieltää?

Fressoz’n kirja on saanut laajaa kiitosta ja huomiota, mutta toki myös kritiikkiä. Häntä on kritisoitu muun muassa uusiutuvien energiamuotojen vähättelystä ja materiaalitalouden liian suoraviivaisesta linkittämisestä ilmastonmuutokseen.

Moni myös huomauttaa, että siirtymä tarkoittaa nimenomaan sitä, että uudet energiamuodot vievät suurimman osan koko energiakakusta. Vanhojen osuus vähenee, muttei katoa. Fressoz kuitenkin painottaa, että ongelma on nimenomaan se, että esimerkiksi hiilen ja puun absoluuttinen määrä energiapotissa vain kasvaa, vaikka osuus vähenee.

Fressoz peräänkuuluttaakin laajaa yhteiskunnallista keskustelua siitä, mitä me ihmiskuntana tarvitsemme hyvään elämään. Kolmasosa hiilidioksidipäästöistä tulee ruoasta, siitä on hankala tinkiä. Myös sementti-, muovi- ja terästuotantoa on hyvin hankala tehdä päästöttömäksi.

Fressoz sanoo alkaneensa kyseenalaistaa, mitä hiilidioksidipäästöjä tarvitaan. Ovatko yksityiskoneet välttämättömiä, vai pitäisikö ne kenties kieltää? Tarvitsemmeko oikeasti vielä yhden pilvenpiirtäjän New Yorkiin tai asuinalueen Espooseen? Vaikka jokin olisikin tuottavaa ja kannattavaa, kuten yksityiskoneiden myynti, se hyödyntää niin pientä osaa ihmiskunnasta, ettei sitä voi puolustaa.

Etenkin poliitikkojen kanssa tästä on vaikea puhua.

Fressoz myöntää, että keskustelu asiasta on hankalaa samaan aikaan, kun esimerkiksi Saudi-Arabia rakentaa futuristista kaupunkia ja hiihtokeskusta aavikolle.

“Etenkin poliitikkojen kanssa tästä on vaikea puhua. He ajattelevat, etteivät kansalaiset hyväksy, että meidän pitää käydä tämä keskustelu kasvusta ja yltäkylläisyydestä.”

Fressoz peräänkuuluttaa enemmän keskustelua koko maan materiaalitaloudesta eikä vain sähköntuotannosta. Esimerkiksi Suomi tuottaa sähköä lähes pelkästään uusiutuvilla energiamuodoilla, mutta mitä se vaatii materiaaleissa? Sähköauto on päästöjen kannalta parempi kuin polttomoottoriauto, mutta sen valmistamiseen menee kuitenkin paljon terästä ja siksi hiiltä.

Siirtymänarratiivi on 2000-luvun kapitalismin ideologia, Fressoz sanoo. Se sopii suurille yhtiöille ja sijoittajille, koska niistä tulee osa ratkaisua eikä ongelmaa. Niistä tulee tulevaisuuden toivo eikä menneisyyden mörkö.

“Suurin ongelma on se, että meille jatkuvasti uskotellaan, että voimme päästä hiilineutraaliin maailmaan vähentämättä kulutusta, ajamatta alas tiettyjä sektoreita tai pienentämättä tiettyjen maiden BKT:ta. On todella käsittämätöntä, että tutkijat ja asiantuntijat ovat lähteneet mukaan tähän viherpesuun.”