Suomalaista metsäosaamista

Usein toistetun väitteen mukaan Suomen kannattaisi kehitysyhteistyössään keskittyä nimenomaan metsäsektorin hankkeisiin, koska suomalaiset ovat metsä-alalla parempia kuin kukaan muu. Mutta ovatko suomalaiset todella maailman parhaita trooppisen metsätalouden asiantuntijoita?

Teksti: Risto Isomäki

EurooppaLänsi-EurooppaSuomi



Usein toistetun väitteen mukaan Suomen kannattaisi kehitysyhteistyössään keskittyä nimenomaan metsäsektorin hankkeisiin, koska suomalaiset ovat metsä-alalla parempia kuin kukaan muu. Mutta ovatko suomalaiset todella maailman parhaita trooppisen metsätalouden asiantuntijoita?

Eräisiin maankäyttömuotoihin liittyvä keskimääräinen eroosio (tonnia/hehtaari/vuosi)


Lähde: Anthony Young, Agroforestry for Soil Conservation, ICRAF, Nairobi 1989.

Yhdenkään lukemani tärkeän, maaperäeroosiota käsittelevän kirjan lähdeluettelossa ei ole mainittu ainoatakaan suomalaisen tutkijan kirjoittamaa paperia. Mutta ehkä suomalaiset silti ovat maailman parhaita asiantuntijoita...

Paperiteollisuus on hyvin energiavaltainen tuotannonala. Suomessa se on ollut avainasemassa erilaisten energia- ja hiiliverojen ja energiansäästötavoitteiden torjumisessa. Onko paperin tuotannon kasvattaminen kehitysmaissa varmasti hyvä tapa torjua ilmastonmuutoksia?

Vanhojen metsien muuttaminen puupelloiksi vähentää myös niihin sitoutuneen hiilivaraston kokoa. Metsäntutkimuslaitoksen mukaan Suomen metsissä on noin 80 kuutiota runkopuuta hehtaarilla. Puustoomme sisältyy hehtaaria kohti keskimäärin 34 tonnin suuruinen hiilivarasto, mistä 17 tonnia on runkopuuta ja toinen puoli oksia, juuria ja neulasia tai lehtiä.

Etelä- ja Keski-Suomen ikimetsissä on usein 600--800 kuutiota runkopuuta hehtaarilla. Kun otetaan huomioon myös puiden muut osat, ikimetsien puuston sisältämä hiilivarasto ylittää usein kaksisataa tonnia hehtaarilla -- siitä huolimatta että osa puusta on jo lahonnut. Tämä on vähintään kuusi kertaa enemmän kuin talousmetsien puustoon sisältyvä keskimääräinen hiilimäärä.

Nämäkään luvut eivät vielä ole edes lähellä teoreettista maksimia. "Ikimetsät" eivät todellisuudessa ole kovin vanhoja, ja yleensä niistä on jossakin vaiheessa harsittu ainakin osa parhaista puista pois. Sitä paitsi hakkaamatta jätetyt alueet ovat usein säästyneet hakkuilta juuri suhteellisen kitukasvuisuutensa takia. Esimerkiksi Pyhä-Häkin suuret männyt kasvavat karulla vedenjakaja-alueella.

Pietari Suuren aloitteesta Raivolaan, Karjalan Kannakselle vuonna 1738 perustetussa lehtikuusimetsässä oli vuonna 1995 peräti 2 000 kuutiota runkopuuta hehtaaria kohti. Kun laskelmissa huomioidaan lehtikuusen normaalia suurempi tiheys, ja kun mukaan lasketaan myös juuret, oksat ja neulaset, Raivolan metsän puustoon sisältyvän hiilivaraston täytyy olla yli tuhat tonnia hehtaarilla.

Myös vanhojen metsien maaperä sisältänee suuremman hiilivaraston kuin talousmetsien maaperä, joskin asiasta on olemassa melko niukasti tutkimustuloksia. Erään yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan 60-vuotiaan douglasinkuusimetsän karikekerroksessa oli hehtaaria kohti 11--26 tonnia hiiltä. Mutta 450-vuotiaan, kuutiomäärältään Raivolan metsää selvästi pienemmän hemlokki-douglasinkuusimetsän karikekerros sisälsi hiiltä jo 125 tonnia.

Suuremman karikkeen tuotannon ja oksien varjostavan, maaperän lämpötilaa laskevan vaikutuksen vuoksi on todennäköistä, että myös humuskerros pitää vanhoissa metsissä sisällään enemmän hiiltä kuin talousmetsissä. Erityisesti avohakkuu- ja taimikkovaiheessa talousmetsän maaperä altistuu kesäisin suoralle auringonpaahteelle, minkä pitäisi nopeuttaa humuksen lahoamista ja hiilidioksidin vapautumista ilmakehään. Näiden vaikutuksien pitäisi voimistua jos maaperää on aurattu tai ojitettu, tai jos metsätraktorit jättävät maahan syviä uurteita.

Metsiimme sitoutuneen hiilen määrää ei tietenkään ole mahdollista kasvattaa loputtomasti. Tietyn rajan jälkeen saavutetaan kyllästymisaste, jonka jälkeen puuston lahoaminen alkaa vapauttaa yhtä paljon hiilidioksidia kuin mitä puuston kasvu sitä sitoo. Tämän jälkeen puustoon sitoutunut hiilivarasto voidaan vain pyrkiä säilyttämään mahdollisimman lähellä teoreettista ylärajaansa.

Tämä yläraja on kuitenkin tavattoman paljon korkeammalla tasolla kuin metsäteollisuus mielellään antaisi meidän ymmärtää. Eivätkä Suomen metsät ole mikään poikkeustapaus. Kun Jaakko Pöyry suosittelee Venäjän vanhojen metsien hakkaamista, se tekee tämän tietäen, että metsiin sisältyvä hiilivarasto pienenee hakkuiden seurauksena. Ja kun trooppista sademetsää muutetaan puuplantaaseiksi, hiilen määrä ei enää koskaan nouse luonnontilaisen metsän lukemiin.

Risto Isomäki

Kirjoittaja on tiedetoimittaja, tieteiskirjailija ja Kepan varapuheenjohtaja


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!