Ihmisoikeudet ja islam

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin johtaja Abdullahi an-Naim kysyy ovatko yleismaailmalliset ihmisoikeudet todella yleismaailmallisia.

Teksti: Abdullahi an-Naim

IhmisoikeudetKulttuuriUskontoAfrikkaItä-AfrikkaSomaliaEurooppaLänsi-EurooppaSuomi

Ihmisoikeuksien pitäisi määritelmän mukaisesti olla yleismaailmallisia, globaalisti hyväksyttyjä oikeuksia, jotka kuuluvat kaikille ihmisille rodusta, sukupuolesta ja uskonnosta riippumatta. Tämä universaalisuus edellyttää globaalia sopimusta, eri yhteiskuntien ja kulttuurien välistä yhteisymmärrystä, eikä pelkästään yhden määrätyn kulttuurin oikeusstandardien siirtämistä kaikkiin muihin yhteiskuntiin.

Yhden yhteisön normit eivät välttämättä sovellu toiseen yhteisöön. On parempi, että yhteisön normit kehittyvät niiden oikeissa kulttuurisissa yhteyksissä.

Tämän päivän kansainvälinen ihmisoikeusliike on joutunut yhä enemmän pohtimaan tuota paradoksia, ovathan nykyiset, kansainvälisesti hyväksytyt "yleismaailmalliset" ihmisoikeusstandardit kehittyneet ja vakiintuneet lähinnä länsimaissa.

Maailman muissa osissa elävät kansat eivät voi hyväksyä ja ottaa käyttöön näitä ihmisoikeuksia, ellei niitä koeta legitiimeiksi heidän omista näkökulmistaan katsottuna. Jos ihmisoikeuksien halutaan olevan laajasti hyväksyttyjä, niiden tulee siis "länsimaisen" mallin universalisoimisen sijasta perustua aidosti globaaliin malliin.

Tämän ongelman kieltäminen hyödyttää ainoastaan niitä, jotka haluavat käyttää ihmisoikeuksia manipuloinnin välineenä, ja toisaalta heikentää niiden tahojen uskottavuutta, jotka pyrkivät ylläpitämään näitä kyseenalaistettuja ihmisoikeuksia.

Paradoksin ainoana ratkaisuna voi olla tunnustaa historialliset tosiasiat ja pohtia olisiko sittenkin niin, että vaikka nykyisten ihmisoikeusstandardien yleismaailmallisuutta ei voida pitää itsestäänselvänä, ne eivät välttämättä myöskään olisi toisten kulttuurien näkökulmasta epälegitiimejä.

Kulttuurien sisällä ja eri kulttuurien välillä käytävässä keskustelussa voidaan sitten pohtia onko kansainvälisten ihmisoikeusstandardien ja toisaalta kunkin kulttuurin hyväksymien yksittäisten normien, arvojen ja instituutioiden välillä fundamentaalista ja ratkaisematonta ristiriitaa.

Islamilaisesta maailmasta puhuttaessa on otettava huomioon sekä islamilaisen kulttuurin sisäiseen että kulttuurien väliseen keskusteluun sisältyvät äärimmäisen defensiiviset piirteet. Maallisen liberalismin ja nationalistisen sosialismin kokeilujen epäonnistuttua tämän päivän muslimit kanavoivat turhautumistaan ja voimattomuuttaan radikaaliin ja militanttiin islamilaiseen pelastususkoon pitäen sitä eräänlaisena itsemääräämisoikeuden osoituksena.

Maallisuus tuli islamilaiseen maailmaan siirtomaavallan epäillyttävänä seuralaisena, mikä on johtanut siihen, että se sekoitetaan usein kokemuksiin länsimaisesta kristinuskosta. Monet muslimit uskovat, että islamilla on voimakkaat kytkennät politiikkaan, koska useissa koraanin säkeissä kehotetaan noudattamaan niitä sekä julkisissa että yksityisissä asioissa.

Yhtä ainoaa ja oikeaa ihmisoikeusstandardia vaadittaessa vaarana onkin ajautua Salman Rushdien tapauksen kaltaiseen vastakkainasetteluun, joka pakottaa käymään keskustelua huonoimmissa mahdollisissa oloissa.

Yksittäisten ihmisoikeuskäsitysten arvoa ja pätevyyttä ei välttämättä heikennä eikä todista se tosiasia, että ne ovat kehittyneet määrätyssä historiallisessa ja maantieteelllisessä yhteydessä. On sitä paitsi aivan mahdollista, että "demokraattinen elämäntapa", joka olettaa yksilöllisten ihmisoikeuksien olemassaolon ja hyväksyttävyyden, voisi olla muita poliittisia malleja parempi.

Maailmassa on kuitenkin lukuisia alueita, jonne länsimaisen mallin mukaiset käsitykset demokratiasta ja ihmisoikeuksista eivät ole juurtuneet. Sen sijaan, että länsimaisten käsitysten oletetaan abstraktisti olevan itsestäänselvästi parempia, voisi olla rakentavampaa selvittää mistä syistä näiden käsitysten omaksumisen sijasta monilla alueilla on tyydytty omiin vastaaviin tai rinnakkaisiin käsityksiin.

Yksilön kansalaisoikeudet ja poliittiset oikeudet ovat keskeisiä perusihmisoikeuksia siinä missä taloudelliset ja yhteiskunnalliset oikeudet sekä kollektiiviset oikeudet kehitykseen ja itsemääräämiseen. Tällaiseen kokonaisvaltaiseen ihmisoikeuskäsitykseen kuuluu myös edistää näiden oikeuksien hyväksymistä kaikissa maailman kulttuureissa ja tarvittaessa protestoida niiden loukkauksia vastaan painostamalla ihmisoikeuksia rikkoneita hallituksia noudattamaan niitä.

Ihmisoikeuksien suojelun kansainvälinen dynamiikka toimii tänä päivänä ensi sijassa niin, että Pohjoisen järjestöt tarkkailevat Etelää ja lobbailevat Pohjoisen hallituksia painostamaan Etelän hallituksia kunnioittamaan kansalaistensa ihmisoikeuksia.

Aidosti yleismaailmallinen ihmisoikeuksien suojelun dynamiikka perustuisi paikallisten ryhmien harjoittamaan ihmisoikeustarkkailuun ja toimintaan Etelässä, aivan kuten jo olemassaolevat ryhmät tekevät Pohjoisessa, sekä molempiin suuntiin Pohjois-Etelä -rintaman poikki.

En ehdota nykyisestä kansainvälisestä ihmisoikeustarkkailusta luopumista, vaan pikemminkin sen laajentamista aidosti globaaliksi lisäämällä monimuotoisuutta ja pyrkimällä sen juurtumiseen ja legitimoimiseen kaikissa kulttuureissa. Mikäli esimerkiksi todetaan, että ilmaisunvapautta voidaan rajoittaa lain voimalla toisten oikeuksien suojelemiseksi, meidän on kysyttävä kenen oikeuksista on kyse, milloin ja miten? Kuka määrittelee ja pakottaa tuollaisia rajoituksia, missä tarkoituksessa ja millä perusteella?

Koska edustan "islamilaista" näkökulmaa, keskustelun avain piilee siinä, miten islamilaisuuden perusta ja luonne määritellään. Uskonnot ovat kaikkien kulttuurien lailla tulkinnanvaraisia ja niiden tulkinnoista esitetään kilpailevia näkemyksiä. Silloinkin kun uskonnon uskotaan perustuvan jumalan kirjoitukseen ja profeettojen tai muiden merkittävien yhteisöjen tai persoonallisuuksien traditioihin, inhimillisen tulkinnan osuus on hyvin merkittävä. Koska tekstilähteiden tulkinta vaihtelee väistämättä eri historiallisissa yhteyksissä, niin se, mitä uskonnon uskotaan määrättynä aikana olevan, onkin kilpailevien inhimillisten näkemysten ja vakiintuneiden yhteiskunnallis-taloudellisten tekijöiden tuote.

Uskovaisille islam on ensi sijassa sitä mitä koraani sanoo, mutta koraanin tulkinnat ovat aina riippuneet kulloistenkin muslimiyhteisöjen käsityksistä eri aikoina eri paikoissa. Vaikka yhteisymmärrys vallitsisi siitä, että aikaisimpien muslimiyhteisöjen perinteitä halutaan pitää auktoriteettina, näiden perinteiden määrittely jää kuitenkin avoimeksi tulkinnalle.

Mitä islam tarkoittaa tai sanoo mistäkin asiasta, on sitä mitä muslimit määrättynä aikana määrätyssä paikassa uskovat sen sanovan. Mikä teologisista tulkinnoista jää vallalle, riippuu monesta tekijästä. Mutta tukipa moderni muslimi sitten mitä tahansa tulkintaa, ilmaisunvapauden tarvetta ei tässä keskustelussa voi kieltää.

Sama koskee mitä tahansa kilpailevaa näkemystä niin islamin menneisyydestä, nykypäivästä kuin tulevaisuudestakin. Voittanut osapuoli saattaa haluta rajoittaa toisinajattelijoiden ilmaisunvapautta esimerkiksi perinteen ylläpitämisen tai uskonnollisen doktriinin vakauden nimissä.

Mutta koska koko muslimiyhteisöllä on legitiimi oikeus päättää, mitä tulkintaa uskonnonperinteestä he haluavat suojella ja mikä uskonnollinen doktriini tulisi säilyttää, ilmaisunvapauden merkitys jää äärimmäisen keskeiseksi.

Tämä saattaa kuulostaa ilmaisunvapauden liberaalilta oikeutukselta, mutta sen ei tarvitse välttämättä olla epäislamilaista. Se on päinvastoin sekä tulkinnallisesti, teologisesti että historiallisen sisällön kannalta täysin islamilaista. Ei ole kyse siitä, että islamilaiset kulttuurit, tai mitkään muutkaan kulttuurit, olisivat synnynnäisesti enemmän tai vähemmän suvaitsemattomia tai suvaitsevaisia suhtautumisessaan laajempaan ilmaisunvapauteen.

Ei ole myöskään kyse tekstilähteiden tai historiallisten kokemusten käyttämisestä "evidenssinä" islamin suuremmasta tai vähäisemmästä suvaitsemattomuudesta tai suvaitsevaisuudesta, sillä teksteistä voi olla olemassa erilaisia kilpailevia tulkintoja ja historiallisia näkemyksiä. Koraania lukiessa voi löytää tukea sekä liberalismille että konservatiivisuudelle, ja muslimien historiassa on lukuisia esimerkkejä molemmista. Tämän päivän muslimit tekevät omat valintansa ja käyvät taistelua omien näkemystensä puolesta.

Abdullahi an-Naim

Kirjoittaja on sudanilainen juristi, joka työskentelee yhdysvaltalaisen ihmisoikeusjärjestön Human Rights Watch African puheenjohtajana