Just do it.

Just do it.Mielikuvamainontaa? Nike sponsoroi rasismin vastaista kampanjaa Englannissa.

Lenkkitossut. Niiden pitää olla ne oikeat, vakuuttaa mainosmies. Älä anna pelkojesi olla toiveiden toteutumisen tiellä, älä vaikene kun haluat huutaa. Valinta riippuu siitä, haluatko potkia palloa galaksin ympäri vai vain donkata tykimmin. Ota riski, vaadi enemmän. Tai just do it. Maksat tossuistasi tosin paljon, mutta voit lohduttautua sillä, että vielä enemmän maksaa se, joka nuo kengät sinulle tekee.

Maksat tossuistasi ehkä 500 markkaa. Ne nelisenkymmentä filippiiniläistä nuorta naista, jotka nuo kengät sinulle tuottavat, jakavat keskenään tuosta rahasta kenties kympin verran. Mielikuvien luomiseen ja markkinointiin käytetään miljardeja.

Niken johtaja Philip Knight tienasi vuonna 1994 lähes seitsemän miljoonaa markkaa. Se kiinalainen nuori nainen, joka tekee hänelle tossuja, saa tehdä töitä yhdeksän tuntia päivässä kuusi päivää viikossa 1 500 vuoden ajan ansaitakseen työllään saman, laskee brittiläisen Christian Aid -järjestön tuore raportti.

Urheilukengät ovat maailmalla miljardiluokan bisnes. Niiden valmistaminen vaatii paljon näppärää työvoimaa: siksi tuotanto on siirtynyt lähes kokonaan kehitysmaihin, joissa työvoima on halpaa. Se tuo näihin maihin työpaikkoja ja rahaa, mutta Christian Aidin mukaan palkat ja työolot kenkätehtaissa ovat surkeat.

Viiden johtavan tuotemerkin kenkätehtaissa kolmessa Aasian maassa tehty tutkimus osoittaa, että sadat tuhannet työläiset saavat raskaasta työstä usein alle paikallista minimipalkkaa, heidän työterveytensä ja -turvallisuutensa on laiminlyöty, ammattiyhdistysoikeuksiaan on rajoitettu ja heidät potkitaan usein pellolle siinä vaiheessa, kun lisäetuja pitäisi alkaa maksaa. Thaimaassa 85 prosenttia tehtaiden työntekijöistä on nuoria naimattomia naisia, jotka elättävät pienellä palkallaan vanhempiensa perheitä maaseudulla. Naimattomuus on usein työnsaannin ehto perheongelmien välttämiseksi.

Vastuunsiirtoa alihankkijoille

Christian Aid on käynnistänyt kampanjan, jolla se pyrkii saamaan suurimmat Britanniaan urheilutossuja tuottavat yhtiöt Adidas, Hi-Tec, Nike, Puma sekä Reebok parantamaan tuotteita valmistavien työntekijöiden työehtoja ja työoloja. Kalliiksi se ei tulisi, sillä Niken oman virallisen lausunnon mukaan sen Indonesiassa valmistettujen kenkien työvoimakustannukset ovat noin 11 prosenttia kenkien hinnasta.

Christian Aid laskee, että Kiinassa, Filippiineillä ja Thaimaassa valmistettujen kenkien työvoimakustannukset ovat keskimäärin noin kuusi markkaa per pari. Nike käytti vuonna 1994 pelkkään mainontaan noin 1,3 miljardia markkaa ja jokaisen yhtiön sponsorisopimukset ovat huikeat. Esimerkiksi koripallokentille vasta palannut Michael Jordan tienaa Nikeltä arviolta 80 miljoonaa markkaa vuodessa.

Ongelma on, että yhtiöillä itsellään ei virallisesti ole paljoakaan työntekijöitä. Nikellä on palveluksessaan vain 8 000 ihmistä. Niken tossuja tekevät 75 000 työläistä ovat pääasiassa aasialaisten alihankkijoiden palveluksessa. Näin on helpompi kulkea ympäri maailmaa etsimässä halvimpia työvoimakustannuksia ja uusia paikallisia markkinoita. Nike ja Reebok esimerkiksi ovat nyt kääntäneet katseensa kohti Vietnamia ja Intiaa. Alihankkijoiden käyttäminen helpottaa myös vastuun siirtoa. On helppo sanoa, etteivät palkka- tai työehtoasiat kuulu enää tuotteen tilaajalle.

Mutta kun sama yhtiö mielikuvamaailmassa vastustaa rasismia ja kehottaa ihmisiä katkomaan kahleita, ottamaan riskejä ja vaatimaan enemmän. Niken varapuheenjohtaja Richard Donahuen sanoin: ”Pyrimme globaaliin yhtiöön — yksi johto, yksi teema, yksi arvo, yksi etiikka ympäri maailman.” Pätisikö tämä myös niihin ihmisiin, joiden työhön yhtiöiden miljardivoitot perustuvat?

Christian Aid pyrkii kampanjallaan vetoamaan sekä yleisöön että urheilijoihin yhtiöiden painostamiseksi parantamaan työoloja ja palkkoja. Kuluttajaboikotista ei ainakaan tässä vaiheessa puhuta. Löytyisikö Suomesta kiinnostusta tarttua asiaan?

Juha Rekola

Kirjoittaja Kepassa parhaillaan työskentelevä vapaa toimittaja

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!