Monipuoluevaalit tansanialaiseen tapaan

Suomen suurimman kehitysyhteistyökumppanin Tansanian historiallisista vaaleista ei kerrottu Suomen valtamedioissa juuri lainkaan. Yritämme paikata tiedonvälityksen aukkoa julkaisemalla lyhennelmän vaalitarkkailijana olleen Tapio Pitkäsen raportista Suomi-Tansania -seuran Taarifa-lehdessä.

Masasin hallintoalueella Mtwaran läänissä Chama Cha Mapinduzi (CCM) ja sen kolme haastajapuoluetta olivat pitäneet ennen kampanja-aikaa yhteisen kokouksen paikalliskomissaari Francis Ngawejen luona, jolloin sovittiin kunkin puolueen vaalikokousohjelma niin, että samalle kylälle tai Masasin kaupunkiin ei tulisi samanaikaisesti useita kampanjakokouksia.

Haastajapuolueita oli valtakunnallisesti 12, mutta vain kolme niistä — Civic United Front (CUF), National Convention for Construction and Reform (NCCR-Mageuzi) sekä United People’s Democratic Party (UDP) — asetti presidenttiehdokkaan. Kahden vuoden valmisteluaika monipuoluejärjestelmään oli kovin lyhyt. Niinpä Masasin vaalipiirissä vain kolme haastajapuoluetta sai kansanedustajaehdokkaan kilpailemaan paikasta.

Masasi ja sen ympäristö oli vankkaa CCM-aluetta, vakuutettiin toistamiseen. Presidentinvaaleihin Masasissa vaikutti CCM:n presidenttiehdokkaan Benjamin Mkapan kotipaikka, joka on Lupazon kylä, noin 30 kilometriä Masasista. Haastajapuolueiden mielestä CCM:n parlamenttiehdokkaat ratsastivat Masasissa Mkapan vanavedessä.

CCM käytti kampanjassa myös sisällissotateemaa. — Katsokaa naapurimaita, mitä siellä on tapahtunut! Haastajapuolueet väittivät, että CCM kielsi jäseniään menemästä oppositiopuolueiden kokouksiin. CCM näytti videoelokuvia, joissa Ugandan tapahtumat olivat näyttävästi esillä. Muilla puolueilla ei ollut juurikaan varaa videoiden käyttöön.

Vaalikampanja mangopuun alla

Kireän matka-aikataulun vuoksi pääsimme seuraamaan ainoastaan yhtä kampanjakokousta, joka pidettiin vaalipäivän aattona.

Kansanedustaja sekä läänin- ja paikallishallinnon ministeri Anna Abdallah oli uudelleen ehdokkaana. Hänen kampanjaohjelmansa viimeinen tilaisuus oli Lulindin vaalipiirissä Chungutan kylässä.

200 ihmistä oli pakkautunut tiiviisti mangopuun varjoon. Pöytä oli keskellä väkijoukkoa. Lähellä istuttiin maassa, kauempana seistiin. Pöydän takana istuivat CCM:n virkailijat, jotka käyttivät lämmittelypuheenvuorot. Puheiden välillä oli tanssia, ngomaa ja laulua, jossa hehkutettiin CCM:n puolesta. Esiintyjät olivat ammattilaisia. Kuuden laulajan ryhmästä erottui reipas nainen, jonka ääni pyrki jo sortumaan. Äänentoistolaitteetkaan eivät pelastaneet ”loppuunpalanutta” ääntä.

Yleisölle esiteltiin kansainväliset vaalitarkkailijat, joilla oli valkoinen t-paita ja sinivalkoinen lippalakki: Rolf Hoffmeier Saksasta ja Tapio Pitkänen Suomesta. Viimeksi puhui ministeri Anna Abdallah.

— Millä puolueella on juurensa joka kylässä? Äänestä CCM:ää! Meidän puolueemme takaa rauhallisen kehityksen. Opposition puolueista tulee vain riitaa ja sotaa. Kovaääniset pauhasivat selkeästi ja joukko yhtyi lauluihin. Tämän kylän väki äänesti varmasti CCM:ää.

Improvisoidut äänestyspaikat

Poutainen vaalipäivä Masasin kaupungissa oli rauhallinen sunnuntai. Imaamin rukoushuuto viideltä aamulla oli tavallista lyhyempi, niin myös katolisen kirkon messu kello 10. Äänestyspaikat avautuivat kello 7 aamulla ja niiden piti sulkeutua kello 16.

Seurasimme yhden äänestyspaikan avautumista. Äänestysliput olivat hyvää setelipainotasoa ja sadan kappaleen nipuissa. Presidentinvaalin äänestyslipussa olivat neljän puolueen ehdokkaat kuvan kera: UDP/John Cheyo, CUF/Professori Ibrahim Lipumba, CCM/Benjamin Mkapa ja NCCR-Mageuzi/Augustino Mrema.

Myös parlamenttivaalin ehdokkaat olivat äänestyslipussa kuvan kanssa. Ongelma syntyi, kun liput oli taiteltu ja takasivu oli molemmissa samanlainen. Eräillä vaalipaikoilla asia ratkaistiin niin, että äänestäjä sai ensin presidentinvaalin lipun, äänesti ja palasi hakemaan parlamenttivaalin lipun. Useat naiset tyytyivät juoksemaan edestakaisin. Itsevarmat miehet luottivat osaamiseensa ja saivat molemmat liput samalla kertaa. Merkiksi äänestämisestä oikean käden pikkusormi kastettiin lähtemättömään musteeseen.

Suurta vaivaa oli nähty, että äänestyspaikat olisivat neutraaleja. Yhtään CCM:n toimistoa ei käytetty äänestyspaikkana. Periaate johti ympäristöltään vähemmän miellyttäviin ratkaisuihin: yksi äänestyspaikka oli suuri varastorakennus. Paras improvisaatio oli suuressa kylässä, jossa oli lähekkäin neljä äänestyspaikkaa. Äänestys tapahtui suuren mangopuun varjossa ja seiniksi bandaan oli nostettu miehenkorkuiset olkilyhteet.

Muuttivatko vaalit mitään?

Vaalilain mukaan kaikki, jotka jonottavat äänestyspaikan ovella äänestysajan päättyessä, pitää päästää äänestämään. Yllätyksenä koettiin Tansanian radion ilmoitus vaalipäivän iltapäivänä, että äänestysaikaa jatkettiin koko maassa kello 16:sta neljällä tunnilla. Tämä merkitsi ääntenlaskennan myöhästymistä kaikilla äänestyspaikoilla, joissa radiota oli seurattu.

Myöhemmin kävi ilmi, että varsinainen syy oli Dar es Salaamin äänestyksen myöhästymisessä. Darissa määrättiin lopulta uusi vaalipäivä. Ääntenlaskennan yötyötä saivat maistaa niin kansalliset vaalivalvojat kuin kansainväliset vaalitarkkailijatkin.

Ensin laskettiin presidentinvaalin äänten kokonaismäärä. Tulos oli odotettu Mkapan murskavoitto tällä äänestyspaikalla Masasissa. Parlamenttivaalien tulos oli valmis kello 3 aamuyöllä. Vain neljä vaalilippua löytyi väärästä uurnasta, mitä pidin ihmeenä.

Sitten mentiin sairaanhoitajaoppilaitoksen ikivanhalla pikkubussilla Masasin vaalipiirin vaalilautakuntaan parin kilometrin päähän. Ennen lähtöä äänestyspaikan oveen kiinnitettiin parlamenttivaalin tulos. Tarkistuslaskennan jälkeen palasimme kävellen aamuyön tunteina pääkatua pitkin. Hotellin yövartijaa en saanut hereille, joten jouduin kiipeämään miehenkorkuisen rautaportin yli. Songeaan lähtevä bussi töräytteli kovaäänisesti keräten matkustajia mukaansa ennen auringon nousua. Masasi alkoi herätä monipuoluevaalien jälkeiseen aikaan. Muuttuiko mikään?

Tapio Pitkänen

Kirjoittaja on lääkäri ja Suomi-Tansania -seuran hallituksen jäsen, joka oli kansainvälisenä vaalitarkkailijana Tansanian vaaleissa viime lokakuussa

Tansanian lopulliset vaalitulokset:

* CCM (Chama Cha Mapinduzi, Vallankumouksen puolue) 186 parlamenttipaikkaa
* CUF (Civic United Front, Kansalaisten yhteisrintama) 24
* NCCR-Mageuzi (National Convention for Construction and Reform, Kansalliskokous rakentamisen ja reformien puolesta) 16
* UDP (United Democratic Party, Yhdistynyt demokraattinen puolue) 3 Chadema (Chama Cha Demokratia na Maendeleo, Demokratian ja kehityksen puolue) 3

Lisäksi eniten paikkoja saanut puolue (CCM) nimeää parlamenttiin 36 naista.
Presidentinvaalissa Benjamin Mkapa sai 62 prosenttia äänistä, pahin kilpailija Augustino Mrema 28 prosenttia.

Tilaa Maailman Kuvalehti