Kuinka kauneus näkee kuun

Teksti: Heini Saraste

PitkätVammaisuusKehitysyhteistyöVelkaAasiaEtelä-AasiaBangladesh

Ongelmat synnyttävät energiaa, sanovat Sahik ja Tasnim, bangladeshiläiset vammaistaistelijat. He tekevät työtään suurkaupungin slummeissa ja kylien takakujilla. Omalla esimerkillään he osoittavat, että takahuoneisiin suljetuilla on oikeus oppia lukemaan ja perustaa perhe, nähdä taivaalla kirkkaana loistava kuu.

Tasnim Siddique, nuori bangladeshiläinen nainen, on nähnyt monien pääkaupungissa Daccassa monien kotien seinien sisälle. Eräs näky on vaivannut häntä pitkään. Suuressa perheessä Daccan esikaupungissa elää kaksikymmentäviisivuotias vaikeasti liikuntavamainen nainen.

Naisen nimi on paradoksaalisesti kauneus, Beauty. Koko elämänsä Beauty on elänyt kodin takahuoneessa pienessä leikkikehässä pääsemättä koskaan näkemään millaista on kodin seinien ulkopuolella.

Beauty ei ole nähnyt kuuta, ei aurinkoa, hän ei ole kuullut kadun hälinää, ei pitänyt kädessään vihreää lehteä tai haistanut, miltä katu sateen jälkeen tuoksuu.

- Olen hyvin tomera, Tasnim sanoo. Kysyn tämän naisen vanhemmilta, eivätkö he halua että heidän lapsensa saisi oppia lukemaan. Kysyn heiltä, eikö tällä heidän vanhimmalla lapsellaan ole samanlaisia oikeuksia kuin muillakin. Eikö myös Beauty ole ihminen?

Tasnim on on näyttänyt naisen vanhemmille myös omia eri mittaisia jalkojaan ja kertonut omasta elämästään. Hän on kertonut siitä, miten myös vammaisen on mahdollista saada oppia ja elättää itsensä omalla työllään.

Perheen on muututtava

- Toisinaan tällainen käännytystyö perheissä onnistuu, toisinaan taas ei, Tasnim kertoo. Aika usein perheet ikään kuin heräävät ja ainakin hetkeksi pysähtyvät miettimään suhdettaan vammaiseen lapseen.

Joskus käy myös niin, että Tasim karkoitetaan huutojen ja pilkan kera.

Tasnim itse sairasti aivan pienenä polion. Hänen toinen jalkansa on jäänyt vähän lyhemmäksi, mutta keppien avulla hän kykenee kävelemään ja liikkumaan ylös ja alas jyrkkiäkin portaita.

Tasnimin isä on bangladeshiläinen hallintovirkamies, ja koska tyttären vamma oli melko pieni vanhemmat katsoivat, että myös Tasnim on hyvä kouluttaa.

- Perhe on tärkein, meidän on muutettava perheitten suhtautumista vammaisiin lapsiin, se on ensimmäinen askeleemme, Tasnim sanoo.

- Kun bangladeshiläiseen perheeseen syntyy vammainen lapsi, vanhemmat pitävät sitä suurena tragediana. Perhe kokee lapsen taakaksi, joka vain ottaa antamatta mitään.

- Vammaisuutta ei todellakaan hyväksytä kulttuurissamme.

Oma vamma on hyvä taisteluase

Kauneus-nimisen tytön tarina on Tasnimin mukaan enemmän kuin tavallinen. Vammaisuus on niin suuri häpeä, että lapsi piilotetaan muitten katseilta kodin seinien sisäpuolelle. Vammainen herättää sääliä tai parhaimmillaankin vain suurta suojelemisenhalua.

- Kun olen alkanut puhua vammaisen lapsen oikeudesta koulutukseen, minua on todella pidetty outona.

Tässä taistelussa Tasnimin oma vamma on hyvä taisteluase. Hän on käynyt koulua ja opiskelee parhaillaan yliopistossa taloustieteitä. Omalla esimerkillään hän kertoo, että eteenpäin on mahdollista päästä.

Tasnim uskoo, että kaiken perusta on lopulta talous, raha. Jos vammaisella ei ole taloudellista itsenäisyyttä, hän ei voi vaatia itsenäisyyttä muutenkaan.

Koraanista tukea

Kun kysyn mistä Tasnim haaveilee, hän ei puhu perheestä eikä lapsista. Hänen elämänunelmansa ei liity tällä hetkellä yksityiselämään.

- Haluan muuttaa pieneen kylään ja haluan alkaa opettaa vammaisia naisia yritystoiminnassa.

Valtaosa bangladeshiläisistä asuu kylissä ja noin 80-90 prosenttia maailman väkirikkaimman maan ihmisistä saa elantonsa maataloudesta.

Muutos se lähteekin läheltä ihmistä, se lähtee maaseudulta ja kylistä. Unelmana on, että vammaiset löytävät paikkansa yhteiskunnassa. Tällä hetkellä vammaiset ovat täysin riippuvaisia vanhemmistaan ja sisaruksistaan ja heiltä puuttuvat käytännöllisesti katsoen kaikki ihmisoikeudet.

Tasnimin oma perhe tunnustaa islamilaisuutta, ja koraanista Tasnim saa vahvistusta omalle kutsumukselleen. Koraanissa korostetaan sitä, että molempien sukupuolten olisi päästävä opiskelemaan. Koraanissa ei ole myöskään mitään mainintaa siitä, että vamma olisi joku este koulutukselle ja täydelle elämälle, Tasnim tulkitsee.

Myös Tasnim itse on saanut kokea pilkkaa ja halveksuntaa, mutta hän haluaa kehittää sielullista voimaansa, sisäistä voimaansa, niin ettei välitä ihmisten katseista eikä pilkasta vaan näkee niitten ylitse oman tehtävänsä väikkyvän.

- Olen onnellinen nähdessäni toisten ihmisten onnellisuutta.

Tasnimin löytäjä - Sahik

Shahidul Haque eli lempinimeltään Sahik itse asiassa löysi Tasnimin. Hän ymmärsi, että palavasieluisesta tytöstä voi olla hyötyä vammaisten ihmisten käännytystyössä. Sahik itse on itsenäisen elämän keskuksen johtaja Daccassa.

Myös Sahik on sielultaan taistelija. Hän sanoo uskovansa elävään esimerkkiin. Ja hän unelmoi yhteiskunnasta, joka on avoinna kaikille, myös vammaisille.

- Sinä olet nainen, mutta olenko minä sinun silmissäsi mies? Olenko?

Hänen silmänsä välähtävät: - Näetkö vain pienen kokoni, keppini ja hankalan tapani liikkua...

- Haluan olla itsenäinen, en halua olla yksinäinen. Olen ihminen... Miksi kauniit naiset eivät hyväksy minua, miksi he ylenkatsovat minua miehenä, missä on rakkaus, miksi ihmiset rakentavat turhia muureja välilleen?

- Sinä olet vammaton, sinä olet rikas ja sinä olet valkoinen, mutta uskon, että ihon alta olemme samanlaisia, samaa verta lihaa, samalla lailla kärsiviä, samalla lailla iloitsevia, samoin pelkääviä. Samalla lailla huudamme kun meihin koskee ja samalla lailla tunnemme riemua.

Tuntuu kuin Sahikia ympäröisi eräänlainen salamoiva kehä. Sahik näkee syyn liian vähässä kommunikaatiossa, itse asiassa vammaisten ja vammattomien välisen kommunikaation täydellisessä puuttumisessa.

Vaunuissa pitää olla kaksi pyörää

Omalla elämällään ja omalla elämäntavallaan Sahik on halunnut todistaa olevansa mies ja yhteiskuntakelpoinen. Huolimatta perheen tuen täydellisestä puuttumisesta, huolimatta ylenkatseesta ja panettelusta hän taisteli tiensä yliopistoon, suoritti loppututkinnon 29-vuotiaana ja heti saatuaan viran avioitui.

- Vaimoni oli avioitumishetkellä 16-vuotias. Hän oli nuori tyttö. Siitä huolimatta halusin, että hankkisimme lapsen heti. Halusin todistaa, että olen mies myös siinä mielessä, että kykenen isäksi.

- Monet pilkkasivat minua vielä lasten syntymän jälkeenkin, he kysyivät, olinko varma, että lapsi oli minun.

Se sai nuoren isän luonnollisesti hyvin vihaiseksi, se oli isku vyön alle. Ihmisten on hyvin vaikea uskoa, että vammainen voi olla isä ja että vammainen voi olla myös hyvä isä.

Sitä paitsi Sahik uskoo, että ihmiset - kaikki ihmiset, myös vammaiset ihmiset - on luotu elämään kumppanuudessa toisen sukupuolen kanssa. - Vaunuissa pitää olla kaksi pyörää, hän sanoo.

Vamma on ihmisten mielissä

Nyt Sahikin lapset ovat kymmenen ja nelivuotiaat. Ja juuri tällä hetkellä hän haaveilee hankkivansa toisen vaimon. Islamin lain mukaan se on hänelle mahdollista, jos vain hänen taloutensa sallii sen.

- Haluan kaataa raja-aidat, rikkoa ihmisten itsensä rakentamat barrikaadit ja osoittaa, että todellinen vamma on niiden ihmisten mielissä, jotka eivät hyväksy vammaisia. Todellinen vamma on yhteiskunnassa, joka suhtautuu vammaisiin kielteisesti, Sahik selittää.

Kun kysyn, mistä Sahik saa voimaa, hän yllätäen vastaa saavansa sitä ongelmista.

Todellakin näin on - ongelmat jo sinällään pitävät sisällään eteenpäin piiskaavaa voimaa.

Myös esimerkit toisissa kulttuureissa elävistä vaikeavammaisista ovat merkinneet hänelle paljon. Yksi suuri toivon luoja on "big brother" kaukaisesta kylmästä maasta, hengityskoneensa kanssa matkustava Kalle Könkkölä.

- Jos Kalle pystyy noin vaikeavammaisena voittamaan ongelmansa ja matkustamaan toiselle puolelle maailmaa, miksen pysty minäkin pysty ratkaisemaan oman maani ongelmia.

Sisäinen vamma on suurempi ja pahempi kuin ulkoinen vamma, koska se ei vaadi korjausta.

Ongelmamme bangladeshiläisessä kulttuurissa on myös koulutuksellinen. - Kun ihminen meillä alkaa saada yliopistollista koulutusta, hän vääjäämättä joutuu maansa kulttuurille vieraaseen ilmapiiriin, sillä kaikki korkeampi koulutus on amerikkalaisen tai englantilaisen kulttuurin läpitunkemaa.

Sahik on patriootti, joka hyvin ymmärtää myös suomalaista, suuren naapurimaan vieressä kasvaneen pienen maan kansalaisen isänmaallisuutta.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!