Valkea maa

Teksti: Winona LaDuke

LyhyetKehitysyhteistyöAmerikkaPohjois-AmerikkaYhdysvallat

Winona LaDuke tahtoo maansa takaisin

Viimeisten viidensadan vuoden aikana tapahtunutta alkuperäiskansojen ja teollisen yhteiskunnan törmäystä kuvaa parhaiten `kansanmurha'.

Teollinen yhteiskunta on hävittänyt yli 2 000 alkuperäiskansaa yksin Amerikoissa. Aikanaan Bartholomew de las Casas ja muut Kolumbuksen aikalaiset arvelivat, että 60 vuodessa tapettiin yli 50 miljoonaa intiaania. Ruumiiden lukumäärässä tämä taitaa olla maailmanhistorian pahin kansanmurha.

Vielä viime vuonna intiaaniasioiden virasto Bureau of Indian Affairs julisti 19 eri Pohjois Amerikan alkuperäiskansaa sukupuuttoon kuolleeksi. Amazonin sademetsässä tahti on ollut kansa ja vuosi koko 1900-luvun.

Minun ei ole soveliasta sanoa, että kokemani kansanmurha oli pahempi kuin jonkun toisen. Minun on kuitenkin täysin asiallista vaatia, että kansanmurha tunnustetaan -- ja sitä ei ole tapahtunut Amerikassa. Kukaan ei tiedä mitään alkuperäiskansoista. Miksi? Koska meidät on pyyhitty yleisestä tietoisuudesta; ilman uhria ei ole rikosta.

Kunnon valkoisten täytyykin ryhdistäytyä ja tunnustaa vaatimuksemme. Teidän täytyy kyetä nähdä yhteinen hyöty kyvyssänne selviytyä ja alkuperäisasukkaiden kulttuurisessa pysyvyydessä. Olen täysin varma, että meidän yhteiskuntamme kykenisi elämään ilman teitä, mutta en ole niinkään varma että teidän yhteiskuntanne kykenisi jatkamaan ilman meitä.

Joka puolella tätä mannerta alkuperäiskansat pienissä yhteisöissä yrittävät saada takaisin yhteisönsä tai alueensa määräysvaltaa. Käytän omaa yhdyskuntaani esimerkkinä. Tässä on meidän tarinamme.

340 000 hehtaarin White Earth -reservaatti Mississippin alkulähteillä varattiin kansallemme 1867. Alueelta saa vaahterasokeria, rakennuspuuta ja erilaisia kansamme käyttämiä lääkekasveja. Meillä oli villiriisiä, peuroja, majavia, kalaa -- kaikki ruoka mitä tarvitsemme.

Perinteinen tapamme käyttää maata on yhteisöomistus. Maa omistetaan yhdessä ja jokaisella perheellä on perinteiset alueet, joilla se metsästää ja kalastaa. Kielessämme anishinabeg akiing kuvaa maanomistuksen muotoa. Se on käännettynä "ihmisten maa", joka ei kuitenkaan tarkoita että omistaisimme maan, vaan että kuulumme sille.

Vuonna 1887 säädettiin General Allotment Act. Hallitus jakoi reservaattimme 30 hehtaarin paloiksi ja myönsi jokaiselle intiaanille yhden palasen, toivoen että meistä tulisi pienmaanviljelijöitä, hyppäisimme kehityksen kelkkaan ja alkaisimme sivistyneiksi. Kun kukin oli saanut palansa, hallitus julisti loput alueesta "ylijäämäksi" ja jakoi sen valkoisille asutettavaksi. Melkein koko reservaattimme jaettiin pois.

Vuoteen 1920 mennessä 99 prosenttia White Earth -reservaatin maista oli muiden kuin intiaanien hallussa. Vuoteen 1930 mennessä suuri osa kansastamme oli kuollut tauteihin, ja puolet jäljelle jääneestä väestämme eli nälkärajalla. Meidät pakotettiin köyhyyteen ja pakolaisuuteen.

Olemme joutuneet katsomaan sivusta ekosysteemimme tuhoa ja luonnonvarojemme ryöstöä. Yritämme kuitenkin saada maitamme takaisin ja sitä varten meillä on erityinen White Earth Land Recovery Project.

Aiomme vahvistaa perinteistä talouttamme -- ja sitä kautta perinteistä kulttuuriamme -- jotta voisimme tuottaa ainakin puolet omasta ruoastamme. Meillä on yllin kyllin villiriisiä. Olen varma, että suuri osa poliittisesta kamppailustamme johtuu siitä, ettei Luojamme Gitchi Manitu antanut villiriisiä Uncle Benille kasvatettavaksi Kaliforniassa.

Maillamme asuvat valkoiset pelkäävät kuollakseen, että me saamme haltuumme puolet maa-alueesta, mitä yritämme tehdä. Olen varma, että he pelkäävät meidän kohtelevan heitä yhtä huonosti kuin he ovat kohdelleet meitä. Älkää pelätkö. Voitte oppia paljon tietämyksestämme, mutta tarvitsette meitä oppiaksenne sen.

Winona LaDuke

Kirjoittaja on pohjoisamerikkalainen ympäristö- ja alkuperäiskansojen oikeuksia ajava aktiivi. The New Internationalistin lokakuun 1996 numerosta lyhentäen kääntänyt Asko Laitinen.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!