Ympäristöverotuksella maailma paremmaksi

Worldwatch-instituutin amerikkalainen johtaja Lester Brown näyttää tummansinisessä virkamiespuvussa ja kissimirri kaulassa siltä, kuin hänellä olisi paljon mukavampaa farkuissa ja villapaidassa. Lenkkitossuista hän ei ole luopunut edes KYO:n Katajanokanrannan lasipalatsin parketilla.

Entisellä maanviljelijällä on kuitenkin haudanvakavaa asiaa. Hän toivoo, että voisi kertoa hyviä uutisia helmikuun alussa julkaistussa Maailman tila 1997 -raportissa, mutta tilastot kertovat toista: syntyvyys ei ole laskenut maailmassa, metsät eivät ole lisääntyneet.

Brownin mukaan monet raportin kokoojista olivatkin pettyneitä päättäjiin. Hiilidioksidipäästöt ovat vain yksi esimerkki. Muutamia Venäjän ja Saksan kaltaisia poikkeuksia lukuunottamatta päästöt ovat yhä lisääntyneet. Päämiehet kyllä puhuvat suuria, mutta mitään ei oikeasti tehd&auml.

Otsonikerrosta tuhoavien CFC-yhdisteiden käytön selvä väheneminen on hänen mielestään ainoa selvä muutos parempaan.

Veden puute on Lester Brownin mielestä tuntemattomin ihmiskuntaa uhkaava ongelma: sitä ei näe kuten metsän katoamista. Matala pohjavesi kuitenkin haittaa ruoan tuotantoa jo Pohjois-Amerikassa, Intiassa ja Kiinassa. Hän uskoo ruoan hinnan nousun ja ruoan puutteen viimeistään herättävän ihmiset ymmärtämään maailman tilan.

Brown ei usko suurten instituutioiden ja valtioliittojen ympäristöystävällisyyteen.

– Byrokratia on muutoksen pahin vihollinen, Brown letkauttaa. Hän pelkää EU:n olevan ympäristöasioissa jäykempi kuin monta pientä valtiota.

”Kestävä ympäristötaloudellinen kehitys”, niin kulunut fraasi kuin se onkin, on Brownin mielestä ainoa tapa säilyttää elinkelpoinen maailma tuleville polville. Kestävän kehityksen maailmassa käytettäisiin uusiutuvia energianlähteitä ja väestönkasvu olisi tasapainossa ruoantuotannon kanssa. Väestönkasvun ja ilmaston vakiinnuttaminen ovatkin tärkeysjärjestyksessä ensimmäisiä tehtäviä.

Ympäristöverotus on hänen mielestään avain kestävään kehitykseen. Liha voi joutua ensimmäisenä verolle, koska lähes puolet maailman viljatuotannosta käytetään lihakarjan rehuksi – ja lihaahan saadaan vain kymmenesosa suhteessa käytetyn
rehun määrään.

Alkuvuoden Eurooppaa kiertäessään Lester Brown keskusteli useiden maiden ympäristöministerien kanssa.

– Ympäristöministerit tietävät mitä pitäisi tehdä – edistää ympäristöverotusta ja hiilidioksidiveroja – mutta valittavat, etteivät saa ajatuksille tarpeeksi kannatusta poliitikoilta ja kansalta, Brown murehtii.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!