Elokuvaohjaaja Shu Kei suosittaa malttia Hongkongin vallanvaihtoon

Teksti: Harri Römpötti

PitkätKulttuuriTaideAasiaItä-AasiaHong Kong

Osa Hongkongin elokuvaväestä on jo paennut uusia vallanpitäjiä Hollywoodin dollareiden perään. Osa odottaa Kiinan markkinoista pelastusta kuihtuvalle ja köyhtyvälle elokuvateollisuudelle.

Shu Kei on joka suuntaan maltillinen Kumppanin haastattelussa, jossa hän myös valottaa omaa uraansa honkongilaisena elokuvantekijänä.

-- Hongkongilaiset elokuvat olivat aina kaavamaisia. Pystyin arvaamaan niiden käänteet etukäteen. Halusin sekoittaa lajityyppejä ja yllättää katsojat. Siksi elokuvani floppasivat aluksi, ohjaaja Shu Kei muistelee.

Hän aloitteli uraansa Hongkongin elokuvan uuden aallon tekijöiden käsikirjoittajana.

Jo teininä Shu Kei kirjoitti elokuvakritiikkiä. Uusi aalto syntyi ulkomailla elokuvaa opiskelleiden ohjaajien vastareaktioksi lajityyppeihin paikalleen jämähtäneelle tuotannolle 1970-luvun lopussa. Shu Kei kirjoitti käsiksiä Ann Huille, Allen Fongille, Patrick Tamille ja John Woolle. Taiteesta länsimaisessa mielessä ei uudessa aallossakaan ollut kysymys.

-- Hongkongin elokuva on aina kaupallista. Allen Fong taitaa olla ainoa, joka itse kutsuisi leffojaan taide-elokuviksi. Elokuvamme on siinä mielessä muihin Aasian maihin verrattuna länsimaista.

-- Maantieteelliset olot, kaupunkimme tilanahtaus ja nopea elämänrytmi ovat vaikuttaneet paljon elokuvamme ilmeeseen. Meillä elokuvia tuotetaan todella nopeasti. 1970-luvulla kasvanut taloudellinen vauraus nopeutti tahtia entisestään.

-- Rikkaat alkoivat harrastaa yöelämää, myös elokuvia. Niitä alettiin näyttää yöennakkonäytöksissä lauantaisin. Ohjaajat olivat niissä mukana. Ennakkonäytösten liput olivat halvempia kuin varsinaisten ensi-iltojen. Siksi niissä kävi köyhempää väkeä.

-- Niinpä yhteiskunnan alaosan reaktiot alkoivat määrätä elokuvien ilmettä. Yleisö reagoi näytöksissä vahvasti. Jos leffa oli liian hidas, he buuasivat ja kirosivat ohjaajaa. Sunnuntaina pidettiin sitten kokous, maanantaina kuvattiin uusia otoksia, sitten leikattiin uudestaan ja torstaina ensi-illassa esitettiin jo uusi, vauhdikkaampi versio.

Paitsi nopeasti, Hongkongissa tehdään myös paljon elokuvia. Elokuvateollisuus on kärsinyt pahasta lamasta jo muutaman vuoden, mutta silti siellä tuotetaan vajaat 200 elokuvaa vuodessa, kolmanneksi eniten maailmassa Yhdysvaltojen ja Intian jälkeen.

Kansa kaipaa komediaa

Shu Kei hankki kannuksensa Yim Hon apulaisohjaajana. Yim Ho on Hongkongin ehdottomia mestareita, varsinkin visuaalisena taiturina. Oman esikoisensa Shu Kei ohjasi 1981.

-- Se oli yksi Hongkongin ensimmäisiä moderneja rakkausleffoja. Silloin meillä tehtiin liki pelkästään toimintaa ja kevyttä komediaa. Nyt melodraama on noussut niiden rinnalle ja se taitaa vahvistua edelleen.

Viime aikoina Shu Kei on siirtynyt komediaan. Hu-du-men (1996) on nähty Suomessa viime vuonna Rakkautta ja anarkiaa -festivaalilla. Se kertoo ihmissuhteista perinteisen kantonilaisen oopperaseurueen piirissä. Nimi viitta termiin, joka tarkoittaa rajaa näyttämön ja muun maailman välissä.

-- Hu-du-men perustuu näytelmään, jonka näin ensimmäistä kertaa 1990. Tiananmenin verilöyly 1988 jätti trauman meihin hongkongilaisiin, ja siinä tilanteessa näytelmän energisyys ja myönteinen elämänasenne viehättivät minua. Perinteinen ooppera sinänsä ei ole minulle tärkeää. Kantonilaisen oopperan värit ovat kyllä upeita.

-- Elokuvan tekeminen kesti kauan, koska ensimmäinen tuottaja oli vähän kuin päähenkilö. Hän oli jäämässä eläkkeelle ja aikoi muuttaa Australiaan, mutta halusi tehdä vielä tämän elokuvan. Hän lähti käymään Kanadassa ja katosi sille tielleen. Lopulta minun oli etsittävä uusi tuottaja.

Hu-du-menin tuottaja ei ole ainoa hongkongilainen, joka on häipynyt 90-luvulla ulkomaille. Väkeä on lähtenyt vallanvaihdon jaloista. Shu Kei perustelee komediaan keskittymistään juuri siirtokunnan painostavalla ilmapiirillä.

-- On ironista, että päädyin uudestaan komediaan, kun Hu-du-men oli ensimmäinen yritykseni siinä. Mutta näissä oloissa on järkevää tehdä komediaa, koska ihmiset kaipaavat piristystä. Pessimismi ei minusta ole taiteessa hedelmällistä.

Myös seuraava elokuva Queer Story (1996) on komedia. Sen homoaihe on hongkongilaisittain poikkeuksellinen. Yllättävä se on sikälikin, että Shu Kei on itse hetero.

-- Se oli mielenkiintoinen kokemus, yllättävän helppo tehdä. Ei ole kovin monta tapaa tehdä homoleffaa ilman, että teema korostuu liikaa ja henkilöistä tulee kaavamaisia. Komedia myös ikäänkuin suojaa homoteemaa. Sillä tavalla se on yleisölle helpommin lähestyttävä.

-- Alunperin tuotantoyhtiö Golden Harvest piti ideasta, mutta he inhosivat valmista elokuvaa. Myös yleisön vastaanotto oli yllättävä. Nuorille se toimi, koska he ovat vapaamielisiä. Aikuisissa se herätti vastustusta, mutta heille koko seksuaalisuus on teemana vaikea, tabu.

Itsesensuuri Kiinaa vakampi uhka

Pian koittavaan vallanvaihtoon Hongkongin elokuvaväki suhtautuu kahtalaisesti. Muutama ohjaaja -- John Woo, Ringo Lam, Tsui Hark -- ja jokunen näyttelijäkin on lähtenyt Hollywoodin dollareiden perään. Toiset odottavat Kiinan markkinoista jopa pelastusta kuihtuvalle ja köyhtyvälle elokuvateollisuudelle. Shu Kei odottaa ja katsoo maltillisesti.

-- Muutoksenhan pitikin tapahtua. Ei sitä ole mitään järkeä ainakaan vastustaa. Mutta paineita ja epävarmuutta se tietysti aiheuttaa. Ja totta kai minäkin olen huolissani. En kuitenkaan usko, että Kiinan kanssa käy kaikkein pahimman kaavan mukaan.

-- Luulen, että Kiina on tosissaan "yksi maa, kaksi systeemiä" -ajatuksen kanssa. Sensuuri tuskin muuttuu yhtä tiukaksi kuin Beijingissä. Paljon vakavampi uhka on esimerkiksi itsesensuuri, josta on jo ollut merkkejä lehdistössämme.

-- Tuskin Kiinasta löytyy myöskään nopeaa pelastusta elokuvateollisuudellemme. Sieltä puuttuu toistaiseksi elokuvien tehokas jakelusysteemikin. Ja jos Kiinan markkinat todella avautuvat meille, avautuvat ne luultavasti myös Holywoodille. Siinä tapauksessa joudumme kilpailemaan Hollywoodin kanssa sielläkin eikä se suju hyvin täälläkään.

-- En usko, että Kiina muuttaa Hongkongia ainakaan kovin nopeasti. Hongkongilaisilla on kaksi mahdollisuutta -- lähteä tai jäädä. Mutta eihän heinäkuun alku ole mikään takaraja. Lähteä voi kyllä myöhemminkin, jos käy huonosti. Ja muuttuuhan Kiinakin koko ajan. Kommunismi ei ole aivan entisensä enää sielläkään.

Harri Römpötti


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!