Maahanmuuttajat viestimissä – mikä on oleellista journalismia?

”Bangladeshilaiset tappelivat kirveillä Helsingin Kalliossa”, otsikoi Aamulehti uutisensa maaliskuun alussa. Länsi-Savo sen sijaan tyytyi otsikoimaan ”Joukkotappelu pizzeriassa Helsingissä”.

Toimiakseen hyvän otsikon on sisällettävä draaman aineksia. Tiedotusvälineiden tehtävänä on kuitenkin totuudenmukainen, monipuolinen ja olennainen tiedonvälitys. Oliko tappelijoiden bangladeshiläisyys oleellinen seikka? Vai oliko suomalaisväestön kannalta viisaampaa toimia, kuten Länsi-Savo teki?

Vähemmistöistä ja maahanmuuttajista uutisointi ja kirjoittelu ovat eläneet viime vuosina muutosten aikoja. Kun vähemmistöjen oikeuksia on alettu tiedostaa enemmistönkin piirissä, ja kun ulkomaalaisten määrä on alkanut kasvaa Suomessa, ovat tiedotusvälineet joutuneet ottamaan kantaa siihen, miten uutisoinnissa ja toimituksellisissa ratkaisuissa etniset seikat otetaan huomioon. Toimittajat joutuvat pohtimaan, miten ja milloin kirjoittaa, mitä sanoja käyttää ja mitä asioita jättää mainitsematta.

Kilpailu lukijoista houkuttaa populismiin

Rasistiset hyökkäykset ja jännitteet eri väestöryhmien kesken eivät johdu tiedotusvälineistä, vaan heijastavat mm. sosiaalisia ongelmia, työttömyyttä ja tyytymättömyyttä. Ne ruokkivat suvaitsemattomuutta ja laukaisevat hyökkäyksiä vähemmistöjen kimppuun. Viestimet eivät luo rasismia ja muukalaisvihaa, mutta ne voivat vaikuttaa ilmapiiriin. Ne voivat olla välinpitämättömiä ja reaktiivisia tai aktiivisia. Ne voivat mennä mukaan toistamaan stereotypioita, jotka heijastavat tutkijoiden mukaan perifeerisyyttä, ylemmyyttä, alemmuutta, vierauden karsastusta ja jopa rasismia.

Mitä riippuvaisempi tiedotusväline on irtonumeromyynnistä, sitä suurempi kiusaus sillä on käyttää populistisia aiheita ja otsikoita, joilla houkutellaan ostamaan lehti. Lukijoiden ja katsojien mielenkiinto on herätettävä joka numeron aiheilla uudestaan. Lehtikaupan kiihdyttämiseksi käyttökelpoista ainesta ovat viime vuosina olleet esimerkiksi turkkilaismiehen tekemä kukkakauppiaan murha Helsingissä, somalimiehen epäily raiskauksesta ja murhasta Tampereella, tai erilaiset sosiaaliavustuksiin liittyvät epäselvyydet, joissa avun saajina on maahanmuuttajia.

Kun aiheetonta etnisen alkuperän mainitsemista uutisoinnissa alettiin 1990-luvulla arvostella, siirtyi osa lehdistä kiertoilmauksiin, joilla lukija saatiin ymmärtämään, että rikoksen ovat tehneet romanit, somalit tai venäläiset. Naisten rintaliivivarkaus tuskin ylittäisi paikallislehdenkään uutiskynnystä, elleivät varkaat olisi merkittävässä asemassa, vaikkapa naiskaupunginvaltuutettuja tai kansanedustajan vaimo ja tytär. Keskipohjanmaa katsoi 1995 uutiskynnyksen ylittyneen, kun otsikko voitiin muotoilla ”Kansallispukuiset naiset varastivat rintsikoita”.

Se, että rikokseen on syyllistynyt vähemmistön jäsen, näyttää edelleenkin madaltavan uutiskynnystä, vaikka tuon tyyppiset uutiset ovatkin vähentyneet.

Mikä on vähemmistö, jota ei saa loukata?

Asiaankuulumaton erottelu ja halventava kohtelu eivät ole Journalistin ohjeiden mukaan hyvää journalismia. Journalistin ohjeita valvovaa Julkisen Sanan Neuvostoa (JSN) on arvosteltu siitä, että se lipsuu, eikä tuomitse selkeästi rasismia. Juttu voi kuitenkin olla vain yksinkertaisesti huono, mutta ei loukkaa Journalistin ohjeita, joiden toteuttamista neuvoston työnä on seurata. Neuvoston tehtävänä ei ole ottaa kantaa journalismin tasoon.

Ongelmatonta ei ole sekään, millainen ryhmä on vähemmistö, jota voidaan loukata? JSN:n kantana on, että jos ryhmä on riittävän iso, sitä ei voi loukata. Esimerkiksi homoseksuaaleja, naisia tai maanviljelijöitä koskevia loukkauksia ei oteta tutkittavaksi.
Keskisuomalainen-lehti uutisoi 1995 näyttävästi yökerhossa syntyneestä yhteenotosta otsikolla ”Mustat miehet kähmineet naisia Jyväskylän yössä. Hotelli Arctia ei enää päästä mustia miehiä yökerhoonsa”. Lehden uutisesta tehtiin JSN:lle kantelu. Kaikkiaan lehti julkaisi asiasta neljä artikkelia, joista yksi oli kahden omalla nimellään esiintyneen afrikkalaisen vastaus. Neuvosto otti kantaa kokonaisuuteen, ei yhteen uutiseen tai sen otsikkoon. Neuvoston mielestä Keskisuomalaisen tapa otsikoida ensimmäinen artikkelinsa sisälsi selvän vaaran yleistyksestä, että otsikon leima ulottuisi kaikkiin paikkakunnalla asuviin vähemmistön miehiin. Toisaalta ihonvärillä oli keskeinen merkitys asian uutisarvon kannalta, koska ravintolan porttikielto oli sillä perusteella annettu. Neuvosto päätyi vapauttavaan päätökseen.

Etnisen alkuperän mainitsemiseen voi olla syytäkin

Milloin sitten etnisen alkuperän mainitseminen uutisessa tai jutussa on tarpeen? Asianosaisten alkuperään liittyvät tiedot saattavat olla oleellisia asioiden ja tapahtumien oikealle hahmottamiselle. Alussa mainitussa Aamulehden uutisessa todettiin, että pizzeria-tappelu tapahtui bangladeshilaisten välienselvittelynä. Etnisen ryhmän mainitseminen voi olla tärkeä tieto esimerkiksi lähistöllä asuville. He tarvitsevat tietoa, siitä ettei kulmakunta ole muuttunut äkkiä vaaralliseksi ohikulkijoille, vaan että kyseessä oli etnisen ryhmän sisäinen yhteenotto. Tällä argumentilla lehdet perustelevat myös sitä, että romanien puukkotappeluita uutisoitaessa kerrotaan tappelijoiden etninen ryhmä.
Mutta ovatko välienselvittelyistä kertovat rikosuutiset lainkaan oleellista uutisoitavaa? Viestimiä on arvosteltu siitä, että etnisistä ryhmistä tuotetaan yksipuolista ja heidän elämästään väärän kuvan antavaa tietoa. Uutisiin painottuneen journalismin kärjessä ovat edelleen rikokset ja selostukset oikeudenkäynneistä, joissa on käsitelty syrjintää. Pääsääntöisesti päivittäisuutisointiin painottuvien viestinten sisältö määräytyy toimitukseen tulvivien uutissähkeiden, tiedotteiden ja tiedotustilaisuuksien annista. Toimittajat lähtevät valitettavan harvoin aktiivisesti etsimään juttuaiheita. Turun Sanomissa 1.3.1997 ollut artikkeli ”Suomessa pärjää bulgarialaisellakin sisulla” on esimerkki aktiivisesta aihehankinnasta. Toimittaja kävi 1995 haastattelemassa maahanmuuttajaperhettä, joka oli juuri saapunut Suomeen. Kahden vuoden kuluttua sama toimittaja kävi uudelleen tapaamassa perhettä ja kertoi, kuinka avustettavat olivat muuttuneet veronmaksajiksi ja työssä käyviksi kansalaisiksi. He opiskelivat, remontoivat asuntoaan ja miettivät keittiön kaappien uusimista.
Tällaisiin artikkeleihin ei liity suuria otsikoita, eivätkä ne myy peloilla ja ennakkoluuloilla.
Keski-Pohjanmaa (28.2.1997) ja Etelä-Saimaa (3.3.1997) julkaisivat kiertoartikkelin, jossa käsiteltiin asennekasvatuksen tarvetta monikulttuurisessa ympäristössä. Asenteita pohtiva teoreettinen asiantuntija-artikkeli vetoaa vain niihin, joihin ei enää tarvitse vedota. Ennakkoluuloisesti tai jopa vihamielisesti maahanmuuttajiin ja vähemmistöihin suhtautuvat perustavat ennakkoluulonsa tunteille, eivät älylle.
Etnisesti monipuolisessa yhteiskunnassa toimittajien rooli on kriittinen. Silloin kun yhteiskunnassa ja päätöksentekijöiden keskuudessa on etnisiä antipatioita, toimittajien tehtävä kertoa etnisistä konflikteista ja syrjinnästä on todella vaikea. Uutistuotantoon painottuvassa tiedonvälityksessä lukijaa ohjaa myös se, mikä puuttuu. Suomen tiedotusvälineissä kiinnittää huomiota se, että uutiset johtavien poliitikkojen maahanmuuttajia koskevista pohdinnoista ja aloitteista puuttuvat lähes täysin. Poikkeuksena olivat monissa tiedotusvälineissä 14.2.1997 julkaistut uutiset Pohjois-Karjalan läänin poliisihallinnon teettämästä tutkimuksesta, jossa selvitettiin joensuulaisten asenteita maahanmuuttajia kohtaan. Muutoin tuntuu kuin korkeassa asemassa olevat viranomaiset ja poliitikot uskaltaisivat kajota muukalaisvihamielisyyteen edelleen vain suurena joukkona, josta yksittäinen äänestäjä ei erota ketään, jota voisi tästä syystä jättää äänestämättä.

Vaikea rakenteellinen rasismi

Viestimistämme puuttuvat myös tarkkanäköiset ja analyyttiset jutut, joissa eriteltäisiin vähemmistöjen ja maahanmuuttajien syrjintätilanteita. Esimerkiksi rakenteellinen, tai viranomaisten arkityössään harjoittama rasismi ovat hankalia, paljon tutkimusta, tietojen keräämistä ja yhdistelyä edellyttäviä teemoja. Niistä ei synny nopeasti ja helposti kiinnostavaa ja lukijalle avautuvaa juttua. Niinpä niihin ei kajota lainkaan, vaikka niiden käsittelyssä viestimet toteuttaisivat jaloa tehtäväänsä toimia ”neljäntenä valtiomahtina” ja ”vallan vahtikoirina”.
Journalismi on kuitenkin siinä mielessä hauskaa osaavalle tekijälle, että hän voi vedota lukijoiden huumorintajuun ja assosiaatiokykyyn. Tunnetasolla liikuttaessa tietty näkökulma, josta asioita tarkastellaan kyseenalaistaen ja myös epäsuorasti arvottaen, tuo journalismiin eloa ja iloa. Suorastaan hauskaa on löytää sellainen otsikko, kuten ”Siirtolaisiksi lähtivät kaikkein rohkeimmat” (Pohjalainen 1.3.1997), vaikkakaan rohkeudesta ei itse jutussa kiitetäkään Suomeen rohjenneita, vaan täältä pois lähteneitä. Oman riemunsa aiheuttaa myös monen palstan otsikko ”Suomalainen sika menestyy Thaimaassa”, vaikka sen löytäminen 4.3.1997 Maaseudun tulevaisuuden sivuilta panee juttua lukemattomankin epäilemään, että kyse olisi sir Vilin heimoveljistä. Sarkasmi ja ironia ovat aina olleet journalismin suuria siunauksia. Niitä toivoisi maahanmuuttajateeman käsittelyyn entistä enemmän. Fiksu toimittaja näyttää voivan käsitellä aihetta myös puhuessaan ihan muusta asiasta.
Journalismin tehtävänä on kertoa faktoja. Mahdollisimman monipuolinen asioiden tarkastelu on osa faktoihin perustuvan tiedon välittämistä. Se johtaa parempaan laatuun ja kiinnostavampiin uutisiin, artikkeleihin ja ohjelmiin.
 

Kirjoittaja on helsinkiläinen vapaa toimittaja ja JSN:n jäsen.

Journalistinen sääntely – Journalistin ohjeet
Suomen Journalistiliiton hyväksymissä Journalistin ohjeissa korostetaan mm. että ”journalistin on työssään pyrittävä totuudenmukaiseen, olennaiseen ja monipuoliseen tiedonvälitykseen”. Selkeästi sanotaan myös, että ”kaikkien ihmisarvoa ja kunniaa on suojattava” sekä ”ihonväriä, kansallisuutta, syntyperää, vakaumusta, sukupuolta tai muuta henkilökohtaista ominaisuutta ei pidä tuoda esiin asiaankuulumattomasti tai halventavasti.”
Lehdistön, radion ja television kustantajien ja toimittajien perustama Julkisen Sanan Neuvosto on painottanut useissa etnisiin ryhmiin liittyvissä kannanotoissaan, että ennakkoluulojen sijaan toimittajan velvollisuus on välittää vieraista kulttuureista oikeaa ja totuudenmukaista tietoa. Rotua, ihonväriä, kansallisuutta tai syntyperää ei saa korostaa, ellei tällä seikalla ole vaikutusta itse pääasiaan. Neuvosto on varoittanut vieraiden kulttuurien ja erilaisten ryhmien yksipuolisesta ja stereotyyppisestä kuvaamisesta erityisesti, koska lukijalla ei yleensä ole mahdollisuutta omakohtaisiin vertailuihin.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!