Mandela maksakoon apartheidin velat

LyhyetAfrikkaEteläinen AfrikkaEtelä-Afrikka

Nelson Mandelan vapauttaminen Etelä-Afrikan apartheid-hallituksen vankilasta seitsemän vuotta sitten oli suuri voitto koko maailman laajuiselle rotusorron vastaiselle liikkeelle. Siitä alkoi matka kohti demokratiaa ja aiempien rikosten anteeksiantoon perustuvaa jälleenrakennusta.

Yksi ryhmä on kuitenkin kieltäytynyt antamasta anteeksi. Kansainväliset pankkiirit.

Kun Mandelasta tuli Etelä-Afrikan presidentti, kansainväliset pankkimiehet ojensivat hänelle lähes sadan miljardin markan laskun rotusortohallituksen aikaisista veloista. Muodollisuudet sikseen, pankkiirien sanoma oli suomeksi sanottuna tämä:

- Herra Presidentti, oli kallista pitää teitä vankilassa niin pitkään. Rotusortojärjestelmän ylläpito maksoi paljon, pieni vähemmistö tarvitsee rahaa pitääkseen suuren enemmistön kurissa ja järjestyksessä. Apartheid-hallitus lainasi meiltä suuria summia kiertääkseen boikottia ja hankkiakseen aseita, joilla Teidät pidettiin Robben-saarella.

- Vuonna 1985 me olimme joustavia. Ymmärsimme suuret kulut ja suostuimme siihen, että valkoisten hallitus keskeyttää takaisinmaksun. Nyt kuitenkin, kun Etelä-Afrikassa on enemmistöhallitus, velat on maksettava.

Etelä-Afrikan enemmistöhallituksen edellytetään nyt maksavan rotusortojärjestelmän ylläpidon, jota pankkiirit siis eivät kehdanneet laskuttaa rotusortohallitukselta itseltään. Tuo lähes sata miljardia dollaria riittäisi maksamaan suuren osan ANC:n jälleenrakennus- ja kehitysohjelmasta, jolla suurimmalle osalle eteläafrikkalaisia saataisiin asunto, vesi, sähkö ja koulutus.

Aikamoista puuhaa. Kansainvälinen kampanja vapautti Mandelan vankilasta. Tarvitaan ilmeisesti kansainvälinen velkakampanja vapauttamaan Mandela maksamasta oman vankilansa ylläpito takautuvasti.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!