Hyviä ja huonoja tilastoja

Mocambique em Números 1996.
Instituto Nacional de Estatística, 1977.

Mosambikin tilastollinen vuosikatsaus on mielenkiintoisimpia kirjoja, joita olen pitkään aikaan lukenut. Sen lisäksi, että se on hyvä hakuteos, sitä voi lukea kuin dekkaria. Avattuani kirjan sen ensimmäiseltä sivulta en kyennyt irrottautumaan siitä ennen kuin olin lukenut sen loppuun. Lukukokemus toi paljon uusia ulottuvuuksia näkemyksiini Kepan kumppanuusohjelman kohdemaasta.

Perustilastot Mosambikista löytyvät sivulta 6. Maassa oli kesäkuun 1. päivänä 1996 runsas 18 miljoonaa asukasta. Pääkaupungissa Maputossa asui noin miljoona ihmistä. Jos väkiluvun kasvuprosentti on tilastokatsauksen mainitsema 2,7, voimme laskea, että Mosambikin väkiluku on tämän vuoden juhannukseen mennessä kasvanut noin yhdellä maputolla.

Tilastoista voi myös päätellä, että Mosambikilla on tulevaisuus edessään: 55 prosenttia mosambikilaisista on alle kaksikymppisiä. Näinä vuosina syntyvät suuret ikäluokat. (Miljoona kuollutta vaatinut sota päättyi kuusi vuotta sitten.) Naisia on tällä hetkellä puoli miljoonaa enemmän kuin miehiä, mutta alle kymmenvuotiaita poikia on 20 000 enemmän kuin tyttöjä.

Sodan voi arvata vaikuttaneen myös siihen, että 1981, kun Mosambikin itsenäistymisen vuonna syntyneet lapset menivät kouluun, maassa oli 5 709 ala-asteenkoulua, mutta 12 vuotta myöhemmin, kun 3 500 Mosambikin itsenäistymisen vuonna syntynyttä nuorta valmistui ylioppilaaksi, ala-asteita oli enää 3 401. Viime vuonna niitä oli määrä olla yhtä monta kuin huippuvuonna 1980.

Niinpä lukutaitoisten osuus aikuisväestöstä on kasvanut itsenäisyyden ajan alle viidestä prosentista nykyiseen 28 prosenttiin. Naapurimaissa lukutaitoisten osuus on samaa luokkaa kuin lukutaidottomien osuus sodan runtelemassa Mosambikissa: Tansaniassa 70 prosenttia, Sambiassa 80 prosenttia ja Etelä-Afrikassa 90 prosenttia. Mosambikin tilastokatsaus paljastaa myös sen, että Portugalissa joka viides nainen ei osaa lukea.

Makrotaloudellisista indikaattoreista selviää, että Mosambikin talous kasvaa yli 40 prosentin vuosivauhtia! Vienti vetää yli 28 prosentin kasvuvauhdilla. Tuonti kasvaa 57 prosentilla. Investoinnit lisääntyvät lähes 60 prosentilla. Mosambikin meticaleissa mitattuna verotulotkin kasvavat yli 16 prosentilla vuodessa. Minimipalkka on puolestaan viisinkertaistunut viidessä vuodessa.

Pari muuta tilastoa kertovat kuitenkin, että Maputossa kuluttajahinnat ovat tuona aikana nelinkertaistuneet, samalla kun meticalin arvo suhteessa dollariin on pudonnut neljännekseen aiemmasta.

Mosambikin budjetista 55 prosenttia tulee ulkomailta. Osa siitä on lainaa, osa menee suoraan ulkomaalaisille asiantuntijoille, osa sekä että. Kehitysyhteistyöhankkeisiin kuluu kymmenen kertaa enemmän kuin koko maan sosiaalimenoihin, ulkomaanvelan korkoihin kaksi kertaa enemmän.

Verotuloja valtio hankkii pääasiassa myyntiveroilla ja kuluttajien maksamilla valmisteveroilla. Suurin yksittäinen tuloerä kertyy kaljanmyynnistä. Sitä tilastokatsaus ei kerro, että kun Mosambikin panimot yksityistettiin, ne siirtyivät eteläafrikkalaisen jättiyhtiön omistukseen.

Julkisten töiden ministeriön toimittama tilasto-osuus selvittää sen, että Sofalan maakunnassa on 2 447 kilometriä maanteitä, josta neljä kilometriä luokitellaan hyväksi ja 2 088 kilometriä surkeaksi tai ajokelvottomaksi.

Lentokenttien tilasto-osuudesta löytyy puolestaan tieto, jonka mukaan kyseisen maakunnan pääkaupunkiin Beiraan saapuu lentäen useita tuhansia matkustajia enemmän kuin sieltä lähtee. En tiedä, onko se hyvä vai huono asia, mutta olen miettinyt paljon syytä siihen. Maputon ja Nampulan lentokentillä lähteviä ja saapuvia matkustajia oli vuonna 1986 yhtä paljon.

Eloonjäämistilastoista löytyy hyvä ja huono uutinen. Ensin huono: Mosambikissa oli Malawin jälkeen maailman toiseksi korkein lapsikuolleisuus. Tuhannesta syntyneestä lapsesta 128 kuoli alle yksivuotiaana. Sitten hyvä uutinen: Viisi vuotta aikaisemmin luku oli 141, kymmenen vuotta aikaisemmin 149, viisitoista vuotta aikaisemmin 156.

Peik Johansson

Portugalin- ja englanninkielinen Mocambique em Numéros 1996 löytyy Kepan kirjastosta.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!