Kunnianhimoiset tavoitteet ja velanhoito riitelevät keskenään

Ted Van Hees kritisoi myös Nicaragualle mahdotonta sopeutusyhtälöä

EURODADin koordinaattori Ted Van Heesin mukaan HIPC-velanleikkausohjelmaan mukaan pääsyyn vaadittavan ESAF-rakennesopeutusohjelman tavoitteet ovat kestämättömän kunnianhimoisia Nicaraguan kaltaisille korviaan myöten velkaantuneille maille. Miten voi sekä vähentää velkaa että menestyä makrotalouden mallioppilaana? Ei ainakaan niin, että maan köyhät tai maaseudun väestö pärjäisivät entistä paremmin.

EURODAD eli European Network on Debt and Development on eurooppalaisten kansalaisjärjestöjen muodostama verkosto, joka pureutuu kehitysmaiden velkakriisiin liittyviin kysymyksiin. Se toimii yhteistyössä muiden maanosien kansalaisjärjestöjen kanssa ja pyrkii vaikuttamaan talouspolitiikkaan maailmanlaajuisesti.

Kun hallitusten edustajien konsultatiiviryhmä pohtii huhtikuun alussa Genevessä ratkaisua Nicaraguan velkaongelmaan, myös EURODAD esittää oman näkemyksensä Nicaraguan velkaongelmasta ja ESAF-rakennesopeutusohjelmasta.

— Tuoreen arvioinnin mukaan vain neljännes ESAF-ohjelmista on toteutunut ilman keskeytyksiä. Nicaragua ei ole suinkaan poikkeus, joka vahvistaa säännön, Van Hees toteaa.

Nicaragua on Ted van Heesille tuttu paikka myös henkilökohtaisesti. Pohja säännöllisille yhteyksille luotiin 1970-luvulla, jolloin Van Hees työskenteli Nicaraguan yliopistossa ja osallistui solidaarisuusliikkeeseen. Tiivis yhteistyö nicaragualaisten kansalaisjärjestöjen kanssa takaa sen, että ote maan arkeen säilyy.

Nicaraguan velka asukasta kohti on yhä maailman suurin. Nicaragualla onkin loputtomalta tuntuva matka HIPC-velkahelpotukseen. Tällä hetkellä noin puolet maan vuosittaisesta budjetista menee velanhoitoon.

— Ainoat keinot, joilla valtio voi hankkia varoja sosiaalisektorille ja investointeihin, ovat yksityistäminen ja ulkomainen apu, Van Hees painottaa.

Realismia sopeutukseen

Nicaraguan pärjääminen ESAF-sopeutusohjelmassa on lähes mahdotonta:

— Systeemi on naurettava. Ohjelman talous- ja sosiaalisektorin tavoitteet ovat liian kunnianhimoisia, ja velkajärjestelyyn voi päästä vasta sopeutusohjelmassa onnistuttuaan. Velkahelpotukset tulisi aloittaa jo ohjelman aikana, Van Hees korostaa.

Van Heesin mukaan pohjoisen hallitukset ovat olleet tyytyväisiä siihen, että Nicaragua osallistuu ESAF-sopeutusohjelmaan.

— On kuitenkin olemassa lukuisia todisteita siitä, ettei ohjelma toimi nykyisessä muodossaan.

Nicaragualaisten kansalaisjärjestöjen ”lobbausryhmä” GPC puhuukin realistisemman ja yksinkertaisemman sopeutusohjelman puolesta.

— Nicaragualaiset kansalaisjärjestöt korostavat, että koko maan kehityksen tulisi pohjautua maaseudun kehittämiseen. Sopeutusohjelman tulisi ulottua poliittisten ristiriitojen ulkopuolelle ja suuntautua maan sisäiseen kehittämiseen tavallisia ihmisiä kunnioittaen.

Siru Maunuksela

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!