Uusi kumous alkaa pallokentiltä

Mullahien maa on maallistumassa Iranin nuorison ajaessa muutoksia urheiluun ja perinteisiin sukupuolirooleihin

Iran on nopeasti avautumassa 1979 luodusta tiukan islamilaisesta valtiosta. Uutta kulttuurivallankumousta ei ratkaista kuitenkaan barrikadeilla vaan urheilukentillä ja tv-vastaanottimien äärellä.

Eräs ratkaiseva askel otettiin viime marraskuun 29. päivänä, kun Iran selvitti tiensä jalkapallon MM-kisoihin ja ihmisjoukot juhlivat tapahtunutta Teheranin kaduilla. Spontaanin katukarnevaalin aikana uskonnolliset poliisit joutuivat katsomaan sivusta, kun miehet joivat kotipolttoista suoraan pullon suusta ja naiset luopuivat hunnuistaan villiin tanssiin yhtyen. Iranin maallistuminen ja henkinen modernisaatio eteni monen potkun matkan.

Uuden jalkapalloinnostuksen taustalla on pitkä ääri-islamilaisessa paitsiossa vietetty aika: Iran ei edes osallistunut vuosien 1982 ja -86 kisoihin, eikä jalkapallokulttuurin ollessa alamaissa selviytynyt karsinnoista vuosina -90 ja -94. Kesän kisoista iranilaiset toivovat nyt korvausta menetyistä mahdollisuuksista.

Urheilu on valtakamppailun väline

Paineet muutoksiin Iranissa ovat yhteiskunnallisia ja taloudellisia. Shaahin vallan kukistumisen jälkeen maan väkiluku on kaksinkertaistunut ja bruttokansantuote henkeä kohden on laskenut dramaattisesti. Iranin väestön enemmistö on syntynyt islamilaisen valtion aikana, 54 prosenttia iranilaisista on alle 18-vuotiaita. Talouden yksipuolinen riippuvuus öljystä ja halvat maailmanmarkkinahinnat ovat puolestaan jämäyttäneet maan väestölisäystä hitaampaan talouskasvuun.

Iranin hallituksen pragmatistit ovat pyrkineet lähentymään länttä investointien ja kaupankäynnin toivossa. Merkittävän poliittisen voiton he saavuttivat viime vuoden maaliskuussa, kun maltillinen Muhammed Khatami valittiin presidentiksi yli 70 prosentin äänivyöryllä. Hänen taakseen ryhmittyneet poliittiset piirit ovat sallineet nuorison urheiluharrastusten esiinvyöryn ja jopa salaa kannustaneet kulttuuritaistelua.

Hengellinen johtaja ajatollah Ali Khamenei ja hänen fundamentalistiset tukijansa ovat joutuneet perääntymään, mutta eivät halua luovuttaa otettaan vallasta. Teheranin uudistusmielinen pormestari Gholamhossein Karabaschi nousi nuorten mielenosoittajien symboliksi, kun fundamentalistit vangitsivat hänet huhtikuussa lahjonnasta syytettynä. Presidentti Khatamin neuvoteltua Karabaschi vapaaksi hänen suosionsa kasvoi entisestään nuorten äänestäjien parissa.

Kulttuurisen valtataistelun ytimessä ovat suhteet länteen. Helmikuussa Teheranissa vieraillut Yhdysvaltain painijoukkue ja sen näyttävä julkisuus tähtilipun nostoineen olivat persialainen sovellus ping-pong-diplomatiasta.

Sankarit muuttuvat

Etnologi Christian Bromberger arvioi Le Monde Diplomatique -lehdessä, että myös iranilaisten urheilusankarit ovat muuttumassa ja traditionaalinen näyttää syrjäytyvän modernismin alta.

Vapaapaini on perinteisesti ollut Iranissa arvostetuin urheilulaji ja sen esikuvana on pahlavân, vahva ja vapaa yksilö, herrasmies ja sankari. Jalkapallon esikuvana on puolestaan moderni menestyjä ghahremân, joka unelmoi rahakkaasta pelaamisesta ulkomailla ja matkii brasilialaispelaaja Ronaldoa.

Jalkapallo on tarjonnut myös naisille mahdollisuuden kyseenalaistaa fundamentalistien tarjoama hunnutettu roolimalli. Vaikka islamilaisen kumouksen jälkeen naisilta kiellettiin pääsy stadionien katsomoihin, ei mikään fatwa ole estänyt heitä seuraamasta kolmannen televisiokanavan näyttämiä otteluita ja osallistumasta niiden jälkeiseen juhlintaan. Iranin ja Australian 1-1 tasapeliä oli Teheranin stadionilla todistamassa vain yksi nainen — italialaisen lehden toimittaja –, mutta ottelun jälkeen kadut täyttyivät tuhansista jalkapallon riehaannuttamista naisista.

Jalkapallon suosio ei ole jäänyt huomaamatta myöskään islamilaisilta fundamentalisteilta. Ajatollah Janati vetosi MM-kisajoukkueen pelaajiin, jotta he tunnustaisivat Jumalan olleen heidän menestyksekkäiden Australia-otteluidensa ratkaisija. Perjantairukouksissa Iranin joukkueen voitot on julistettu Jumalan tahdonilmauksiksi.

Iranilaiset ovat jalkapallossa liikkeellä kunnianhimoisin tavoittein. Kun hartaana islamilaisena tunnetun iranilaisen valmentajan taidot eivät enää riittäneet luotsaamaan MM-karsintoihin osallistunutta ryhmää, hän sai väistyä. Tilalle valittiin brasilialainen Valdeir Vieira, joka hänkin puolestaan sai lähteä, kun saatiin tietää Iranin päässeen jatkoon ja saavan karsintalohkossa vastaansa muun muassa Jugoslavian.

Kisoissa joukkuetta piti valmentaa kroaatti Tomislav Ivic, jonka toivottiin tuovan tarpeellista kovuutta puolustukseen ja ensikäden tietoa vastustajien pelitaktiikoista. Kun valmistautumisottelussa seurajoukkue AS Romaa vastaan tuli 7-1 tappio, sai Ivic 15 tuntia ottelun jälkeen potkut. Lopulta MM-kisoihin joukkueen luotsaa Iranin entinen maajoukkuepelaaja Jalal Talebi.

Vastassa Suuri Saatana

Arpa kujeili ja heitti Iranin vastustajiksi MM-kisojen karsintalohkoon maat, joiden poliittiset suhteet Iranin kanssa ovat poikkeuksellisen jännittyneet. Ensin kohdataan Jugoslavia eli serbit, joita vastaan Iran Bosnian sodan aikana rahoitti ja aseisti ”muslimiveljiään”. Sitten on vastassa ajatollah Khomeinin Suureksi Saatanaksi nimeämä Yhdysvallat ja lopuksi vastaan asettuu Saksa, jossa berliiniläinen tuomioistuin viime vuonna päätti Iranin edustajien sekaantuneen poliittisiin murhiin Saksan maaperällä.

Presidentti Khatami ja Iranin hallituksen maltilliset haluaisivat siirtää mainitut poliittiset kiistat historian roskatynnyriin. MM-kisoihin osallistumalla he haluavat viestittää, että Iran on luopumassa ahtaan fundamentalistisesta islamilaisen valtion tulkinnasta ja on valmis normaaliin kanssakäymiseen lännen kanssa.

Iranin pragmaattiset johtajat laskevat, että kävi kisaotteluissa kuinka tahansa, maalla on 20 vuoden tauon jälkeen pelkästään voitettavaa MM-kisoissa.

Timo Saari

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!