Aikamme sankarit: Josias Chibanga

Sade-eläinten nauru

Ulla-Lena Lundbergin romaani Sade (1997) on pisaranhohtoinen kertomus Afrikasta: kuivuudesta ja veden pelastavasta merkityksestä.

Muinainen kalliomaalari ja länsimainen vesi-insinööri tekevät omalla tavallaan sadetta — huolehtivat elämän jatkuvuudesta. Kunnes eräänä päivänä kalliomaalauksen impala potkaisee insinööriä.

Hän putoaa sade-eläinten maailmaan. Näille kasteen hajuisille eläimille hän esittäytyy sellaisena kuin on: kurjana syntisenä ihmisenä.

Bushmannien sade-eläimet purskahtavat nauruun. ”Ja kun ne nauroivat, vesi joutui liikkeeseen ja löi tyrskyinä ja loiski ja virtasi”.

Kalomossa, Sambiassa asui köyhä mies, joka kaivoi maahan käymälää. Sieltä pulppusikin vettä. Lähteessä helisi sade-eläinten hersyvä nauru. Ne olivat haistaneet Kalomon kuumuuden, kuivat ja pölyiset maissipellot, epäonnistuneet sadot ja nälänhädän.

Nyt Josias Chibangalla on kaivo, hedelmällinen puutarha, kanoja, jauhomylly ja terve perhe. Vesi on sankaruuden ehto.

Miestä ei ehkä potkaissutkaan onni vaan sade-eläin.

Tiina-Maria Levamo

Tilaa Maailman Kuvalehti