Tervetuloa TURISTI

Teksti: Erja-Outi Heino

HankeMatkailuYmpäristöVesi ja jätehuoltoAfrikkaEteläinen AfrikkaMosambik

Mosambikissa ekoturismi on suosittu sana. Siinä lukee tulevaisuus. Eteläisen Afrikan matkailulehdet julkaisevat ennusteita, joiden mukaan turistit lisääntyvät seudulla nopeammin kuin kanit häkissä. Ja juuri ekoturistien arvellaan olevan alalajeista hedelmällisimpiä. Ekoturismin tiellä on Mosambikissa vielä monta kuoppaa, mutta pioneerit ovat jo liikkeellä nelivetoineen. Yksi heistä on amerikkalaismiljonääri James "Jim" Blanchard.

Sylvia soitti yhtenä päivänä yllättäen.

Oli kulunut monta kuukautta siitä kun olimme tavanneet Maputon elefanttireservaatissa. Sylvia ja hänen ystävänsä Carmen oli helppo muistaa. He jos ketkä olivat aitoja ekoturisteja. Lintukirjoineen ja kiikareineen he tarkkailivat ehtymättömällä innostuksella kaikkea liikkuvaa ja sitäkin, mikä ei liiku. Edes puskan miljoonat himokkaat moskiitot eivät ahdistaneet naisia, koska heillä oli mukanaan supertehokasta sveitsiläistä hyttyssuihketta.

Sylvia ja Carmen olivat suunnitelleet matkaansa hartaasti. He halusivat päästä perusmatkailijaa syvemmälle Afrikkaan. Vähän vaivaa ja nykyaikaista viestintää se edellytti, mutta he onnistuivat järjestämään itselleen nelipäiväisen eräopaskurssin eteläafrikkalaisessa luonnonpuistossa. Kurssi maksoi vähän alle neljä tuhatta markkaa. Sen jälkeen naiset vuokrasivat leveärenkaisen nelivedon ja lähtivät soveltamaan teoriaa käytäntöön. Sillä tiellä kohtasimme.

Carmen on lääketehtaan myyntijohtaja ja Sylvia saman firman laboratoriopäällikkö. He olivat kyllästyneitä eurooppalaisen liikemaailman paineisiin ja haaveilivat muuttavansa Afrikkaan. Afrikkalainen luonto oli lumonnut heidät. Mutta kotona Zurichissa odottivat työ ja vastuu, sinne oli palaaminen.

Sylvian ilmaantuminen muutaman kuukauden päästä takaisin Mosambikiin oli odottamatonta. Hänellä oli suunnitelma, josta hän halusi keskustella. Hän harkitsi liittyvänsä Blanchardin ekoturismiprojektiin ja rakentavansa oman pienen leirinsä elefanttireservaatin reunalle.

Aie kuulosti miedosti sanottuna rohkealta. Sylvia selitti, mitä oli tapahtunut:

Hän oli reservaatissa lomaillessaan tavannut myös Blanchard-projektin vetäjän Howard Geachin. Puskan lumoama Sylvia oli maalannut afrikkalaista unelmaansa ja rakennellut yhteisöpohjaista ekoleiriä tukevasti ilmaan. Hän ei oikeastaan uskonut, että Geach ottaisi hänet tosissaan. Muutaman kuukauden päästä Geach kuitenkin soitti Sveitsiin ja kysyi, olisiko Sylvia halukas hankkeeseen.

Blanchard-projekti tarvitsi jotakuta puhkaisemaan patin. Kaikki junnasi paikallaan ja syynä olivat ainakin näennäisesti elefantit. Blanchard oli aloittanut reservaatin kehittämisen rakentamalla sähköaitaa reservaatin ja kyläyhteisöjen väliin. Elefantit eivät piitanneet aidasta vaan marssivat päättäväisesti sen yli kyläläisten peltotilkuille. Ihmiset olivat nälkäisiä, vihaisia ja syyttivät Blanchardia. Ei auttanut selittää, että ennen seudulla ei ollut aitaa ollenkaan.

Sylvian ekoleiri valittiin toiseksi kahdesta pilottihankkeesta, joilla väestön vastarinta yritetään sulattaa. Tarkoituksena on osoittaa, että Blanchard on valmis yhteistyöhön yhteisöjen kanssa ja että seudun väestö voi tosiaan hyötyä tulevasta turismista. Kamera käy…

-- Nyt on aika saada aikaan actionia! Richard Fair napauttaa.

Fair enough. Blanchard-projektin käynnistyminen on toden totta kestänyt. Marraskuussa 96 Mosambikin hallitus myönsi James Ulysseus Blanchard III:n käyttöön 236 000 hehtaarin maa-alan. Blanchardin valtakunta kattaa koko Maputon elefanttireservaatin lähiympäristöineen. Se tarkoittaa leveää suikaletta Intian valtameren rantaviivaa pääkaupungin ja Etelä-Afrikan välistä. Lisäksi teksasilaismiljonäärin kehitettäväksi taattiin osa ainutlaatuisesta Inhacan saaresta. Turismin kannalta suotuisampaa läänitystä ei Mosambikista löydy.

Blanchard lupasi 800 miljoonan dollarin (lähes neljän ja puolen miljardin markan) arvosta sijoituksia. Tuhansien työpaikkojen lisäksi pakettiin kuului kyläyhteisöjen kehittämishankkeita.

Kahdessa vuodessa on tapahtunut kovin vähän. Kiistanalainen aita on rakennettu ja salametsästäjiä jahdattu. Eteläafrikkalainen Fair on elefanttireservaatin toistaiseksi ainoa blanchardilainen matkailuyrittäjä. Hänellä on pieni leiri, joka majoittaa kymmenkunta turistia kerrallaan. Sekin on ollut suuren osan vuodesta suljettuna, kun Fair on yrittänyt työläästi puskea Blanchardin muita hankkeita eteenpäin.

Syyskuun puolivälissä Fair hehkui uutta toiveikkuutta. Blanchard Mozambique Enterprizes (BME) oli antanut aikaansaamattomille konsulteille kenkää ja herra Blanchardia itseään odotettiin helikopterivisiitille. Sitä paitsi upporikas, luontomyönteinen amerikkalaisnainen oli hiljattain luvannut hankkeeseen 40 miljoonaa dollaria.

Fairista tuntui, että kohta alkaa tapahtua.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!