Näkökulmat

MAI kiville – onko vaihtoehtoja?

Monenkeskistä investointisopimusta kritisoineet kansanliikkeet juhlivat lokakuun lopussa, kun MAI-neuvottelut kariutuivat OECD:ssa. Maailmanlaajuinen MAI-kriittinen mielipide pystyi osaltaan torjumaan sopimuksen ainakin toistaiseksi.

Pyrkimys vapauttaa kansainväliset rahoitusmarkkinat ja taata kansainvälisten sijoittajien vahvat oikeudet tuskin kuitenkaan katoaa minnekään. Pääomavirtojen mahdollisimman pitkälle viety vapauttaminen nousee nyt esityslistalle yhtaikaa useilla eri maailmantalouden foorumeilla.

MAI-kritiikin myötä järjestäytyi myös löyhä maailmanlaajuinen yksipuolista uusliberalistista talousmallia kritisoiva kansanliike, joka haluaa luoda kansainvälisen säännöstön alati valtaansa kasvattaville ylikansallisille yhtiöille ja kansainvälisille investoinneille sekä varmistaa sosiaalisten oikeuksien huomioimisen, ympäristönsuojelun ja maailmanlaajuisen demokratian vahvistamisen.

Uusliberalistisen talousmallin kilpeen on syntynyt vahva särö. Nyt on mahdollisuus, tilaisuus ja velvollisuus esittää vaihtoehtoja.

***

Politiikka takaisin maailmantalouteen!

On sanottu, että yksityiset investoinnit korvaavat julkisen kehitysyhteistyön. Mutta onko kukaan kuullut kansainvälisestä sijoitusyhtiöstä, joka olisi investoinut Botswanan naisten lukutaitoon tai hirmumyrsky Mitchin raunioittamien alueiden perusterveydenhuollon rakentamiseen Keski-Amerikassa? Tuskinpa, niillä aloilla ei juuri ole maksimoitavissa lyhyen tähtäimen nopeaa voittoa sijoituksille.

Pitkän tähtäimen rakennustyöhön tarvitaan julkista kehitysyhteistyötä. Siis politiikkaa. Mutta kun sekään ei kykene näkemään omaa nenäänsä pidemmälle.

Kansalaisjärjestöjen tuore The Reality of Aid -raportti kertoo, että rikkaat maat siirtävät kehitysyhteistyöllä resursseja köyhimmille maille vähemmän kuin koskaan aikaisemmin. Tästä kutistuneesta avusta köyhimmille maille menee pienempi osa kuin koskaan aikaisemmin. Tästäkin osuudesta perusterveydenhuollon ja koulutuksen kaltaisille avainalueille menee vähemmän tukea kuin koskaan aikaisemmin.

Köyhimpien maiden köyhimpien asukkaiden jaloilleen nostamiseen tarkoitettu julkinen tuki pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä. Eikä kyse ole rahan vaan poliittisen tahdon puutteesta. Teollisuusmaiden enemmistön kaksinaismoraali käy yhä vastenmielisemmäksi.

UNDP:n mukaan noin 40 miljardin dollarin vuotuinen lisäpanos kehitysyhteistyöhön seuraavan kymmenen vuoden aikana riittäisi turvaamaan maailman kaikkien köyhien koulutukseen, terveyteen, ravintoon, perhesuunnitteluun ja vesihuoltoon liittyvät peruspalvelut. Maailman mitassa kyse on pikkusummasta.

Varojen kokoaminen kävisi vielä helpommaksi, jos kansainvälinen yhteisö pääsisi yhteisymmärrykseen siitä miten ns. Tobinin veroa käyttäen voitaisiin ryhtyä verottamaan kansainvälisiä valuuttaspekulaatioita.

Suomikaan ei selviä tästä teollisuusmaiden alennustilasta täysin puhtain paperein. Voimakkaankaan talouskasvun aikana kehitysavun bktl-osuutta ei ole kyetty nostamaan takaisin edes 0,4 prosentin välitavoitteeseen.

Hallitus on nyt vahvistanut Suomelle uuden kehitysmaapolitiikan linjauksen. OECD:n kehityskomitea DAC on juuri saanut valmiiksi tutkintansa Suomen kehitysavusta. Kansalaisjärjestöjen oma kehitysyhteistyöraportti on valmistunut. Nyt on pohjaa keskustelulle Suomen kehitysmaapolitiikan tulevaisuudesta. Vaalivuonna siihen on sopiva tilaisuus.

JUHA REKOLA

Tilaa Maailman Kuvalehti