Kongojoen rannalla

Teksti: Peik Johansson

PitkätKulttuuriMusiikkiAfrikkaEteläinen AfrikkaAngolaLänsi-AfrikkaGuineaSenegal

Kaksi heistä syntyi siellä, kolme laulaa siitä, yksi lauloi kerran Tampereella, sinä päivänä kun Batom Mitee vastaanotti Tukholmassa Ogonikansan eloonjäämisliikkeen vaihtoehtonobelin.

Baaba Maal: NOMAD SOUL Island Records, 1998

Rossignol on Ranskassa paitsi suksimerkki myös satakieli, vihlova ääni ja tiirikka. Baaba Maalin korkea cee mahtuu neulan kärkeen, ja ainakin Nomad Soul -albumi aukaisee kaikki kulttuurien väliset lukot. Pulaaria puhuvien tukulorien suussa miehen nimi viittaa kuitenkin suloisesti visertävään lintuun.

Senegalilaiselle kielivähemmistölle syksyn etnolistojen ykkönen merkitsee samaa kuin Mika Häkkinen suomalaisille ja Ken Saro-Wiwa ogoneille. Mutta toisin kuin nuo pienten kansojen kuuluisat paalupaikan miehet Baaba Maal ei ole vielä tuonut julki, kenen joukoissa hän seisoo suhteessaan Shelliin.

Kansainvälinen verkostoituminen on Baaba Maalille tärkeää. Esimerkiksi tällä levyllä globaalia kuuluisuutta saa osakseen myös brittiläisten naislaulajien yhtye Screaming Orphans. Sääli, ettei "parkuvien orpojen" omia tuotoksia löydy Helsingin levykaupoista.

Kiinnostus Orphanseja kohtaan heräsi jo tämän albumin ihastuttavalla avausraidalla, jolla Baaba Maal lupaa vilkuttaa lapsille, jotka vilkuttavat hänelle. On kyse lasten kasvatuksesta eli huolenpidosta. Toinen jumalainen kappale kertoo Fantasta, joka palaa Kongojoen rannalle ja kohoaa kuu silmissä kuin kehtolauluna taivaaseen.

***

Sékouba Bambino: KASSA Stern's Music, 1997

Sékouba Diabatén länsirannikkolookin ei saa antaa hämätä, sillä pyöreäposkinen lippalakkimies on Guinean musiikkipiirien varsinainen simbaleijona. Euroopassa Bambinosta olisi tullut oopperalaulaja, arvelee musiikintutkija Graeme Ewens, joka on kirjoittanut kirjan Kongon legendaarisesta Francosta ja OK Jazz -yhtyeestä.

Onneksi Bambino syntyi Afrikkaan, Diabaténkuuluisaan griottiperheeseen, muuten Malinkultakurkku Salif Keita olisi jäänyt ilmantoistaiseksi lupaavinta seuraajaehdokastaanSahelin ja Pariisin mandinkapopinkuninkaana. Keitan levyiltä tuttuja nimiälöytyykin Kassa-albumilla sekä naiskuorostaettä balafonin takaa.

Griotti on historioitsija ja tarinankertoja, moderni griotti myös kansanvalistaja. Albumin nimikkokappale kertoo nuoresta naisesta, joka tahtoo viljelijän vaimoksi voidakseen syödä joka päivä vatsansa täyteen. "Jos mies kuolee, otan kuokan ja viljelen itse: riisiä, maissia, maapähkinää ja hirssiä", naiskuoro laulaa. Seuraava kappale kehottaa työläisiä palaamaan kaivoksiin louhimaan maan rikkauksia: timantteja, rautaa, alumiinia ja kultaa.

***

Papa Wemba: MOLOKAI Real World Records, 1998

Molokai on saari viisikymmentä kilometriä Pearl Harborista itään. Ennen vanhaan siellä oli leprahoitola eli hospitaali. Papa Wemba muistaa, kuinka hänen lapsuutensa Leopoldvillessä lähetyssaarnaajat näyttivät elokuvan belgialaisesta isä Damienistä, joka omisti elämänsä Molokain spitaalisille. Damien sairastui lepraan ja kuoli.

Itse muistan nähneeni tv-ohjelman Wembasta, joka pukeutui muotihepeneisiin ja perusti kultin, jossa jumaloitiin Jean-Paul Gaultier'tä. Société des ambianceurs et des personnes élégantesin jäseniä kutsuttiin sapööreiksi. Papa Wemba oli heidän paavinsa.

"Mobutismin ja sapöörismin avioliitto perustui hyödyttömän palvontaan ja tuhosi täydellisesti kokonaisen nuorten sukupolven", kirjoitti Laurent Kabilan ympäristöministeri Edi Angulu kymmenen vuotta sitten ilmestyneessä kirjassaan Mobutun ja Papa Wemban lapset.

Nyt Wemba on neuvonantajana Kongon kulttuuriministeriössä ja kertoo L'Autre Afrique -lehden haastattelussa tavanneensa Mobutun vain kerran Belgiassa. Silloinkin he vain kättelivät. Molokai-albumin päätösraidalla Esclave, Orja, Wemba laulaa korkealta ja nenän kautta: "Mitä vikaa on minussa, Afrikan pojassa? Kaikki afrikkalaiset jumalani on surmattu."

***

Waldemar Bastos: PRETALUZ Warner Bros Records, 1998

Valkoinen angolalainen Waldemar Bastos oli kahdeksantoista, kun Portugalin turvallisuuspoliisi pisti hänet vankilaan. Itsenäisyyden jälkeen nuori kitaratrubaduuri lähti maailmankiertueelle Puolaan, Tsekkoslovakiaan, Kuubaan ja Neuvostoliittoon. Kotona Angolassa kommunistihallitus kuitenkin vainosi taiteilijoita, ja lopulta Bastos loikkasi neilikkojen Portugaliin.

David Byrnen myötävaikutuksella New Yorkissa julkaistu Bastosin neljäs albumi Pretaluz eli Mustaa tulta sisältää letkeää sembaa ja viiltävän surullisia fadoja. Kappaleet kertovat rakkaudesta ja sodasta laulajan luonnonkauniissa ja luonnonvaroiltaan upporikkaassa kotimaassa, maailman 157:nneksi vauraimmassa inhimillisen kehityksen indeksillä mitattuna.

Lepralääkärien poika Waldemar varttui Angolan öljyalueella Kabindan kaistaleella Kongojoen takana, kahden Kongon välissä. Isä ja äiti hoitivat ruumista, minä sielua, hän sanoo ja kehuu, kuinka 200 000 ihmistä saapui hänen konserttiinsa Luandan Kinaxixen aukiolle. Bastos sulattaisi hetkessä myös fadobuumin valloittamat suomalaiset, kuin jalkapallo marraskuun ensilumen Helsingin Olympiastadionilla.

PEIK JOHANSSON


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!