Mitä myrskyn jälkeen? (osa 1)

Hurrikaani Mitch kuohutti mieliämme syksyllä hetkellisesti. Kaikki kävi nopeasti, tuho oli massiivista ja otsikot suuria. Entä George? Kuka muistaa vielä hurrikaani Georgen viime syyskuulta?

Cristina Alcalá kävelee pihamaallaan epätoivoisen näköisenä. Nähdessään vieraiden laskeutuvan jeepistä hän lähestyy varovasti, tervehtii puristaen hennosti molemmin käsin tulijaa ja onnistuu luomaan uurtuneille kasvoilleen kauniin hymyn.

Cristina sanoo eläneensä jo niin monta vuosikymmentä, että ei enää tarkasti muista ikäänsä. ”Jotain yli kahdeksankymmentä”, hän sanoo hiljaa ja takertuu pyykkinaruun, piikkiseen rautalankaan. Se estää tuulta viemästä kuivumassa olevaa pyykkiä mukaansa.

Syyskuun 1998 hän kuitenkin muistaa elävästi ja sen muistelu saa kyyneleet vierähtämään poskille. Niinä päivinä kaikki tapahtui nopeasti ja luonnonvoimat kiskaisivat Cristinan koko asumuksen hänen ympäriltään. Jäljelle ei jäänyt käytännöllisesti katsoen mitään, kun hurrikaani iski ja rankkasateet alkoivat. Oma vaatimaton koti hajosi tuhansiksi päreiksi ympärille.

Hän puhkeaa sydäntäsärkevään itkuun ja puristaa kouristuksenomaisesti piikkilankaa, kun tulee puhe hänen perheestään. ”Ei ole enää ketään..”, hän vaikertaa ja on putoamaisillaan polvilleen.

Mutta onneksi hän ei ole aivan oikeassa. Naapuri Pedro Familia Fabián on tullut avuksi ja hän rakentaa Cristinalle uutta asumusta. Runko on jo pystyssä ja piakkoin Cristina pääsee muuttamaan toisen naapurinsa hätämajoituksesta uuteen kotiinsa. On kulunut reilusti kolmatta kuukautta siitä, kun hurrikaani Georges pyyhkäisi Dominikaanisessa tasavallassa Bella Vistaan (Kaunis Näkymä) ja tuhosi puolet sen 300 talosta.

Hallituksen apua odotetaan

Väsyneempää miestä on vaikea löytää. Sokeriruokoviljelmillä työskentelevällä Pedro Fabianilla urakkaa riittää, sillä Cristinan auttamisen lisäksi hänen on rakennettava vielä kaksi taloa, isänsä ja oman perheensä. Molemmat asumukset olivat kaatuneet kuin korttitalo Georgen pyörteissä.

Ja kun ongelmat kasaantuvat, ne tekevät sitä kunnolla: Pedro sanoo kuuluvansa siihen sokerinleikkaajien joukkoon, jolle hallitus on edelleenkin pystyssä suurimman osan edellisen kauden palkkasaatavista.

Hallituksen maksamattomat palkat sokerinleikkaajille ovat lisänneet tuhoalueilla ahdinkoa entisestään. Noin kolme neljäsosaa, yhteensä lähes 100 miljoonaa markkaa vuoden 1998 sadonkorjuun palkoista oli sokerinleikkaajille joulukuussa edelleen maksamatta ja uusi puolivuotinen korjuukausi oli juuri alkamassa. Sesonkina sokerinleikkaajat yltävät pitkän päivän aikana parhaimmillaan noin 30 markan päiväansioihin. Kertyneillä ansioilla perheen on sitten tultava toimeen puoli vuotta seuraavaan sadonkorjuuseen asti.

Saman kylän toisella laidalla asuu kuskimme, insinööri Pedro Vicenten perheen kodinhoitaja Josefina, jonka talosta jäi hurrikaanin jäljiltä pystyyn sentään kolme seinää.

”Ihmiset ovat täysin oman onnensa nojassa. Ei hallitus heitä kykene auttamaan”, Pedro murisee Josefinan talosurkimusta kiertäessään.

Avustustoiminta tökkii pahasti. Pedro itse on kolmatta kuukautta käynyt säännöllisesti pääkaupunki Santo Domingon rakennusministeriössä tiedustelemassa Josefinalle kuuluvaa rakennusavustusta, joka siis periaatteessa kuuluu kaikille vahinkoja kärsineille. Ilman sitä riittävästä määrästä raakalankkua, nauloja ja sinkkipeltiä parinkymmenen neliön majan rakentamiseksi voi suurin osa maatyöläisperheistä vain uneksia.

”Miten ihmiset täältä maalta 50 kilometrin päästä voivat käydä viikoittain utelemassa avustuksiaan pääkaupungissa”, Pedro ihmettelee. ”Maaseudulla ihmisistä suuri osa on luku- ja kirjoitustaidottomia. Eivät he osaa vaatia oikeuksiaan ja täytellä kaavakkeita: he tarvitsevat jonkun, joka ajaa heidän asiaansa.”

Josefinalla, Cristina Alcalálla ja naapuri Pedro Fabianilla on käynyt onni, sillä heillä kaikilla on joku, joka heitä auttaa. Josefinalla se on työnantaja Pedro ja Cristinalla naapuri Pedro. Jälkimmäiset asuisivat hamaan tulevaisuuteen saakka taivasalla, ellei läheinen tilanherra olisi hyvää hyvyyttään lahjoittanut lankkua ja sinkkipeltiä.

Josefinan kotipolulla naapurin hökkelin seinässä loistaa värikäs vaalimainos ”Primero la gente — ihmiset ensin”. Vaalit tulevat ja menevät Dominikaanisessa tasavallassakin.

”…despues del perro — koiran jälkeen”, Pedro virnistäen täydentää ja loikkii kuraisella tiellä jeeppiinsä.

Pari piskiä jää räksyttämään kujalle terhakkaana häntä pystyssä.

Ruoasta puutetta pitkään

On olemassa vain erilaisia arvioita siitä, kuinka monta ihmistä hurrikaani Georges jätti Dominikaanisessa tasavallassa kirjaimellisesti tuuliajolle. Syy siihen on yksinkertaisesti se, että hurrikaani iski pahiten maan sisäosien köyhille alueille, joissa väestökirjanpito ei ole ajan tasalla.

Pelastustöiden alkaessa arvioitiin, että yli 100 000 ihmistä oli jäänyt kodittomaksi, mutta aluksi epäselvyyttä oli esimerkiksi siitä, kuinka monta kylää oli huuhtoutunut veden mukana. Pahiten on kärsinyt maaseudun kaikista köyhin ja voittopuolisesti haitilaisperäinen väestö.

Kansainvälisen Punaisen ristin mukaan vielä joulukuussa Dominikaanisessa tasavallassa 80 000 ihmistä eli väliaikaisissa hätäasumuksissa. Hurrikaanialueilla oli akuutti ruoka- ja vesipula ja erilaiset infektiosairaudet, kuten silmä- ja ihotulehdukset sekä ripuli olivat yleisiä.

Ruokapula aiheutui suurimmilta osin banaaniviljelmien tuhoutumisesta, koska ruokabanaani plátano on köyhien ihmisten tärkein ruoan raaka-aine maaseudulla. George tuhosi iskemillään alueilla noin 80 prosenttia kaikesta sadosta. Useiden peruselintarvikkeiden, kuten kanan, naudanlihan, makean banaanin, papujen ja kalan hinnat olivat joulukuuhun mennessä nousseet noin 50 prosenttia.

Platanon kysynnän tyydyttämiseksi ja hintojen pitämiseksi kurissa hallitus päätti ostaa banaaneja muualta. Ongelmaksi muodostui se, että naapurista Keski-Amerikan maista hurrikaani Mitch puolestaan oli tuhonnut niiden plátanotuotannon. Nicaraguasta ja Hondurasista ei ollut kauppakumppaniksi. Punaisen ristin arvion mukaan ruokapula Dominikaanisessa tasavallassa ei ole nopeasti hoidettava asia, vaan yli 150 000 ihmistä tarvitsee apua ainakin vuoden 1999 loppuun.

Jälleenrakennusta lainarahalla

Mitchin tuhot Nicaraguassa ja Hondurasissa ovat omaa luokkaansa, mutta kiltimpi Georgekin runteli pahoin 8 miljoonan asukkaan Dominikaanista tasavaltaa. Naapurimaat Haiti ja Kuuba selvisivät hiukan vähemmällä.

Asuntojen, koulujen, teiden ja siltojen korjaamiseen maan hätätilarahasto (Fondo Especial de Emergencia) on laskenut kuluvan reilut 200 miljoonaa dollaria. Pelkästään 80 romahtaneen sillan jälleenrakentaminen maksaa valtiolle 50 miljoonaa dollaria. Kouluja tuhoutui kokonan 217 ja osittain 747. Maataloudelle aiheutuneet menetykset ovat myös mittavia ja ne hätätilakomitea arvioi vajaaksi 300 miljoonaksi dollariksi.

Juttu jatkuu > > >

Tilaa Maailman Kuvalehti