Joidenkin kansalaisjärjestöjen esittämät väitteet suomalaisen median ja poliisin rotuennakkoluuloista ovat kuluvan vuosikymmenen aikana lisääntyneet samaa tahtia kuin ei-eurooppalaisten määrä maassamme on kasvanut.

Lehdistöä syytetään usein ”rasismikortilla” pelaamisesta ja poliisia taasen silmiensä ummistamisesta rotuvihan edessä. Vaikka kumpaakin ammattikuntaa sitovat tiukat eettiset ohjeet – joiden tarkoituksena on vähentää syrjintää – niin automaattisesti aseneteet Suomessa asuvia ulkomaalaisia kohtaan eivät muutu myönteisimmiksi.

Suomessa asuu noin 84 000 ulkomaalaista. Euroopan ulkopuolelta tulleista suurin ryhmä muodostuu 5 500 somalista ja 2 500 Irakin pakolaisesta, joista lähes kaikki ovat saapuneet maahan vuoden 1990 jälkeen. Suomessa asuu myös noin 10 000 romania.

Helmikuun alkupuolella järjestettiin Helsingissä seminaari, johon osallistui poliisin edustajien ja journalistien lisäksi etnisten vähemmistöjen parissa työskenteleviä ihmisiä. Tapahtuman taustavoimana oli IMRAX (The International Media Working Group against Racism and Xenophobia).

”Kaikkialla maailmassa etnisiä vähemmistöjä kohdellaan mediassa kaltoin”, totesi Kansainvälisen journalistiliiton edustaja Bettina Peters. ”Tiedotusvälineiden velvollisuutena on kertoa asioista totuudenmukaisesti, mutta koska tämä periaate ei valitettavasti aina toimi, on pyrittävä myös journalistien tietoisuuden kohottamiseen rasismista ja sen eri ilmentymismuodoista.”

Suomalaisen poliisin täytyy ottaa rasismi vakavasti, pelkkä syrjinnän tiedostaminen ei riitä.

”Paras ase rasismia vastaan on avoimuus ja läpinäkyvyys”, sanoi rikosylikomisario Veli-Eino Nykänen. (Nykänen ei ole poliisin virallinen edustaja, vaan eläkkeellä – ja tuttu mm. MTV3:n Rikosraportti-ohjelmasta. toim. huom.) ”Perinteisesti poliisilaitos on ollut hyvin herkkänahkainen, ja on pyrkinyt tukahduttamaan sisältä tulevan kritiikin.”

Hän painotti, että poliisikoulutus on joutunut mukautumaan nopeasti uuden ajan haasteisiin, mutta asenteet laahaavat jälkijunassa. Vielä muutamia vuosia sitten viranomaiset näkivät maahanmuuttajat lähinnä ”ongelmana”. ”Kymmenen vuotta sitten poliisikoulussa opetettiin, kuinka ulkomaalaisia tulisi -käsitellä’ ja kaiken ajatuksena oli Suomen pitäminen ’puhtaana’. Tästä on onneksi päästy eroon.”

Nykänen suhtautuu rasismiin eri tavoin kuin monet kollegansa, jotka usein kieltävät koko ongelman olemassaolon. Helsingin Sanomien toimittaja Susanna Niinivaara kertoi poliisin yleisimpien rasismisyytöksiin esitettyjen vasta-argumenttien olevan onttoja. ”He sanovat, että rasismia ei poliisien keskuudessa esiinny, koska se on poliisivoimissa kielletty, tai että koko poliisin rasismiongelma on median keksintö.”

Niinivaaran suositteli, että poliisin pitäisi oppia myöntämään erehtyväisyytensä ja tunnustaa rasismin olemassaolo. Hänen mukaansa poliisi nauttii toistaiseksi laajalti kansan luottamusta, mutta ilmeisen ongelman olmassaolon kieltäminen on omiaan heikentämään laitoksen myönteistä julkisuuskuvaa.

Tampereen poliisikoulun apulaisjohtaja Erkki Ellonen sanoi olevan myös poliisin edun mukaista, että suvaitsevaisuuskysymyksiin kiinnitetään yhä enemmän huomiota, koska törmäyskurssille ajautuminen maahanmuuttajaryhmien kanssa vain vaikeuttaisi lainvalvojien työtä. Ellonen sanoo eettisten kysymysten muodostuneen yhä tärkeämmäksi poliisien koulutuksessa. Huomiota kiinnitetään myös etiikan merkitykseen käytännön työssä.

Ellonen painotti myös, että se miten poliisi näkee itsensä on tärkeää yhteisösuhteiden parantamiseksi.”Poliisit ovat tarkkoja poliisilaitoksen kunniasta. He suhtautuvat työhönsä vakavasti, joskus hieman idealistisestikin. Työtä pidetään erikoislaatuisena siihen liittyvän vallankäytön vuoksi, ja tämän takia eettisten kysymysten tärkeys korostuu, samaan tapaan kuin lehdistönkin työssä.”

Eettisten ratkaisujen tekeminen jokapäiväisessä työssä on vaikeaa. ”Usein on helpompaa tehdä vääriä valintoja ja mennä siitä, missä aita on matalin”, Ellonen totesi.

Vanhempi konstaapeli Claus Hindren ja hänen parinsa Pertti Kuusinen esittelivät lähipoliisityön hedelmiä. He toimivat järjestyspoliisin tehtävissään erityisesti etnisiin vähemmistöihin kuuluvien nuorten kanssa.

Hindren ja Kuusinen antavat tehokkaan tuplanäytöksen: Heidän esittelemänsä somalityylinen kättely ja kuvat koripallo-ottelusta maahanmuuttajanuorten kanssa kertovat siitä, etteivät kaikki poliisin ja ulkomaalaisten väliset suhteet Suomessa ole jumiutuneet eettisten ongelmien pohdiskeluun.

”On tärkeää, että myös valtakulttuurin ulkopuolelta saadaan edustajia poliisivoimiin”, sanoi Hindren. Hänen mukaansa etnisten vähemmistöjen luottamuspula poliisia kohtaan johtuu pitkälti huonoista kokemuksista, joita ihmisillä on lähtömaansa viranomaisista.

”Totta,” myönsi ETNO:n (Etnisten suhteiden neuvottelukunta) Elaina Hoisington, ”mutta luottamuspula johtuu myös viranomaisista täällä Suomessa.”

Syyllistä haettiin keskusteluissa pitkään: poliisi, kansa vai media? ”Kolikolla on aina kääntöpuolensa”, totesi Ellonen, ”ja se meidän on ymmärrettävä.”

”Kolikolla on kolme puolta”, sanoi Alex Pascall, Iso-Britannian journalistiliiton mustien toimittajien osaston johtaja. ”Sinun, minun ja totuus.”

MARK WALLER