Keskusteluja sandinistiveteraanien kanssa

”Olemme ylpeitä piñatasta, anastimme rikkailta ja jaoimme köyhille mikä heille kuuluu!”, huutaa sandinistipuolueen pääsihteeri Daniel Ortega väkijoukolle vallankumouksen 20-vuotisjuhlilla. Juhlaväki on innoissaan ja huutaa vanhoja vallanku-mouksen iskulauseita.

Paikalla on enimmäkseen nuorisoa, joka on saanut ilmaisen autokyydin Managuan juhliin. Vallankumoukseen osallistuneita veteraaneja ei juuri näy. Heistä suuri osa ei voi hyväksyä ex-diktaattori Somozan liberaalipuolueen ja sandinistien epäpyhää liittoa, jonka avulla valta pyritään jakamaan kahden puolueen kesken.

Siirryn aukion vieressä sijaisevaan baariin ja liityn juhlivaan seurueeseen, jonka jäsenet ilmoittavat olevansa entisiä vallankumoustaistelijoita. Ihmettelen, miksi he eivät ole aukiolla.

”Siellä juhlitaan piñataa eikä vallankumousta”, yksi miehistä sanoo. Sana tarkoittaa makeisilla täytettyä palloa, joka ripustetaan kattoon ja jota lapset juhlissaan yrittävät rikkoa kepillä silmät suljettuina. Vertauskuvaa käytettiin sandinistien siirtäessä valtiollistettua omaisuutta omiin nimiinsä vuoden 1990 vaalitappion jälkeen.

”Meillä on omat juhlat ja me haluamme vielä muistella niitä asioita, joiden puolesta taistelimme. Nyt mikään ei ole muuttunut. Ortega on samanlainen päällikkö kuin Zelaya tai Emilio Chamorro”, hän jatkaa. Zelaya oli vuosisadan vaihteen liberaalijohtaja ja Emilio Chamorro konservatiivijohtaja.

Puolue petti vallankumouksen

Juon oluen loppuun ja hyppään taksiin ehtiäkseni seuraaviin juhliin. Niitä organisoi MRS (Movimiento de Renovacion Sandinista) ja Sergio Ramírez, jolta on juuri ilmestynyt uusi kirja Adiós Muchahos. Kirja kertoo vallankumouksen tapahtumat hänen näkökulmastaan vallankumoushallituksen varapresidenttinä ja kirjailijana.

Näissä juhlissa on paljon entisiä vallankumouksen johtohahmoja. Managuan valloittanut legendaarinen Comandante Cero alias Eden Pastora istuu eturivissä ja puhetta pitää Dora María Téllez, joka oli vain 22-vuotias johtaessaan vallankumousjoukkoja Leónin kaupungin vapaustaistelussa.

Näissä juhlissa kansaa ei huudateta, vaan keskitytään puolueen ohjelman esittelyyn. Työttömyydestä on päästävä eroon, hallinnon desentralisointi on aloitettava ja alkuperäiskansojen maat laillistettava. Kansa taputtaa puheelle ja siirtyy viereiseen ravintolaan.

Hivuttaudun muutamien ystävien avustuksella Sergio Ramírezin pöytään. Minua kiinnostaa, arveleeko hän vallankumouksen jättäneen jotain hyvää jälkeensä.

”En usko vallankumouksemme jäävän historiaan suurena virstanpylväänä”, sanoo rintaman toimintaa ruotivan uuden kirjan kirjoittanut Ramirez. ”Hukkasimme mahdollisuutemme. Ehkä seuraavalla vuosisadalla vallankumouksen tavoitteita tarkistetaan, mutta nyt meidän on vain tehtävä työtä demokratian vahvistamiseksi. En enää usko mihinkään utopistisiin projekteihin tai kokonaisvaltaisiin filosofioihin, jotka tuottavat kaikille tyytyväisyyttä.”

Ramirez erosi puolueesta vuoden 1990 vaalitappion jälkeen. ”Vaalien häviäminen ei ollut mikään nöyryytys”, hän toteaa, ”demokraattisessa valtiossa vaaleja voitetaan ja hävitään.”

”Frenteä ei kuitenkaan ollut perustettu oppositiopuolueeksi, se oli totalitaristinen puolue. Vaalien jälkeen puolueen periaatteet romahtivat, ja teimme kaiken sen, mitä vastaan olimme taistelleet. Jokainen meistä antoi jotain vallankumoukselle, tuhannet antoivat henkensä. Puolue kuitenkin petti kaikki ryöstäessään valtion omaisuuden. Nyt se on tekemässä toista petosta liittoutumalla liberaalipuolueen kanssa.”

Ramirez kertoo, että Fidel Castro varoitti järjestämästä vaaleja, mutta häntä ei uskottu. ”Puolueen sisällä kaikki pitivät voittoa varmana. Itse pidin vaaleja tärkeänä maan demokratisoitumiskehityksen kannalta.”

Ihanteet elävät yhä

Toisessa pöydässä istuu tuttuja alkuperäiskansojen edustajia, jotka taistelivat sandinistihallitusta vastaan. Miksi he ovat juhlimassa vallankumousta?

”Mehän olimme vallankumouksessa mukana. Asiat muuttuivat vasta pari vuotta sen jälkeen kun yhteisöllisiä maita ryhdyttiin merkitsemään. Kaikki maiden merkintään osallistuneet henkilöt kutsuttiin Puerto Cabezasiin neuvottelemaan, ja kun väki oli neuvotteluhuoneessa sisällä, ovet suljettiin ja porukka pistettiin rautoihin. Se toimintatapa oli opittu Chilen Pinochetilta.”

Jo juoduista drinkeistä huolimatta on vaikea päästä vallankumousjuhlatunnelmaan. Minä halusin mennä bailaamaan Rubén Bladesia ja laulamaan mukana Nicaragua sin Somozaa ja kuunnella vähän Pablo Milanésia ja Silvio Rodríguezia. Ehkä puoluekokoukset eivät olekaan oikea paikka vallankumouksen juhlintaan. Muistan Olof Palmen lähettäneen jo 80-luvun alkuvuosina tapahtuneen valtiovierailunsa jälkeen lyhyen viestin vallankumoushallitukselle: ”Varokaa, sillä olette vieraantumassa kansasta”.

Päätän jatkaa matkaa kansankapakoihin, soittelen ystävilleni ja sovimme tapaamisen Cavanga-baariin, missä Luís Pérez esittää vallankumouslauluja.

Nicaragualainen vaimoni oppi purkamaan ja kokoamaan rynnäkkökiväärin vallankumousjoukkojen harjoituksissa. Hänen veljensä sandinistit pidättivät trotskilaisena ja muiluttivat Meksikoon. Nyt laulamme yhdessä vallankumouslauluja. Joukkoon liittyy entisen vallankumoushallituksen ministeri ja kansanedustaja, jotka myöhemmin erosivat puolueesta.

Keskiyön jälkeen kaikki alkavat muistella menneitä. Muistatko millaista oli olla väijyssä kahviviljelmillä ja kuinka vaikeaa knanaatinheitto oli naisille? Entä muistatko, minkälaisia säilykkeitä lähettivät bulgarialaiset ja kuinka vaikeaa oli syödä venäläisiä papuja, niitä väärän värisiä ja liian isoja?

Laulu raikuu yössä, ja monen juhlijan silmät kostuvat. Vallankumouksen ja solidaarisuuden periaatteet ja ihanteet elävät vielä – ainakin laulujen teksteissä.

MARKO LEHTO, MANAGUA

Kirjoittaja on Kepan koordinaattori Nicaraguassa.

Lue myös: Nicaraguan vallankumouksesta 20 vuotta > > >

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!