Tyylipuhdasta malagasien musiikkia

Tarika: D
Sakay SAKD 7034 1999

Madagaskarin menestyksekkäin musiikkilähettiläs Tarika palaa juurilleen uusimmalla albumillaan D. D tulee malagasinkielisestä sanasta Dihy eli tanssi.

D:n kielisoitinten helinä, sointuva laulu ja pilvenkevyt svengi ovat niin madagaskarilaista kuin toivoa sopii. Juuri sitä omintakeista sointia, josta saarivaltion musiikki tunnetaan.

Tarikan pari edellistä levyä, Bibiango ja Son egal, olivat kyllä komeita, madagaskarilaiselle musiikille uusia uria aukovia teoksia, mutta niissä oli myös kummaa raskassoutuisuutta, jota ainakin minä hieman vierastin.

Hijaz Mustafan valitseminen D -albumin tuottajaksi lienee yksi onnistumisen oleellinen syy. Hijaz Mustafa on tietenkin – sehän ei enää ole mikään salaisuus – vanha ystävämme Ben Mandelson, maailmanmusiikin asiantuntija ja monipuolinen tuottaja, joka on kaiken muun ohella joskus tuottanut Värttinääkin.
Madagaskarin musiikin tuomisessa maailman tietoisuuteen on Mandelsonilla myös ollut oma merkittävä roolinsa. Juuri hän oikeastaan avasi saarivaltion musiikin tulvan maailmanmusiikin markkinoille 80-luvulla omalle Globestyle-merkilleen tuottamallaan Madigasikara -sarjalla. D -albumi osoittaa, että Mandelsonilla on yhä hyppysissään herkkä ja oivaltava kosketus madagaskarilaiseen soundiin.

Ei D:n ilmava sointi toki Hijaz Mustafan ansiota kokonaan ole. Tarika on tietoisesti keventänyt sointiaan myös sovitusten kautta. Madagaskarin perinteiset kielisoittimet kabosy, marovany ja valiha ovat ahkerassa käytössä. Juuri ne ovat saaren jäljittelemättömän soinnin kulmakiviä. Samoin kuin omintakeiset lauluharmoniat, jotka Tarika hallitsee todella upeasti.

Tarikan johtajan Hanitra Rasoanaivon ja musiikillisen oikean kätensä Donnén biisien ohella D:llä versioidaan paljon vanhoja madagaskarilaisia tanssihittejä, mm. salegy-mestareiden Eusebe Jaojobyn ja Freddy Majungan biisejä. Muistona Son egal -albumin senegalilaisvierailijoista on Hanitran kainaloon jäänyt puhuva rumpu, tama, jota mimmi käsittelee kyllä aika tönkösti! Siitä taitaa pudota levylle pahimmat miinukset!

Tyylipuhdasta malagasien musiikkia. Mutta millaista se sitten on? Tjaa, sen kuvaileminen onkin tiukempi paikka. Kokeillaan: se on kuin olisi Havajilla ja Afrikassa yhtä aikaa.

MIKKO SAARELA

P.S. Tarika esiintyy Etnosoi! -festivaaleilla Helsingin Savoy-teatterissa lauantaina 23.10.

Tilaa Maailman Kuvalehti