Pakanamaan kartta

Liettuassa uskotaan Eurooppaan

Euroopan viimeisin pakanamaa on kääntynyt uuteen uskoon. Punalipun poistuttua Liettuan uusina johtotähtinä ovat markkinavoimat, Euroopan Unioni ja Nato. Suurin kaikista on kuitenkin koripallo.

Syysauringossa piikkilanka välkehtii uutena ja kirkkaana muurin harjalla. Paikka on pienessä kaupungissa lähellä Valko-Venäjän rajaa. Aikaisemmin rakennukset ovat toimineet Neuvostoliiton armeijan kasarmeina. Nyt siellä on Liettuaan tulleiden pakolaisten vastaanottokeskus. Ulkopuolisilta paikka on suljettu.

Useimpia pakolaisia odottaa käännytys takaisin, sillä he ovat tulleet Liettuaan turvallisiksi luokiteltujen naapurimaiden kautta matkallaan ehkä Skandinaviaan tai läntiseen Keski-Eurooppaan. Heidän joukossaan on afganistanilaisia, somaleita, Euroopan ja muun maailman sotatantereilta paenneita. Täällä heidän turvallisuuttaan vartioi uusi piikkilanka.

Puna-armeijan tyhjilleen jättämille kasarmeille on keksittävä uusiokäyttöä, sillä Liettuan oma armeija ei tarvitse niistä läheskään kaikkia. Kasarmien tyhjenemisen jälkeen maa on kulkenut päättäväisin askelin omaa tietään ja taskukokoon typistetyssä Liettuan tuhatvuotisessa historiassa, ”Vilnius in Your Pocket”, mainitaan tuon tien virstanpylväänä, että vain viisi vuotta itsenäisyyden saavuttamisen jälkeen Vilnassa avattiin ensimmäinen McDonald’s hampurilaisravintola maaliskuun viimeisenä päivänä 1996.

Itsenäisyydessä on pureskelemista halusipa sen sitten kansainvälisin tai kansallisin maustein. Maan hallitus on juuri kaatunut kansallisen öljy-yhtiön amerikkalaisille myymisestä johtuviin erimielisyyksiin. Tähtäimessä on myös Euroopan Unionin sekä Naton jäsenyys ja työtä tehdään niiden asettamien jäsenyysehtojen täyttämiseksi.

Köyhänä ja nöyränä

Nuoren valtion tärkeimpiä tehtäviä on taata purtavaa kansalaisilleen. Elintaso notkahti rajusti alaspäin itsenäisyyden ensimmäisinä vuosina ja sieltä se on lähtenyt vähitellen kipuamaan ylöspäin viime vuosina. Köyhyys on kuitenkin edelleen polttava ongelma.

Liettuassa ei ole varsinaista köyhyysrajaa ja köyhien määrä vaihtelee mittaustavasta riippuen. Alhaisin on hallituksen määrittelemä minimielintaso, joka on noin 175 markkaa kuukaudessa. Se ei tarkoita, että tuolla summalla voisi elää, mutta sen verran valtio on kykenevä antamaan omasta pussistaan äärimmäisessä köyhyydessä kituville. Näin laskien köyhiä oli alle prosentti väestöstä viime vuonna.

Absoluuttisen köyhyysrajan Liettuassa on yleisesti laskettu olevan noin 280 markkaa kuukaudessa. Sen alapuolella murusia poimii yli viisi prosenttia väestöstä.

Lähimmäksi kansainvälistä köyhyysrajaa päästään, jos köyhiksi lasketaan ne, joilla on käytettävissä alle puolet keskikulutuksesta. Köyhyysraja olisi silloin noin 400 markkaa kuukaudessa ja köyhiä viime vuonna yli 600 000, mikä on 16 prosenttia väestöstä. Köyhyys maaseudulla oli yli kaksi kertaa yleisempää kuin kaupungeissa. Suhteellisessakin köyhyydessä on suhteellisen hyvä puoli se, että vielä 1993 köyhiä oli toista miljoonaa.

Köyhyyttä on tutkittu myös haastatteluin. Niissä viime vuonna köyhiksi kokivat itsensä ne, joilla oli käytettävissä alle 490 markkaa henkeä kohti kuukaudessa. Yli 60 prosenttia porukasta olisi näin ollen kerjuusauvan tarpeessa.

Mitattiinpa asiaa miten tahansa, köyhimpiin ryhmiin kuuluvat suurehkot perheet, ikäihmiset, pienviljelijät, yksinhuoltajaperheet ja alhaisen koulutuksen saaneet, jotka ovat syrjäytyneet taloudellisen kasvun valtavirrasta tai työskentelevät vähäistä ammattitaitoa vaativissa tehtävissä.

Köyhyyteen taluttajana toimii usein työttömyys. Viime elokuussa virallinen työttömyysprosentti oli 8,1 vaihdellen alueittain neljän ja 17 prosentin välillä. Työvoimatutkimusten mukaan todellinen työttömyys saattaa olla yli kaksi kertaa suurempi kuin virallisesti rekisteröity.

Yli puolet työttömistä on ollut vailla työtä yli vuoden. Erityisen vaikea työttömyys on nuorten alle 25-vuotiaiden keskuudessa. Heistä noin neljännes kuluttaa katuja tai kyläteitä tyhjän panttina.

Juttu jatkuu > > >

Tilaa Maailman Kuvalehti