Mikä Sambiaa riivaa?

Mielenterveys järkkyy myös Afrikassa

Mielikuva jalosta, iloisesta ja huolettomasta tropiikin yksilöstä on aika heittää länsimaisten myyttien romukoppaan. Yhä useampi kehitysmaan kansalainen kärsii ahdistuksesta, masennuksesta ja pelkotiloista. Aidsin vaikutus ihmismieleen on mielenterveystyön suurin haaste Afrikassa. Mitä tehdä, kun afrikkalaisen mieli järkkyy?

Levottomuus, lukihäiriöt, hallusinaatiot, psykoosit, jakomielitauti, maanis-depressiivisyys, ahdistus, masennus, neuroosit, anoreksia, bulimia, itsemurhat…

Kiusallisen tutulta kuulostava lista mielen murtumia, eikö totta? Luettelo on raaka läpileikkaus Sambian kansan mielenterveysongelmista. Samat taudinkuvat pätevät myös hienoisin poikkeuksin kaikkialla Afrikassa. Mantereen mielenterveysongelmat eivät siis sanottavasti poikkea länsimaiden vastaavista. Pelkästä auringonpaisteesta ei mieli tervehdy, Afrikassakaan. Oman lisänsä mielenterveyden järkkymiseen tuovat erilaisten infektiotautien, kuten malarian, aivokalvontulehdusten, sekä hi-viruksen aiheuttamat fyysiset muutokset.

Chainaman psykiatrisen sairaalan täyteen rakennetulla tontilla pääkaupungissa Lusakassa sijaitsevat vankimielisairaala, mielenterveystyön koulutuskeskus ja psykiatrisen sairaalan eri yksiköt.

Psykologi Petronella Mayeya opastaa minut läpi mielisairaalan hiljaisuudesta humisevien käytävien. ”Ennen meillä oli 500 vuodepaikkaa, nyt vain 200. Ennen täällä oli mukavat olot, nyt on hiljaista. Eivät ihmiset tule, kun sairaala rapistuu, emmekä pysty antamaan tarvittavaa lääkitystä”, myöntää hän häpeilemättä.

Mayeyan kaltaisia länsimaista psykologiaa harjoittavia ammattilaisia on Sambiassa ainoastaan kolme. Maan ainoassa valtion rahoittamassa mielisairaalassa työskentelevä Mayeya myöntää olevansa ajoittain burnoutin partaalla. Uupumus on seurausta yhtälöstä, jossa monimuotoiset mielenterveysongelmat kasvavat yhä heikkenevien resurssien kaventaessa toimintamahdollisuuksia.

Mutta onko edes järkevää mitata ja hoitaa afrikkalaista mieltä länsimaisin metodein? Länsimaista psykiatriaahan arvostellaan yksilökeskeisyydestä ja karkeasta dualismista: mielen ja ruumiin repimisestä erilleen.

Mayeya myöntää, että psykiatria on Sambiassakin länsimaavetoista. ”Mutta sisältyy siihen perinteinenkin näkökulma. Ja olenhan minä afrikkalainen. Sitä paitsi ihmiset ponnistavat eri lähtökohdista. Koulutetut ymmärtävät länsimaisia testejä, lukutaidottomien ja englantia osaamattomien testaaminen onkin jo pulmallisempaa”, sanoo Mayeya.Köyhyys katkaisee mielen selkärangan

Mayeya puuskahtaa tietävänsä hyvin, että masennus on länsimaalaisten omima ilmiö. ”Mutta usko pois, Afrikassa sitä vasta ollaan masentuneita. Ihmiset eivät keksi keinoja selviytyä vaikeista elämäntilanteista: ihmissuhdeongelmista, synnytyksestä, urbaanin elämäntavan tuomista paineista, pakolaisuudesta, köyhyydestä, aikuisuuteen kasvamisesta, työttömyydestä, näköalattomuudesta, hi-viruksesta”, luettelee Mayeya.

Eniten Mayeya on järkyttynyt henkisen ja fyysisen hyväksikäytön aiheuttamista traumoista nuorten ja lasten keskuudessa. UNICEFin professori Alan Haworthilla teettämä tutkimus lasten hyväksikäytöstä Sambiassa on niin karua luettavaa, etteivät edes vanhemmat ole uskaltaneet myöntää tunnistavansa siitä itseään.

Myös hiv-tartunnan saaneiden ja aidsiin sairastuneiden sekä heidän perheenjäsentensä keskuudessa ahdistus ja masennus on yhä yleisempää. Sen lisäksi, että aids järkyttää yksilöä ja läheisiä, se myös fyysisesti uuvuttaa niin potilasta kuin häntä hoivaavia omaisiakin. Aidsin myöhemmässä etenemisvaiheessa myös muutokset potilaan keskushermostossa aiheuttavat hallusinaatioita, aggressioita ja dementiaa.

Aids iskee leiman ja erottelee. Niin kuin 27-vuotiaan Mirriam Chitengenkin tapauksessa. Hän sai tietää olevansa hiv-positiivinen esikoisensa syntymän jälkeen kaksi vuotta sitten. Elämään pesiytyi yksinäisyys. Mies jätti, lapsi kuoli ja naapurit eristivät Mirriamin talon aidalla. Ihmiset eivät ostaneet Mirriamin kojusta käytettyjä vaatteita, rahat loppuivat, unelmat kutistuivat ihomuutoksista kärsiville kämmenille.

Ovet sulkeutuivat Mirriamille. Ainoastaan kanadalaisten rahoittaman Kara Counselling -järjestön kouluttaja, psykologi Deborah Boswell jaksoi kannustaa.

”Mirriamin henkistä tasapainoa on horjutettu äärimmilleen. Hän on lamaantunut, koska sekä suku että lähiyhteisö ovat hylänneet hänet”, analysoi Boswell.

Boswellin mielestä kuitenkin lopullinen henkinen murtuminen kehitysmaissa johtuu äärimmäisestä köyhyydestä. ”Köyhyyden vaikutus mielenterveyteen on musertavaa luokkaa”, hän huokaa.

Juttu jatkuu > > >

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!