Puheenvuoro: Kuka metsäprojekteissa todella päättää

Vaikka Helsingin syyskuisessa Mekong-seminaarissa pyrittiin nostamaan esille nimenomaan metsäavun perimmäisiä kysymyksiä ja ongelmia, Laosin FOMACOP-hankkeen puolustajat ovat lehtiartikkeleiden ja kuulopuheiden perusteella käsittäneet kritiikin kohdistuvan juuri tämän hankkeen toimintamallia kohtaan.

Edellisen Kumppanin (6/99) artikkelissa Taina Dahlgren ja Jari Laukkanen kirjoittavatkin varsin tunteisiin vetoavasti Laosin kansasta hallituksen hampaissa ja kylämetsähankkeesta kansan pelastajana.

Paikallisyhteisöjen vapaus etusijalla

TERRA-järjestö on työskennellyt Laosissa vuodesta 1991. Premrudee Daoroung, joka puhuu äidinkielenään isaania (tai laoa, eri kieli kuin thai), osallistui yhteisömetsätalouden tutkimiseen Laosin hallituksen metsäosastolla vuosina 1993–96, ja on sen jälkeen jatkanut kylätutkimuksia osana opinnäytetyötään. Hänellä lienee näkemys maan metsäpolitiikan nykytilasta.

Työssään TERRA on painottanut paikallisyhteisöjen vapautta mutta samalla myös vastuuta luonnonvarojen hoidossa. Muuallakin etelän omassa ympäristöliikkeessä kaupalliset hakkuut ja muut metsäyhteisöjä ulkopuoliseen rahatalouteen sitovat kehitystoimet nähdään suuremmaksi uhkaksi metsille ja niiden monimuotoisuudelle kuin metsien perinteinen moninaiskäyttö.

Varsinkin metsäprojektien suosimat yhden puulajin plantaasit ovat aiheuttaneet vakavia sosiaalisia ja ekologisia ongelmia. Kaikesta tästä Thaimaa on ollut selkeä esimerkki.

Laosissa ollessaan Premrudee saattoi myös seurata, miten FOMACOP-projekti tuotiin maahan. Hanke todella tuotiin – ajatus siitä ei lähtenyt kohdemaan paikallistasolta, kuten hyvien kehitysyhteistyöprojektien suunnitteluohjeisiin sisältyy.

Maailmanpankki ja silloinen Finnida esittivät Laosin hallitukselle, että maa saisi metsäapua metsiä hävittävien kaskiviljelyn ja laittomien hakkuiden vuoksi. Maa tarvitsi kuitenkin uuden metsälainsäädännön, jotta kaupallista kylämetsätaloutta ja suojelualueita päästiin kehittämään. Taustalla oli suurten avunantajamaiden suosima trooppisen metsätalouden toimintaohjelma (Tropical Forest Action Plan), jonka pohjalta metsien käyttöä pyrittiin ”järkeistämään”.

Tämä kaikki on ollut sitä ulkopuolista sanelua ja paremmin tietämistä, mistä Dahlgren ja Laukkanen TERRAa syyttävät. Länsimaisen metsänhoitoaatteen (ja luonnonsuojeluaatteen) mukaisesti perinteisesti metsiä maatalouteen ja keräilyyn hyödyntävät yhteisöt on nähty vaaraksi metsille – teollisuus ei ole saanut puuta, kansantalous ei ole kasvanut ja neitseelliset metsät ovat vähentyneet.

Metsäyhteisäjen elintila kapenee

Laosissa sekä lailliset että laittomat kaupalliset hakkuut ovat olleet suuri ongelma, mutta useilla alueilla, missä paikallisyhteisöt ovat pitäneet metsiä todella kylän elinehtona, ulkopuoliset eivät ole päässeet niitä hakkaamaan. Kylien perinteisiä rajoja on kunnioitettu jo ennen FOMACOPia – myös maan hallituksen taholta.

Kun kyläläiset projektin myötä saadaan mukaan hakkuisiin ja hakkuiden määrä lisääntyy vuosittain, pienenee samalla kyläläisten oma metsien luonnonsuojelullinen ja moninaiskäytöllinen liikkumavara. Metsäpinta-ala ei kylämetsähakkuiden myötä Laosissa ainakaan lisäänny. Toisaalta myös tiukat luonnonsuojelutoimet kaventavat metsäyhteisöjen elintilaa.

Vaikka hankkeen sanotaankin vahvistavan kyläläisten asemaa metsävaroista päätettäessä, tuloksena voi hyvinkin olla, että kyläyhteisöt eivät enää kykene säilyttämään perinteistä metsien moninaiskäyttöä, jonka tulisi olla pohjana myös kansallisen tason metsäpolitiikalle, TERRA huomauttaa.

Sen sijaan suuret, kymmenien miljoonien markkojen kansainväliset metsähankkeet voivat ajaa köyhän Laosin hallituksen ja kansan vain noudattamaan muualta tuotua mallia, eikä todelliselle paikalliselle ja kansalliselle metsäpolitiikalle anneta aikaa omaehtoiseen kehittymiseen.

TIMO KURONEN

Tilaa Maailman Kuvalehti