Mahdollisuuksien Amerikka

Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa järjestää Mahdollisuuksien torin vuosittain. Tällä kertaa tapahtuma sijoittui Katajanokalle Ulkoministeriön kehitysyhteistyö- osaston kanssa Wanhassa satamassa järjestetyn Lattarit läheiseksi -tapahtuman rinnalle. Yhteensä noin 150 kansalaisjärjestöä esitteli toimintaansa Mahdollisuuksien torilla ja Wanhassa satamassa.

Monelle järjestölle vuosittainen Mahdollisuuksien tori on tärkeä tapahtuma, jossa esitellään omaa järjestöä, luodaan uusia yhteyksiä ja tavataan muiden järjestöjen aktiiveja.

Erilaiset järjestöt muodostavat yhdessä värikkään ja rennon koko perheen monikulttuurisen karnevaalitapahtuman, josta on tullut jo perinne.

Tuttujen vetonaulojen, järjestöjen myymän herkullisen ruoan ja afrikkalaisten rumpuryhmien lisäksi Katajanokan mahdollisuuksien torilla järjestettiin muun muassa Kylän pitäjät -liveroolipeli rahasta ja vallasta, jonka avulla toriyleisölle ja roolipelin osallistujille elävöitettiin kehitysmaiden köyhyys- ja velkaongelmien taustoja pienen ihmisen näkökulmasta.

Tänä vuonna järjestöjen kehitysyhteistyötä ja monikulttuurista toimintaa esitteleviä Mahdollisuuksien toreja järjestettiin 17 paikkakunnalla, suurin osa samassa viikonvaihteessa.

Ensi vuonna Helsingin Mahdollisuuksien tori järjestetään Maailma kylässä -festivaalin yhteydessä.

Ulkoministeriön kehitysyhteistyöosaston Lattarit läheisiksi -tapahtuma oli runsas kavalkadi erilaisia tapahtumia aamu-ja iltapäivän seminaareista seminaareista iltojen hikisiin latinorock- ja salsabileisiin.

Tapahtumaan oli kutsuttu useita Latinalaisen Amerikan merkkihahmoja elämän eri saroilta. Kumppanin toimitus esittelee viikonlopun vieraita ja tapahtuman antia.

Ääni Liman kaupunkiviidakosta
Sandinismin etiikka haussa

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!