Latinotrendi ei syntynyt tyhjästä

Latinalaisamerikkalainen musiikki on viime vuosina noussut populaarimusiikin kuumimmaksi ilmiöksi, ja Suomeenkin latinoaalto rantautui viimeistään kesällä salsan ja Buena Vista Social Clubin sonin voimin. Kuohujen keskellä uusi latinotrendi näyttää nousseen tyhjästä. Ilmiöllä on kuitenkin pitkä historia.

Maailman ensimmäinen, mittavin ja vain latinomusiikille omistettu katselmus Latin Grammy Awards televisioitiin Yhdysvalloissa valtakunnallisella kanavalla syyskuun puolivälissä. Parhaaseen katseluaikaan lähetetyssä gaalassa Latin Academy of Recording Arts and Sciences palkitsi ansioituneita muusikoita ikiveteraaneista uusiin tulokkaisiin. Musiikkityylit ulottuivat laidasta laitaan, rancherasta rockiin. Tapahtuma televisioitiin 120 maahan; meillä välähdyksiä ja haastattelupätkiä saattoi seurata CNN:n välityksellä.

Latinomusiikki on paitsi Yhdysvalloissa myös koko maailmassa musiikkibisneksen nopeimmin kasvava markkinasegmentti. Vuosina 1997–1999 sen myynti kasvoi Yhdysvalloissa lähes 30 prosenttia. Maailmanlaajuiseen miljoonamyyntiin ovat yltäneet muun muassa Buena Vista Social Club -tuotteet, Carlos Santana ja Pérez Pradon mambon ominut Lou Bega sekä listaykkösiksi kivunneet latinopopparit Ricky Martin ja espanjalainen Enrique Iglesias.

Latinotrendi on näkynyt monin tavoin Suomessakin, jossa maanosan kulttuuri on tullut läheiseksi muutenkin kuin ulkoasiainministeriön ideoimassa viime kesäisessä Lattarit läheisiksi -tapahtumassa Helsingissä.

Ravintolat ja yökerhot ovat sykkineet latinorytmien tahdissa, tanssikoulut ovat täyttyneet salsan aloittelijoista ja myös suomalainen lehdistö on innostunut trendikkäästä latinokulttuurista. Julkisuus huipentui kesällä Buena Vista -ryhmän vierailuun Porissa. Kuubalaispappojen äänite nousi viikkoa myöhemmin toiseksi Suomen albumilistalla.

Kesän trendihuuman jälkeen muun muassa Latinalaisen Amerikan tapahtumia työkseen tai muuten aktiivisesti seuraavien sähköpostipalstalla (suomi-latam@helsinki.fi) alkoi väliin tunteitakin kuohuttanut jälkipyykki, jossa kiisteltiin lattarit-termin sopivuudesta suomenkielisenä ilmauksena puhuttaessa mantereen ihmisistä ja kulttuurista.

Semanttisen väittelyn lisäksi palstalla kannettiin myös aidosti huolta siitä, onko maanosaa koskeva uutisointi pelkkää katastrofien luetteloa tai kiiltokuvamaista bailabaila-julkisuutta.

Latinomusiikin boomi on näyttäytynyt täkäläisessä keskustelussa kuitenkin vain ohimenevänä muotivillityksenä, joka pahimmillaan johtaa koko maanosan käsittelyyn pelkkänä viihdealueena tai parhaimmillaan innostaa ihmiset kiinnostumaan maasta, maanosasta ja sen tilanteesta laajemminkin. Enimmäkseen akateemis-semanttisessa mielipiteenvaihdossa trendi tuntuu syntyneen tyhjästä eikä ilmiön pitkään historiaan, sen poliittisiin ja kaupallisiin taustatekijöihin juurikaan ole kajottu.

Yhdysvallat latinalaistuu vauhdilla

Latinalainen Amerikka oli luonnollinen aloituskohde, kun yhdysvaltalaiset levy-yhtiöt ryhtyivät maailmanvalloitukseensa 1900-luvun alussa. Jo vuoteen 1915 mennessä esimerkiksi Victor oli levyttänyt muun muassa Havannassa, Buenos Airesissa, Santiago de Chilessä, Limassa ja Ríossa ja perustanut useisiin maihin omia paikallistoimintojaan. Espanjankieliset levyt luokiteltiin levy-yhtiöiden markkinastrategiassa luokkaan x, joka viittasi niiden pääasialliseen markkinointiväylään, vientikauppaan (export).

Koska Yhdysvalloissa oli jo tuolloin huomattava espanjankielinen väestö, vientilevyjä kulkeutui paljon myös kotimaankauppaan. Esimerkiksi kuubalaista musiikkia levytettiin sekä Havannassa että New Yorkissa, ja sitä markkinoitiin niin Kuubassa ja muualla Latinalaisessa Amerikassa kuin Yhdysvaltain kuubalaisen ja latinalaisamerikkalaisen väestön keskuudessa. 1950-luvulle tultaessa kuubalaiset tanssimuodit rumba, conga, mambo ja cha-cha-cha sekä argentiinalainen tango ja brasilialainen samba olivat nivoutuneet osaksi populaarimusiikin valtavirtaa.

Internetin ja satelliittikanavien aikakaudella latinalainen populaarimusiikki on löydetty uudelleen kansainväliseltä ääniteteollisuudelta hyödyntämättä jääneenä sävelmien ja esiintyjien aarreaittana. Yhdysvaltain länsirannikko latinalaistuu kiihtyvää vauhtia: espanjankielinen väestö on maan nopeimmin kasvava vähemmistö, ja sen ostovoima vahvistuu.

Amerikkalainen ääniteteollisuus onkin muiden teollisuuden ja kaupan alojen tapaan panostanut ennennäkemättömällä tavalla latinokulttuuriin. Kaikki suuret ylikansalliset levy-yhtiöt ovat 1990-luvulla perustaneet omat latino-osastonsa, ja Latinalaisesta Amerikasta on tullut tärkeä osa niiden maailmanlaajuista mediastrategiaa. Ja se, mikä latinalaisuuden nousussa koskee nyt voimallisesti musiikkiteollisuutta, koskee myös muita teollisuuden ja kaupan aloja rommista elokuviin ja kirjallisuuteen.

Musiikkibisneksessä markkinajohtaja Yhdysvalloissa on mediajätti Sony, jonka megatähtiä ovat puertoricolaiset Ricky Martin ja Jennifer López. Äänitebisneksessä Etelä-Amerikan jättiläinen on Brasilia, jossa myydään yli 100 miljoonaa cd:tä vuosittain, noin puolet koko Latinalaisen Amerikan levymyynnistä.

Jo mainitussa Latin Grammy Awards -gaalassa latinomusiikki pyrittiin esittämään osana populaarimusiikin valtavirtaa monien salsan, balladien ja latinorockin supernimien avulla. Ongelmaksi muodostui kuitenkin mantereen musiikin tavaton kirjo ja maakohtaiset erot. Yhdysvaltojen suurin espanjankielinen ryhmä, meksikolais-amerikkalaiset, kokivat jääneensä lukuisine eri tyyleineen oscar-ehdokkuuksissa Sonyn ja ”Miamin musiikkimafian” jalkoihin. Meksikolainen mediajätti Televisa kehottikin taiteilijoita boikotoimaan koko tapahtumaa.

Espanjalaiset kulttuurin uuskonkvistadoreina

Nykyisen Kuuba-boomin aloitti 1990-luvun alussa Oscar Hijuelosin romaani Mambo Kings, fiktiivinen kuvaus kuubalaisveljeksistä 1950-luvun New Yorkissa. Latinalaisamerikkalaisuus lanseerattiin hyödyntämällä ”hispaanisen mentaliteetin” sensuaalisia piirteitä – ihmisläheisyyttä, perhekeskeisyyttä, yhteisöllisyyttä ja spontaanisuutta, joka ilmenee parhaiten musiikin ja tanssin kautta.

Samaa ”kadotetun Kuuban” teemaa käytettiin myös Buena Vista Social Clubin taustalla, kun tyhjästä kootun orkesterin yhteyteen liitettiin äänilevyjä ja dokumenttielokuva.

Los Anglesissa pidetyssä Latin Grammy Awards -gaalassa ei ollut paikalla yhtään esiintyjää Kuubasta, vaikka muun muassa Buena Vista Social Clubin tähti Ibrahim Ferrer palkittiin 73-vuotiaana ”vuoden tulokkaana”. Kuubalainen musiikki on kuitenkin 1990-luvun puolivälin jälkeen ajanut yhdysvaltalaisen salsan ohi ja vallannut takaisin perinteisen asemansa latinalaismusiikin suunnannäyttäjänä.

Latinotrendejä vuosia hallinneelle Yhdysvalloille se on ollut uusi ja yllättävä haaste, sillä kauppasaarto pitää yhdysvaltalaiset tehokkaasti poissa Kuuban avautuneilta musiikkimarkkinoilta. Espanjalaiset ja englantilaiset ovat ottaneet ne innokkaasti haltuunsa, ja esimerkiksi Buena Vista -ilmiön taustalla on englantilainen levy-yhtiö World Circuit.

Espanjan viime vuosikymmenellä alkanut taloudellinen ja kulttuurinen uudelleenvalloitus Latinalaisessa Amerikassa on luku sinänsä. Espanjalaisella tekijänoikeusjärjestöllä ja musiikkikustantamolla Sociedad General de Autores y Editoresilla on jo vuosia ollut Havannassa oma toimisto, joka toimii yhteistyössä Kuuban kulttuuriministeriön kanssa. Järjestö sponsoroi Havannan jokavuotisia Cubadisco-levymessuja, kustantaa levyjä, nuotteja ja kirjoja sekä valvoo kuubalaistaitelijoiden tekijänoikeuksia maailmalla.

Paradoksaalisesti vuosi 1998 – sata vuotta Kuuban itsenäistymisen jälkeen – oli Espanjassa kuubalaisen kulttuurin juhlavuosi, jolloin useiden musiikkiin, kirjallisuuteen, teatteriin ja tanssiin liittyneiden tilaisuuksien avulla lujitettiin emämaan ja entisen kolonian siteitä.

Kuubamusa tuttua Suomessa

Suomessa kuubalaisella musiikilla on myös pitkät perinteet. Helsingin Laulufestivaalit toi maahamme 1970-luvulla muiden tunnettujen latinalaisamerikkalaisten artistien lisäksi Kuuban parhaita esiintyjiä, ja esimerkiksi nykyinen Buena Vista -tähti Omara Portuondo vieraili Suomessa jo silloin lukuisia kertoja.

Myös Buena Vista orkesterin pääarkkitehti ja sen kautta maailmanmaineeseen noussut Juan de Marcos keikkaili Sierra Maestra -yhtyeen jäsenenä talvisessa Suomessa 1980-luvulla Suomi-Kuuba -seuran kutsumana.

Tom Hertellin ohjelmatoimisto puolestaan välitti kuubalaisia orkestereita 1980-luvulla Hesperian talvikarnevaaleilta suoraan Euroopan viihdekeskuksiin, muun muassa Monte Carloon ja Englantiin. Neuvostoliiton hajottua kuubalainen kulttuuri unohtui hetkeksi, mutta jo vuonna 1995 Hijuelosin romaanin pohjalta toteutettu suomalainen salsamusikaali Mambo Kings oli valtava yleisömenestys Helsingin Kaupunginteatterissa.

Nykyinen latinoboomi, jossa politiikan, kulttuurin ja viihdeteollisuuden maailmat sekoittuvat toisiinsa, on ollut luontaista jatkoa tälle kehitykselle.

Tilaa Maailman Kuvalehti