Nautintoja kasviksista

Samalla kun ihminen ostaa ruokaa, hän tekee valintoja, jotka vaikuttavat ympäristöön, eläinten asemaan ja köyhien maiden olosuhteisiin.


Saara Törmä ja Henri Haimi suosivat kotimaista ruokaa. (Kuva: Sini Kuvaja)

Ruoka on helpoin tapa vaikuttaa”, toteaa Saara Törmä, hotelli- ja ravintola-alan opiskelija ja kasvissyöjä.

”Ruokailu on merkittävintä kaikesta kulutuksesta. Esimerkiksi lihan tuottamista varten tarvitaan suuret määrät rehua, ja mitä enemmän sitä viljellään, sitä enemmän kuluu lannoitteita, vettä ja energiaa”, jatkaa Henri Haimi, ympäristönsuojelutekniikan opiskelija ja vegaani.

Henrin vegaanin ruokavalion taustalla ovat eläinten oikeudet ja ympäristön suojelu. Suomessa ihmisillä on mahdollisuus valita monenlaisia ruokavalioita, joten Henri on valinnut sen, joka aiheuttaa eläimille vähiten kärsimystä. Maailmanlaajuisesti karjatalous aiheuttaa myös monia ympäristöongelmia, kuten sademetsien muuttamista laidunmaiksi ja vesien saastumista.

On laskettu, että jos kaikki ihmiset olisivat kasvissyöjiä ja ruoka jaettaisiin oikeudenmukaisesti, kenenkään ei tarvitsisi nähdä nälkää maailmassa. Saman kalori- tai valkuaismäärän tuottaminen eläinkunnan tuotteina vaatii keskimäärin kymmenen kertaa suuremman maa-alueen kuin kasvikunnan tuotteina. Henrin mielestä laskennallinen malli ei käytännössä toimisi.

”Jos ihmiset siirtyisivät veganismiin, ei ruoka silti päätyisi nälkää näkeville. Silloin tuotettaisiin vain vähemmän ruokaa niille, jotka pystyvät siitä maksamaan.”

”Kasvisruoalle iloisempi leima”

Pitäisikö ihmisen sitten pohtia syödessään kasvihuoneilmiötä, eläinten oikeuksia ja nälänhätää? Teettekö te niin, Henri ja Saara?

”En ehkä syödessä, mutta ruokaa valitessani mietin, miten tuote on pakattu, onko se luomua ja missä se on tuotettu”, Henri kertoo.

Saara ei pode syödessään maailmantuskaa, vaan nauttii ruoanlaitosta ja ruokailusta sosiaalisena tilanteena. ”Ruoasta saa myös nauttia. Soisin että kasvisruoalla olisi iloisempi leima. Kasvisruoka on hyvää, ei sitä tarvitse syödä vain eettisistä syistä.”

Saarasta on myös tärkeää välttää syyllistämistä. ”Jokaisen ruokavalion sisällä voi tehdä erilaisia valintoja. En nostaisi kasvissyöntiä tai veganismia millekään jalustalle, se ei ole ainoa vaikuttamisen keino.”

Vegaanikin urheilee ja syö sipsejä

Vaikka kasvissyönti on yhä yleisempää, ennakkoluulojakin löytyy vielä. Kun Henri herkuttelee perunalastuilla, hän kohtaa outoja katseita.

”Ihmiset ihmettelevät, voinko syödä jotain sellaista, sehän on hyvää. He luulevat, että veganismi on jotain kauheaa askeettista kidutusta. Usein ihmiset myös luulevat, ettei vegaaniravinnosta saa tarpeeksi ravintoaineita ja että kasvissyöjä ei jaksa urheilla”, sanoo Henri, joka juoksi juuri viidettä kertaa maratonin vegaanina.

Saaran mielestä paras keino taistella ennakkoluuloja vastaan on syöttää ihmisille hyvää kasvisruokaa. ”Voi lähteä siitä, että ruoka on helposti valmistettavaa, edullista ja hyvää. Lisäbonuksena tulevat sitten positiiviset ympäristö- ja terveysvaikutukset.”

Keittokirja valmisteilla

Saara ja Henri iloitsevat reilun kaupan tuotteiden saapumisesta tavallisiin kauppoihin ja luomutuotteiden kasvavasta valikoimasta.

”Reilun kaupan tuotteita ostamalla voi vaikuttaa kehitysmaiden oloihin. Tosin ympäristövaikutuksia tulee, kun tuotteet tuodaan toiselta puolelta maailmaa”, Henri toteaa. Hän ei näe kuitenkaan kuljetusmatkaa energiankulutuksen kannalta suurimpana ympäristön kuormittajana, vaikka suosiikin kotimaisia tuotteita. Enemmän vaikutusta on hänen mukaansa ruoan valmistusajalla ja sillä, paljonko lannoitteita tarvitaan viljelyyn.

Saara valmistaa ruokansa enimmäkseen kotimaisista raaka-aineista. Hän tekee lopputyönään vegaanista kasviskeittokirjaa, jossa ideana on käyttää edullisia ja tavallisia kotimaisia raaka-aineita. Ympäristöystävällistä on myös se, että ainekset löytyvät lähikaupasta, jolloin ei tarvitse matkustaa kilometrikaupalla niiden perässä. Kirja ilmestyy marraskuussa.

Kurkista Saaran resepteihin:
Kaalikääryleet
Uunikasvikset

 

Kasvisruokavaliot

Semivegetarismi ei ole varsinainen kasvisruokavalio mutta sinne päin. Siinä syödään kalaa, maitotuotteita sekä kasviksia.

Laktovegetarismi on yleisin kasvisruokavalio. Siinä syödään kasvisten lisäksi maitotuotteita.

Ovo-laktovegetarismi on kasvisruokavalio, johon kuuluvat maitotuotteiden lisäksi kananmunat.

Veganismi on ruokavalio, jossa on sanouduttu kokonaan irti eläinkunnan tuotteista. Pääravintoaineryhmät ovat viljatuotteet, papu- ja palkokasvit, sienet, juurekset ja vihannekset, siemenet ja pähkinät sekä marjat ja hedelmät

Linkkejä:
Vegaaniliitto

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!