Moreno Veloson ensilevy kunnioittaa isän perintöä

Moreno Veloso +2: Music TypewriterMoreno Veloso +2:
Music Typewriter
Hannibal Records

Moreno Veloson yhteydessä on vaikea olla mainitsematta isä Caetano Velosoa edes nimeltä. Poika Morenon levy kun on brasilialaisessa musiikissa vastaavanlainen tapahtuma kuin olisi länsimaissa Jimi Hendrixin pojan ensilevy.

Caetano Veloso on brasilialaisen kevyen musiikin tärkeimpiä hahmoja Gilberto Gilin ja Tom Zén ohella.Heidän 1960-luvun lopulla perustamansa tropicália-suuntaus uudisti silloisen mpb:n -música popular brasileiran – yhdistelemällä perinteiseen brasilialaiseen bossa nova -pohjaiseen musiikkiin vaikutteita niin sambasta kuin länsimaisesta hippiaatteesta ja rock-musiikistakin. Tropicália oli myös yhteiskunnallisesti merkittävä liike aina siihen pisteeseen asti, että silloisen sotilasdiktatuurin sietokyvyn rajat tulivat vastaan ja tropicália-muusikoita vangittiin ja kidutettiin – tai karkotettiin maasta, kuten Caetano Veloso.

Isänsä orkesterin riveissä muusikon uransa aloittanut, isänsä melodisen lauluäänen perinyt Moreno on vasta nyt 27-vuotiaana julkaissut ensilevynsä. Paria lainakappaletta lu- kuunottamatta Morenon ja hänen +2-yhtyeensä säveltämä ja sovittama levy yhdistelee raikkaalla tavalla sambaa, bossa novaa, mbp:tä ja nykyaikaista konemusiikkia – kieltämättä tai väheksymättä myöskään Caetanon perintöä. Käväiseepä isä itsekin kitaroineen tuomassa panoksensa Djavanilta lainatulle Esfinge-raidalle.

Music Typewriter on hieno ja viimeistelty kokonaisuus, jolta esiin nousevat herkän kaunis Deusa Do Amor, rytmikkäästi pulppuileva Arrivederci sekä tropicália-vaikutteinen Rio Longe. Levyn päättää liikuttava Disneyn Lumikki-elokuvasta lainattu sekä englanniksi että portugaliksi laulettu I’m Wishing.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!