Rajatilassa

Teksti: Jaana-Mirjam Mustavuori

Näkökulmat

Pelastakaa maailma. Kidutus seis. WTO alas. Auttakaa maailman köyhiä. Sähkötuolit kaatopaikalle. Naiset ja lapset kunniaan. Heti!

Ennen kaikki oli niin selvää. Aina oli tarjolla iskulauseita, kansainvälisen oikeuden periaatteita tai hyvin istuvia ideologisia silmälappuja. Nyt en enää tiedä, mitä ajatella: kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia.

Todellinen maailma on osoittautunut monimutkaiseksi. Se on valtava virtaava värikuvakudos, jossa yhteiskuntien ja kulttuurien suunnaton monimutkaisuus on vuorovaikutuksessa luonnon vieläkin suuremman monimutkaisuuden kanssa. Vuorovaikutuksen luonne vaihtelee paikasta toiseen mentäessä ja muuttuu kaikkialla ajan myötä. Ei ole mahdollista kattaa koko monimutkaisuutta yhden näppärän teorian avulla.

Miten maailmaa sitten parannetaan? En tiedä. Maailman kulttuurinen moninaisuus ja ihmisten kekseliäisyys hyvässä ja pahassa ovat ällistyttäviä. Asiat ovat jatkuvasti hyvin ja huonosti. Maailma muuttuu koko ajan. Asialla on yrityksiä ja teollisuus- ja rahoituslaitoksia. On hallituksia, kuntia ja virkamiehiä. On paikallisia, alueellisia ja kansainvälisiä järjestöjä. On alkuperäiskansoja ja miljardeja tavallisia ihmisiä, jotka yrittävät selvitä elämästä hengissä maaseutu- ja kaupunkiyhteisöissä eri puolilla maailmaa.

Tuttu ja rakas puhe maailman parantamisesta on alkanut haiskahtaa länsimaalaiselta hapatukselta. Samalla kun sohimme pimeyttä ulos maailman nurkista kehitysyhteistyön, kauniiden sanojen ja poliittisten ideologioiden avulla, kansainväliset poliittiset liikkeet levittävät yhdenmukaista yhteiskunnallista ajattelua eri kulttuuripiireihin ja kiihdyttävät siten kulttuurisen monimuotoisuuden tuhoa. Seurauksena on maailmankuvien, tiedon ja sivistyksen samankaltaistuminen. Onko se toivottavaa?

En ole enää varma siitäkään, voiko sosiaalisten muutosten tarvetta perustella oikeudella ja oikeudenmukaisuudella. Ne ovat niin arvo- ja kulttuurisidonnaisia käsitteitä. Levitämmekö itse asiassa hyväntahtoisesti köyhyyden torjunnan ja yleismaailmallisten ihmisoikeuksien edistämisen nimissä länsimaista sivilisaatiota, poliittista ja hallinnollista kulttuuria, tuomioistuinlaitosta, perhemallia ja koulutus-, terveydenhoito- ja sosiaaliturvajärjestelmää kaikkialle? Onko se hyvä asia?

Ja kun puhumme globalisaatiosta, kansainvälisistä kehitysongelmista ja yleismaailmallisista ihmisoikeuksista, tarkastelemme usein maailmaa länsimaisten arvojen ja kulttuurin näkökulmasta: mehän olemme aitoja länsimaalaisia individualisteja ja hyväntekeväisyyden harrastajia! Kumppanimme ovat usein eri puolilla maailmaa asuvia meille tutun tyyppisen poliittisen tai hengellisen herätyksen saaneita länsimaisesti koulittuja ajattelija-aktivisteja tai hyväntekijöitä. Puhumme heidän kanssaan sujuvasti maailmanlaajuisista ilmiöistä maailmankielillä: englanniksi, ranskaksi tai espanjaksi.

Ja me puhumme ja puhumme: täytämme maailmaa sanoilla, otamme kantaa puolesta ja vastaan. Liikumme puheessa politiikan, talouden ja ekologian avaruuksissa. Käytämme käsitteitä, perusteluita ja yleistäviä puhetapoja, jotka irrottavat vähitellen eri puolilla maailmaa elävät keskenään erilaiset ihmiset kulttuuristaan, historiastaan, elinympäristöstään ja konkreettisista paikoista. Globaali ajattelumme perustuu kieleen, joka rajaa ulkopuolelle suuren osan aistihavainnoistamme ja kokemuksistamme.

Yleistävät puhetavat ovat hajuttomia, mauttomia ja värittömiä - maailma ei ole sitä. Samalla rakennamme huomaamattamme maapallon kattavaa maailmankuvaa, ja paikat ja paikallisuus, inhimillisyyden koko kirjo, putoavat pois päästämme. Näin meiltä jää huomaamatta maailman ihmisten enemmistön kokemusmaailma, joka on erilainen kuin omamme, ja jota edelleen määrittelevät siteet paikalliseen ja rajoitettuun alueeseen.
Meiltä jäävät huomaamatta paikallisista yhteisöstä kumpuavat moninaiset ekologiset, taloudelliset ja kulttuuriset käytännöt ja ajattelumallit. Meiltä jää myös huomaamatta, että maapallolla elää paljon ihmisiä, joiden elämässä yksilökeskeisellä maailmankuvalla ja talouskeskustelun ensisijaisuudella ei ole mitään sijaa. Ehkä maailma ei olekaan sairaus, joka pitää parantaa. Ehkä maailma vaan on. Tässä ja nyt.

Kirjoittaja on tammisaarelainen toimittaja ja oikeustieteen kandidaatti, joka työskenteli 1980- ja 1990-luvuilla ihmisoikeus-, kehitysyhteistyö- ja ympäristöjärjestöissä. Hän oli Suomen Maan ystävien ensimmäinen puheenjohtaja.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!