Miten vaikutan satasella?

Apujärjestöjen rahankeruuvetoomukset ovat merkillistä luettavaa. Miten paljon vaihtoehtoja, mahdollisuuksia ja vaikutusvaltaa minulla onkaan! Tiedetään järkyttävän tarkasti, mitä ihmisten pelastaminen maksaa. Summat ovat kauhistuttavan pieniä.
 

50mk

Jos haluan, voin Punaisen Ristin välityksellä antaa yhdelle pakolaiselle kuukauden ruokapaketin: litran ruokaöljyä ja kilon jauhoja, 500 grammaa sokeria, saman verran papuja ja lihasäilykkeitä, 150 grammaa suolaa ja vielä saippuaakin. Eikä maksa kuin 50 markkaa. Satasella tarjoan siis kuukauden ruoat kahdelle pakolaiselle.

100mk

Voin myös estää tuhannen (!) ripulin saaneen lapsen menehtymisen nestehukkaan hankkimalla tuhat pussia sokerisuolaseosta Unicefin kautta. Satasella. Tai tarjota Karjalassa 20 lapselle lastenkodissa päivän ateria Pelastakaa Lapset -järjestön tiliin.

74,50 – 200mk

Sekin on mahdollista, että hankin koulutarvikkeet sekä kuukauden ateriat yhdelle katulapselle Nicaraguassa, 74 markalla 50 pennillä, Kansainvälisen Solidaarisuussäätiön välityksellä. Tai World Visionin kautta pelastan yhden tyttäreni ikäisen kenialaistytön sukuelinten silpomiselta 200 markalla. Tai hankkisinko sittenkin Intiasta Interpedian kummilapsen satasella kuussa?

150mk

Vielä kauaskantoisempaa voisi olla maapallon keuhkojen, sademetsien, suojelu. Suomen WWF osallistuu kansainväliseen kenttätyöhön Ecuadorissa ja Brasiliassa. ”Omaa” plänttiä en ikävä kyllä voi ostaa, kenties rehellisyyden nimissä. Vai olisiko viisaampaa kerätä tähän luonnonsuojelu-urakkaan laajempaa rintamaa ja kouluttaa tulevaisuuden vaikuttajia? Yhden koululaisen ympäristökasvatus maksaa vuodessa noin 150 markkaa (WWF).

1032mk

Afganistanin hirvittävä tilanne. Olen juuri saanut palkkion kehitysmaiden köyhyyttä käsittelevästä artikkelistani… Entä jos en nyt jättäisikään omaa osallistumistani auttamistyöhön vain sanojen varaan vaan ostaa tömäyttäisin oikein Unicefin 12 neliömetrin suojateltan pakolaisille, 1 032 markalla? Itse asiassa se tietäisi yli 5 000 markan apua, koska ulkoministeriö sijoittaa omia varojaan päälle nelinkertaisesti. Jos hankin teltan, on entistäkin suurempi syy mennä vaateostoksille kirpputorille. Ja taas vaikuttamaan! Satasella Emmauksen vaatteita paitsi ylläpidän kierrätystoimintaa Suomessa, tuen vammaisten lasten lastenkotia Indonesiassa. Plus pukeudun uusiin tamineisiin.

60 – 200mk

Hmmm… tilillepanolappuja tutkiessani huomaan, että järjestöjen tehokkuudessa – ainakin silmämääräisesti – on eroja. Toisaalta sama järjestö voi jossakin kohtaa tuntua ”kalliilta” ja toisessa ”edulliselta”. Esimerkiksi Suomen Lähetysseura lupaa 100 markalla viisi lapiota Etiopiaan, Kirkon Ulkomaanapu 10 lapiota Etiopiaan ja Suomen Pakolaisapu satasella 18 kuokkaa Liberiaan. Taksvärkki hankkii 60 markalla neljä lapiota tai kolme kuokkaa Burkina Fasoon. (Ovatko kuokat siis kalliimpia vai halvempia kuin lapiot?) SPR hankkii satasella viisi huopaa, Kirkon Ulkomaanapu kolme. Lähetysseura toimittaa Etiopiaan 100 markalla neljä kastelukannua siinä missä Suomen Pakolaisapu Liberiaan kaksi kannua. Ota siitä selvää! Myös maitolasillisten, energiakeksien ja kouluasujen hinnat vaihtelevat. Vuohien (1 kpl) hintahaitari on 81-200 markkaa.

Pääsääntöisesti luotan avustusjärjestöihin, niiden vilpittömään hyvään tahtoon ja rehellisyyteen. Ymmärrän, että toimintaympäristöt ja laskutavat ovat hyvin erilaisia, ja se vaikuttaa siihen ”mitä satasella saa”. Silti mietin: onko järjestöjen tehokkuutta tutkittu?

Samalla kun ihmettelen rahallisia vaikutuskeinojani, olen varma siitä, että suurin ja vaikein muutos alkaa aina ihmisestä itsestään. Minusta! Omasta arjestani, suhteestani lähimmäisiini. Omista elämäntavoistani. ”Varjoa ei voi suoristaa, jos sen lähde, keppi, ei myöskään ole suora.” Osama bin Laden, Voima-lehti 08/01.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!