Aitiopaikalta kestävän kehityksen etenemistä seuraava Rouhinen vaikuttaa sekä optimistiselta että pessimistiseltä samaan aikaan. Myönteistä pääsihteeri Rouhisen mukaan on ennen muuta se, että 1990-luvun lopussa kestävän kehityksen perusajatukset alkoivat lyödä itseään läpi sekä kansainvälisessä politiikassa ja talouselämässä, hitaasti mutta kuitenkin. Luonnonvarojen käytön vähentämis- ja tehostamisvaatimukset ovat alkaneet vähitellen vaikuttaa.

Suurimpia kestävän kehityksen haasteita ovat tällä hetkellä Rouhisen mielestä luonnonvarojen käytön ja hyvinvoinnin yhteensovittaminen. Köyhyys ja luonnonvarojen riisto ovat edelleen suurimpia esteitä taloudellisen, sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden toteutumiselle.

”Nyt tarvitaan vastuuntuntoa, oikeudenmukaisuutta ja ennen muuta uutta solidaarisuutta, jotta kestävän kehityksen periaatteita voidaan alkaa noudattaa myös kaikkialla maailmassa. Myös kehitysmaiden tuleville sukupolville tulisi taata mahdollisuudet hyvään elämään. Köyhien tarpeet on otettava huomioon. Muuten ei voida puhua globaalista kestävästä kehityksestä. Nykyisessä kansainvälisessä keinottelutaloudessa se ei valitettavasti onnistu”, Rouhinen toteaa.

Rouhinen näkee, että kestävän kehityksen luominen on ”ikuisuushanke”. Se on ihmiskunnan suuri oppimisprosessi, joka ulottuu läpi tämän vuosisadan.

”Globaalia taloutta, sosiaalista hyvinvointia ja ympäristön tilaa tulee parantaa jatkuvasti. Ei ole olemassa mitään yhtä hokkus pokkus -temppua, jolla kestävä kehitys voidaan toteuttaa. Se vaatii tekoja kaikilta eli jokaisen on tunnettava vastuunsa. Erityisen suuri vastuu on niillä, joilla rahaa ja valtaa.”

Kestävälle kehitykselle voisi Rouhisen mielestä olla erinomainen lähtökohta, että kukin taho laittaisi ensin oman pesänsä kuntoon – vaikkapa perhe, yritys taikka kansakunta. Jo hyvien esimerkkien voimalla voitaisiin saada paljon myönteistä aikaan. Muutokseen on mahdollisuuksia.
 

Absoluuttinen vai suhteellinen irtikytkentä?

Kestävän kehityksen ehkä tärkeimmäksi peruskysymykseksi nousee jo lähivuosikymmeninä Rouhisen arvion mukaan luonnonvarojen käytön vähentäminen. Rikkaiden maiden nykyinen läpivirtaustalous tulee muuttaa ylläpitotaloudeksi. Maapallo ei yksinkertaisesti kestä nykymenoa.

”Rikkaissa teollisuusmaissa tavoitteeksi on asetettava luonnonvarojen käytön ja talouskasvun absoluuttinen irtikytkentä. Ekotehokkuutta on parannettava merkittävästi – lyhyellä aikavälillä vähintään nelinkertaiseksi, pitkällä aikavälillä jopa kymmenkertaiseksi. Se merkitsee teollisuusmaissa luonnonvarojen käytön vähentämistä nykyisestä”, Rouhinen linjaa.

Rikkaissa teollisuusmaissa tarvitaan selkeää talouden suunnanmuutosta ekotehokkaaseen suuntaan. Rouhinen toivoo sekä poliittisten että taloudellisten päättäjien silmien avautumista. Erityisesti talouselämän olisi oivallettava, että luonnonvarojen tehokas käyttö on pikemminkin mahdollisuus kuin uhka niiden toiminnalle.

”Talouselämän on teollisuusmaissa pakko muuttaa kurssia, koska luonnonvarojen käytön rajat tulevat vastaan. Meillä on jo nyt oireita siitä, että maapallo voi pahoin. Esimerkiksi Keski-Eurooppa alkaa jo tukehtua liikenteeseen. Kuljetusten uhkista ovat esimerkkejä vaikkapa rekkojen tunnelionnettomuudet.”

Kehitysmaissa tulevaisuuden tavoitteeksi tulee Rouhisen mielestä asettaa suhteellinen luonnonvarojen käytön ja talouskasvun irtikytkentä. Se tarkoittaa, että kun talous kasvaa, niin myös luonnonvaroja voidaan kuluttaa entistä enemmän, mutta entistä ekotehokkaammin.

Teollisuusmaiden toiveet

Teollisuusmaiden hallitukset pyrkivät vastamaan kestävän kehityksen haasteisiin Rouhisen mukaan tällä hetkellä ennen muuta taloutta parantamalla.
”Rikkaat maat uskovat, että kytkemällä köyhimmät maat kiinteäksi osaksi maailmantaloutta, voidaan parantaa niiden hyvinvointia, poistaa köyhyyttä ja parantaa ympäristönsuojelun tasoa. Teollisuusmailla on ajettavanaan ennen muuta kansainvälinen bisnesintressi. OECD-maissa hallitukset uskovat, että yli rajojen tapahtuva kauppa voi luoda edellytykset kestävälle kehitykselle”, Rouhinen kertoo.

Myös kansainväliset ympäristönsuojelusopimukset nähdään teollisuusmaissa – erityisesti Yhdysvalloissa – juuri taloudellisen intressin näkökulmasta. Tästä Kioton ilmastosopimuksen kohtalo on hyvä esimerkki. Yhdysvallat hylkäsi myös Tanskan tekemän Global Deal -aloitteen, jolla yritettiin parantaa talouselämän, kansalaisjärjestöjen ja hallitusten välistä yhteistyötä ja vuoropuhelua.

Teollisuusmaiden hallitusten ajattelussa ympäristösopimukset ovat olleet alisteisia kauppasopimuksille. Rouhinen arvioi, että tällä hetkellä taloudellista hyvinvointia pidetään jopa selvästi tärkeämpänä asiana kuin kahta muuta kestävän kehityksen ulottuvuutta eli ympäristön tai ihmisten hyvinvointia.

Kehitysmaiden odotukset

Kehitysmaissa ja myös monissa siirtymätalouden maissa kestävän kehityksen ongelmat kytkeytyvät Rouhisen mukaan kiinteästi köyhyyteen ja talouden heikkoon tilaan.

”Kehitysmaissa on nähtävissä halua parantaa omaa hyvinvointiaan omista lähtökohdistaan. Ne myös haluavat, että rikkaat teollisuusmaat kantavat oman vastuunsa ja vähentävät kulutustaan ja ympäristöpäästöjään. Kehitysmailla on oikeus oman hyvinvointinsa kasvattamiseen, muta sen tulisi tapahtua kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.”

Tällä hetkellä monissa kehitysmaissa ympäristönsuojelutoiminta on vielä varsin alkuvaiheessa. Rouhisen mukaan edessä on valtava urakka, joka ei onnistu ilman rikkaiden maiden apua. Tarvitaan sitä uudenlaista solidaarisuutta, yhteisvastuuta. Kehitysmaiden tuotteilta tulisi muun muassa purkaa kaupan esteitä.

”Monissa maissa on lähdettävä edelleen jopa aivan perusasioista: hyvän ympäristöhallinnon luomisesta, saastuttavien pistepäästöjen ehkäisystä, köyhyyden poistamisesta ja koulutuksen lisäämisestä. Ympäristöterveyden merkitys korostuu kehitysmaissa aivan eri tavalla kuin teollistuneissa maissa.”

Pääsihteeri Sauli Rouhisen mielestä avainasemassa on yhteistyön ja luottamuksen ilmanpiirin rakentaminen köyhien ja rikkaiden maiden välille. Kestävä kehitys on nähtävä yhteisenä maailmanlaajuisena tavoitteena. Tärkeää on tiedonsiirto rikkaista maista köyhiin. Esimerkiksi uuden teknologian avulla voitaisiin ratkoa monia kehitysmaiden ongelmia.

”Kehitysmaissa ei tulisi tehdä kaikki niitä tyhmyyksiä, joita rikkaat teollisuusmaat ovat esimerkiksi ympäristöasioissa tehneet. Olisi pyrittävä luomaan mahdollisuuksia teknologiahyppäyksiin eli kehitysmaiden tulisi voida siirtyä käyttämään suoraan parasta mahdollista teknologiaa.”

Rouhinen uskoo erityisesti informaatioteknologian antamiin mahdollisuuksiin myös kestävän kehityksen taloudellisen ulottuvuuden edistäjänä. Hän pitää pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntamallia ”hyvänä esimerkkinä” kestävän kehityksen sosiaaliselle ulottuvuudelle, joka monissa maissa on laahannut selvästi taloudellisen ja ekologisen ulottuvuuden jäljessä.

Faktaa kestävän kehityksen toimikunnasta

Suomen kestävän kehityksen toimikunta perustettiin vuonna 1993.

Toimikunnan tehtävänä on edistää kestävää kehitystä Suomessa ja toimia neuvoa antavana elimenä YK:ta ja erityisesti sen kestävän kehityksen toimikuntaa CSD:tä koskevissa asioissa.

Toimikunta on poliittinen keskustelufoorumi, joka tekee tarvittavia aloitteita viranomaisvalmistelua varten. Puheenjohtajana toimii pääministeri Paavo Lipponen.

Toimikunnan määräaikaa on jatkettu vuoden 2002 loppuun saakka. Vuonna 2002 järjestetään Rion ympäristö- ja kehityskonferenssin 10-vuotisseurantakokous.

Toimikunnan ympärille on muodostunut laaja verkosto, jonka kautta välittyy tietoa kestävän kehityksen hankkeista ja jonka avulla nostetaan kansalliseen keskusteluun uusia teemoja ja aloitteita, kuten esimerkiksi ekotehokkuus ja keskustelu sosiaalisesti kestävän kehityksen sisällöstä.

Muut linkit:
Lisää tietoa Kestävän kehityksen toimikunnasta