Marrakesh pelasti: Kioton ilmastosopimus elää vesitettynäkin

Kioton ilmastosopimus tulee sittenkin voimaan. Sopimuksen pitkään kiistellyt yksityiskohdat saatiin sovittua Marokon Marrakeshissa marraskuun puolivälissä pidetyssä ilmastokokouksessa. Nyt Kioto-prosessia - vähän vesitettyä - ei voi enää pysäyttää.

Sopimuksen tarkoituksena on vähentää ihmisen toiminnan haittavaikutuksia ilmakehään ja ilmastoon. Marrakeshissa päätettiin muun muassa sopimuksen pelisäännöistä ja teknisistä yksityiskohdista — muun muassa siitä, miten maat voivat ostaa ja myydä päästöoikeuksia ja kuinka tarkkaan päästöistä on vuosittain raportoitava. Osa päästövähennyksistä voidaan korvata niin sanotuilla nieluilla eli esimerkiksi kasvavalla metsällä.

Tähän mennessä Kioton pöytäkirjan on ratifioinut eli vahvistanut jo 40 maata. Ne ovat lähes kaikki kehitysmaita. Sopimus tulee voimaan, kun vähintään 55 maata on ratifioinut sen, ja allekirjoittajamaiden yhteenlaskettu päästömäärä vastaa vähintään 55:ttä prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä.

Marrekeshissa saavutettujen neuvottelutuloksien jälkeen teollisuusmaat voivat nyt päättää sopimuksen vahvistamisesta. Suomen odotetaan ratifioivan Kioton ilmastopöytäkirjan keväällä 2002. Kioton sopimuksen mukaan Suomen on pysäytettävä kasvihuonekaasupäästönsä vuoden 1990 tasolle viimeistään vuoteen 2012 mennessä.

Linkit:
Kansalaisjärjestöjen ilmasto-sivusto

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!