Ilmastonmuutoksen geologisia opetuksia

Lukijan puheenvuorokirje Kumppanille.

Teollisuusmaissa keskustellaan vilkkaasti ilmastonmuutoksesta ja sen mahdollisista seurauksista. Keskustelua käydään myös Suomessa, missä se on erityisen vilkasta kansalaisjärjestöpiireissä, josta esimerkkinä Kumppanin 6/2001 erikoisnumero.

Kehitysmaille povataan vakavimpia seurauksia ilmastonmuutoksesta. Ajatustenvaihto aiheen tiimoilta on näissä kuitenkin vaatimattomampaa. Brasiliassa asiasta ei oikeastaan kuule mediassa. Täällä on totuttu ilmaston epävakauteen: tulvat ja kuivuudet vuorottelevat. Juuri nyt osaa etelä-Brasiliassa on suurin kuivuus viiteenkymmeneen vuoteen, kun ennen sitä ihmiset jättivät kotinsa tulvien vuoksi. Tätä kirjoittaessani ovat jotkut Santa Catarinan osavaltion kaupungit taas veden alla, kun maaseudulla suuri osa viljasadosta on menetetty kuivuuden vuoksi. Alueella oli myös myrskyjä ja lämpötila laski 20 C asteeseen, joka on kesäajan kylmintä 17 vuoteen. Tulvia ja maanvyörymiä on ollut myös Rio de Janeirossa ja São Paulossa, pilaten monien joulun ja uudenvuoden. Tätä tapahtuu joka vuosi. Viime vuoden pitkä kuivuus alensi patoaltaiden vedenpinnan niin että suuressa osassa maata päädyttiin sähkön säännöstelyyn. Kuitenkin muuten kuivassa koillis-Brasiliassa on nyt tulvia. Siperiassa lyödään pakkasennätyksiä ja Välimerellä sataa lunta. Ovatko tapahtumat ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen oireita ja uuden El Niñon alkumerkkeja, vai ilmaston luonnollista vaihtelua? Meteorologien mukaan kyseessä on täysin luonnollinen ilmiö vuodenaikaan nähden.

Maapallo on kokenut monia suuria ilmastonmuutosta geologisen historiansa aikana. Tämän hetken epävakaus ei ole mitään verrattavissa menneisyyteen. Lyhytaikaiset vaihtelut ovat vain piikkejä pidemmällä, geologisella aikavälillä tarkasteltuina.

Geologia on avainasemassa keskusteltaessa ilmastonmuutoksista. Fossiiliset polttoaineet ovat geologien löytämiä. Geologia on myös tiede, joka tutkii maapallon menneisyyttä. Sen tapahtumat ovat tallentuneet sedimenttikivikerrostumiin, joita lukevat geologit.

Luonto on muutoksessa, vaikka emme sitä välttämättä huomaakaan. Näin on ollut aina ja tulee olemaan tulevaisuudessakin. Tämä on tuttua geologeille. Geologiset prosessit ovat luonnollisia ja etenevät vääjäämättä. Muutokset ovat vain hitaita aikatajuumme nähden. Näihin tapahtumiin emme voi vaikuttaa. Geologiset muutokset ovat tuoneet mukanaan katastrofaalisia, mutta samalla positiivisia seurauksia. Ilmastonmuutokset ovat tästä esimerkkinä.

Muinaisuudessa on tapahtunut useita rajuja ilmastonmuutoksia. Leutoja kausia on seurannut jääkausia, joita taas kasvihuoneilmiöitä. Näillä on ollut biologisia seurauksia. Ilmastonmuutokset ovat aiheuttaneet joukkosukupuuttoja ja suosineet toisia lajeja. Ne ovat olleet ratkaisevia elämän kehittymiselle. Tulevaisuuden kysymys tuleekin ehkä olla sopeutumisesta. Jotkut lajit ovat päätymässä sukupuuttoon, toiset taas jatkavat eloonjäämistaistelua, kun muut kehittyvät edelleen.

Ilmasto muuttuu tulevaisuudessakin, halusimmepa sitä tai ei. Matkaamme kohti uutta jääkautta. Lämpeneekö ilmasto kuitenkin sitä ennen ja onko se ihmisen aiheuttamaa? On hyvä muistaa että ilmasto on vaihdellut ennenkin rajusti, ilman ihmisen vaikutusta. Tämä unohdetaan usein nykyisessä ilmastonmuutos-keskustelussa. Muinaisista ilmastonmuutoksista kertominen suurelle yleisölle voisikin tuoda uutta perspektiiviä.

Ihminen on vain yksi monien muiden ilmastoon vaikuttavien tekijöiden joukossa. Se on kuitenkin laji joka voi aiheuttaa globaalin muutoksen ensimmäistä kertaa planeettamme historiassa. Optimistisesti kasvihuoneilmiö voi olla ainutlaatuinen tilaisuus oppia toimimaan säästeliäästi ja solidaarisesti sekä sopeutumaan uusiin olosuhteisiin. Meille onkin koittanut korkea aika käyttää evoluution muovaamaa älykkyyttämme ja yrittää pysäyttää tai ainakin vaimentaa muutosta ja sen mahdollisia seurauksia omilla toimillamme. Tämä riippuu meistä kaikista. Myös geologeista.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!