Identiteettiä rakentamassa

Teksti: Roxana Crisólogo

NäkökulmatDemokratiaKulttuuriEurooppaLänsi-EurooppaSuomi

Tulin Suomeen hieman yli viisi vuotta sitten lokakuussa. Pimeyden asteittainen syveneminen tuntui maagiselta. Erityisen vaikutuksen minuun tekivät linnut, jotka joko vahingossa tai jonkinlaisen itsemurhapelin pauloissa syöksyivät kalliolaisen asuntoni ikkunaan. Nuo linnut tulivat usein mieleeni, kun löysin televisiosta mäkihypyn.

Kolumnisti Crisólogo kuvassaHentojen nuorukaisten jokainen loikkaus tyhjyyteen oli häkellyttävän uskaliasta rajojen rikkomista. Kaikkein fantastisin mäkikotka oli Janne Ahonen.

Lupaa pyytämättä minusta tuli koko Suomen mäkijoukkueen ja aivan erityisesti Janne Ahosen fani. Tunsin oloni Suomessa aiempaa kotoisammaksi joka kerran, kun pureskelin kynsiäni ja rukoilin, että Janne Ahosen ilmaliito kantaisi mahdollisimman kauas. Viihdyin baareissa, joiden jättiruuduissa Suomen liput hulmusivat, kun hänen mestaruushyppyjään näytettiin uusintoina.

Rakensin maahanmuuttajan identiteettiäni eläytymällä perussuomalaiseen urheilulajiin. Entisen kotimantereeni Etelä-Amerikan jalkapallohulluus ärsytti minua. Iloitsin siitä, että Suomi ei Jari Litmasesta huolimatta ollut jalkapallomaa. Vain kuula ja keihäs uhkasivat mäkihypyn asemaa lempiurheilunani. Mutta Janne Ahosen asemaa suurimpana suosikkinani ei uhannut kukaan.

Sitten sain kuulla, että Janne Ahonen oli ilmaissut kannatuksensa jollekin rasistisen isänmaalliselle poliittiselle ryhmälle. Varaukseton ihailuni muuttui yhtäkkiä epätoivoiseksi hämmennykseksi.

Janne Ahosen ilmeettömyys oli aina naurattanut minua. Se oli vaikuttanut merkiltä reilusta vaatimattomuudesta. Nyt hänen kasvonsa eivät enää muistuttaneet minua lintujen rauhallisista ja yksinkertaisista piirteistä. Sen sijaan ne toivat mieleeni Sörnäisten metroasemalla maleksivien skinheadien vihaisen vakavuuden.

Ajan myötä pettymykseni on hälventynyt. Mäkihyppy on edelleen lempilajini, mutta kukaan mäkikotkista ei ole voittanut luottamustani samalla tavalla kuin Janne Ahonen aikoinaan.

Uusi suosikkini on yhdistetystä, Samppa Lajunen. En tiedä, mitä mieltä hän on maahanmuuttajafaneistaan, mutta pimeyden ja kylmyyden keskellä nautin hänen kiitämisestään television maagisen metsän läpi.
 

Kirjoittaja on Suomeen Perusta muuttanut runoilija.



Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Roxana Crisólogo