Marianne Backlén:
Karma.
Schildts 2001.
Suomenruotsalaisen Marianne Backlénin uusin romaani Karma jätti minut hämilleni. Teos kuvaa suomalaisia naisia epäonnistuneissa liitoissaan karibialaisten ja afrikkalaisten miesten kanssa (tapahtuu siinä muutakin). Teos on jaettu kahdeksaan lukuun, joissa minä-kertojina toimii suomalaisia naisia, heidän lapsiaan, nigerialainen Chike, Tiibetin pakolainen Karma ja suomalainen Jani, joka on homo.
Keskushenkilö on kuvataitelija Stina, joka elää onnettomassa avioliitossa jamaikalaisen Anthonyn kanssa. Heillä on kolme lasta, joista yhden isä ei ole Anthony eikä yhden äiti Stina. Camilla puolestaan on adoptoinut yksin kaksi lasta Jamaikalta, ja hän onkin nähdäkseni kirjan naisista tasapainoisin: hänellä ei ole miestä riesanaan.
Stinan ja hänen kanssasisartensa liitot jamaikalaisten, nigerialaisten, senegalilaisten ynnä muunmaalaisten miesten kanssa eroavat toisistaan lähinnä siinä, että jotkut ovat tuhoon tuomittuja alusta asti, kun taas toisissa ongelmat kasautuvat pikkuhiljaa. Kirjailija kuvaa naisiakin karusti: myös heistä löytyy hyväksikäyttäjiä ja tyyppejä, jotka ovat päättäneet saada tummaihoisen miehen keinolla millä hyvänsä.
Monet onnettomista naisista etsivät tukea toisistaan käymällä monikulttuurisissa juhlissa ja viettämällä aikaa yhdessä siinä määrin, että ystävättäret korvaavat lopulta poissaolevan (vieraissa käyvän) aviomiehen. Naiset myös tietyllä tavalla ”omivat” miestensä kulttuurin, vaikka eivät itse miehiä kestäkään. He lähettelevät toisilleen tekstiviestejä patois-murteella, pukeutuvat afrikkalaisittain ja kasvattavat kaksikulttuurisia lapsiaan epävarmoina identiteetistään.
Jotkut naisista antavat kaikkensa miehilleen ja liitoilleen ja tulevat silti petetyiksi. Stinalle käy huonoiten: hän menettää paitsi miehensä, lopulta myös lapsensa ja ehkä terveytensäkin.
Backlén kuvaa niinkin vaikeaa ja kipeää asiaa kuin rasismia liiton sisällä. Köyhästä maasta Suomeen muuttanut mies ja suomalainen nainen eivät kykene kohtaamaan toisiaan ihmisinä ilman ihonvärin, historian, sosiaaliluokkien ja taloudellisen riippuvuuden painolastia. Naiset tuntevat selittämätöntä syyllisyyttä ja antavat siksi miehilleen anteeksi paljon, liikaakin. Uskonnot — rastafarilaisuus ja buddhalaisuus — näyttäytyvät pinnallisina tai julmina, vaikka ihmiset etsivät niiden avulla harmoniaa ja kotia.
Marianne Backlénin teos on kuvaus siitä, miten vaikeaa vierasta kulttuuria on täysin ymmärtää tai hyväksyä. Tekstissä sivutaan myös ristipainetta, johon Suomeen muuttaneet miehet suomalaisine vaimoineen ja tyttöystävineen joutuvat. Teoksen maailmassa ei tuomita ketään, vaikka esimerkiksi Anthonylle ei anneta puheenvuoroa. Seksuaaliset motiivit kietoutuvat rasismin problematiikkaan yleisemminkin.
Yksi selkeä syy seka-avioliittojen epäonnistumiselle löytyy: se on karibialaisten ja afrikkalaisten miesten ”moniavioisuus” eli uskottomuus. Se, että uskottomuus olisi kaikille luonteenomaista, on aika raju väite.
Marianne Backlén on kertonut lehtihaastattelussa (Hbl 7.10.2001) teoksen perustuvan paljolti hänen omiin kokemuksiinsa, vaikkei se suoraan olekaan omaelämäkerrallinen. Hän on halunnut provosoida, ja kirja herättääkin lukijassa paljon ajatuksia ja vaikean kysymyksen, vahvistaako romaani ennakkoluuloisen lukijan epäluuloa Suomeen muuttaneita tummaihoisia miehiä kohtaan. Jossakin vaiheessa lukemista ainakin minun oli muistutettava itselleni, että suomalaisten keskinäisissäkin liitoissa on kuulemma aika usein vaikeaa.