Harhaluuloja globaalista demokratiasta

Yleinen harhaluulo on se, että globaali demokratia merkitsee nykyistä keskusjohtoisempaa maailmankuria. On kuitenkin sekä mahdollista että suotavaa, että globaalin päätöksenteon demokratisoiminen merkitsisi globaalin päätöksenteon vähentämistä.

Teksti: Teivo Teivainen

NäkökulmatDemokratiaGlobaali demokratiaHallintoIhmisoikeudet

Muutama vuosi sitten globaalista demokratiasta puhuminen vaikutti huolettomammalta kuin tänään. Kun konkreettisia ehdotuksia maailman demokratisoimiseksi ei juurikaan ollut, kosmopoliittisuuden nimissä tuntui mielekkäältä korostaa sitä, että erillisten kansallisvaltioiden tai muiden pienyhteisöjen paratiisi ei voi olla radikaalin poliittisen toiminnan ainoa utooppinen horisontti.

Minua on suuresti ilahduttanut huomata, että esimerkiksi Suomessa aiemmin nihkeästi kosmopoliittisen demokratian visioihin suhtautuneet tahot joissakin puolueissa, kriittisissä kansalaisliikkeissä ja ministeriöissäkin ovat osittain tarkistaneet kantaansa. Samalla globaalista demokratiasta puhumisen viattomuus on rapissut.

Aiemmin epämääräisetkin ehdotukset globaalista demokratiasta saattoivat olla älyllisesti tai poliittisesti virkistäviä. Niiden tehtävänä oli ravistella liiallisen kansallisvaltiokeskeistä poliittista mielikuvitusta. Nyt kun yhä useampi ryhmä nostaa teeman omalle toivelistalleen, epämääräiset vaatimukset globaalin demokratisoimisesta saattavat päätyä keskenään hyvinkin erilaisten poliittisten pyrkimysten polttoaineeksi.

Epämääräisten esitysten rinnalle on noussut täsmällisempiä hahmotelmia vaikkapa globaaleista kansanäänestyksistä, sosialistisista maailmanpankeista, ylikansallisista valuuttaveroinstituutioista tai kansainvälisistä totuuskomissioista. Silti ilmassa on yhä melkoisesti yksinkertaistuksia ja harhaluuloja siitä, mitä maailmanlaajuinen demokratisoiminen oikein voisi tarkoittaa.
 

Vastapaino alistaville hierarkioille



Moni globaalidemokratian puolustaja ja vastustaja olettaa, että globaalien demokratiapyrkimysten vääjäämätön päämäärä on nimenomaan maailmanparlamentti. Vaikka itse pidän useista mieleeni tulvivista varauksista huolimatta jonkinlaista maailmanparlamenttia tavoittelemisen arvoisena, planeettamme demokratisoiminen edellyttää myös moniulotteisempia visioita.

Maailmanparlamenttikaavailuihin sisältyy usein oletus, että tavoitteena on maailmanvaltio. Tämä oletus sisältyy esimerkiksi monien maailmanfederalistien vaatimuksiin, joissa korostetaan, että globaalin parlamentin rinnalle tarvitaan vahvaa toimeenpanevaa hallitusta. Näissä kaavailuissa demokratia mielletään perusolemukseltaan hyvin samankaltaiseksi yhden kansallisvaltion ja koko maailman tasoilla.

Perinteisen valtiokoneiston visioiminen koko maailmanjärjestelmän kattavaksi hallintomalliksi on suhteellisen vaivaton ajatusleikki, joka voi auttaa avaamaan poliittisen ajattelun perinteisiä solmuja. Samalla se kuitenkin myös rajaa mielikuvitusta ja mahdollisuuksia. Globaali demokratia ei voi olla valtiomallin suora sovellus monestakaan syystä.

Kansallisvaltiot ovat syntyneet osana valtioidenvälistä järjestelmää. Merkittävä osa niitä määrittävistä tehtävistä koostuu nimenomaan suhteista muihin valtioihin. Maailmanlaajuisilla hallintoelimillä sen sijaan ei ole samanlaisia ulkosuhteita. Tässä mielessä maailmanvaltio onkin käsitteellinen mahdottomuus.

Yleinen harhaluulo on se, että globaali demokratia merkitsee nykyistä keskusjohtoisempaa maailmankuria. On kuitenkin sekä mahdollista että suotavaa, että globaalin päätöksenteon demokratisoiminen merkitsisi globaalin päätöksenteon vähentämistä. Ihmiskunnan enemmistöä törkeimmin alistavat hierarkiat saadaan purettua vain, jos niiden vastapainoksi rakennetaan jotain uutta. Uusilla instituutioilla ei kuitenkaan tarvitse olla yhtä keskitettyä mandaattia kuin nykyisen globaalin suunnitelmatalouden kapitalistisella johtoportaalla.

Risto Isomäen tässä lehdessä esittämä lista asioista, joissa maailmanparlamentilla voisi olla rajoitettu myönteinen rooli, on mainio esimerkki siitä, että globaalin demokratian sisällyttäminen poliittiseen ohjelmaan ei välttämättä johda kokonaisvaltaiseen vaatimukseen maailmanvaltiosta. Itse saattaisin toki lisätä Riston listalle rajoitetun verotusoikeuden ja kenties pari muutakin asiaa.

Demokratia on prosessi



Keskustelua maailmanlaajuisesta demokratisoitumisesta köyhdyttää toisinaan myös jankkaaminen siitä, voiko globaalilla tasolla koskaan toteuttaa demokratian kauneimpia ihanteita niiden puhtaimmassa merkityksessä. Ei tietenkään voi.

Ensinnäkin demokratia on aina syytä mieltää prosessiksi, joka ei koskaan ole valmis. Radikaaleimmatkaan muutosohjelmat eivät ole riittävän demokraattisia, jos niihin sisältyy romanttinen sovitusvisio kaikkien ristiriitojen täydellisestä poistumisesta.

Globaalilla tasolla ei ole mahdollista laajamittaisesti soveltaa kasvotusten tehtävää demokraattista keskustelua. Informaatioteknologian työkalut voivat toki edesauttaa poikkikansallista demokraattista osallistumista, mutta vain vaillinaisesti. Myös kielimuurit ehkäisevät keskusteluyhteisön muodostumista. Avoimen keskustelun synnyttämän kriittisen mielipideyhteisön puuttuessa globaali demokratia on väistämättä rajallista.

Täydellisyyden vaatimuksesta on silti tyhmää tehdä radikaalien parannusten estettä. Minä ainakin ilahtuisin, jos vaikkapa dollari ja ääni -periaatteellaan räikeän epädemokraattisesti toimivat Kansainvälinen valuuttarahasto ja Maailmanpankki voitaisiin korvata jollakin selkeästi demokraattisemmalla järjestelyllä. Jääköön tässä yhteydessä avoimeksi, olisiko vaihtoehdossa sitten syytä korostaa perinteistä maa ja ääni -periaatetta, maailmanparlamenttivisioissa usein sovellettua ihminen ja ääni -periaatetta, kansalaisyhteiskunnan osallistumista vai kenties näiden kaikkien demokratian eri ulottuvuuksia korostavien periaatteiden yhdistelmää.

Kuka vastustaa globalisaatiota?



Käsite "globalisaation vastustajat" on yksi viimeaikaisen keskustelun yksinkertaistuksista. Sekä kansalaisliikkeiden sisällä että toisinaan myös niitä kommentoivassa lehdistössä on toki viime aikoina alettu tehdä jakoa esimerkiksi globalisaation vastustajiin ja vaihtoehtoisen globalisaation tavoittelijoihin.

Itse olen tuntenut semanttista vetoa jälkimmäiseen määritteeseen. Olen ollut taipuvainen ajattelemaan, että kapitalistiseen globalisaatioon kriittisesti suhtautuvien demokratialiikkeiden olisi sekä taktisesti että ideologisesti syytä pyrkiä pois nurkkakuntaisesta nöyristelystä kansallisen itsemääräämisoikeuden myyttien suojassa. Vaihtoehtoista globalisaatiota perinteisempi internationalismi-terminologia voi tosin myös olla käyttökelpoinen puhetapa.

Yksi harhaanjohtava yleistys on se, että globalisaation vastustajat ovat radikaaleja ja vaihtoehtoisen globalisaation tavoittelijat taas maltillisempia reformisteja. Yksittäisen ryhmän suhdetta esimerkiksi kapitalismiin ei voi johtaa siitä, määrittääkö se itsensä globalisaation vastustajaksi vai ei. Samoissa joukoissa voi seisoa antikapitalistisen globalisaation tavoittelijoita ja globalisaatiota vastustavia maltillisia reformisteja.

On myös syytä muistaa, että pitkän aikavälin päämäärät voivat usein poiketa välitavoitteista. Voi esimerkiksi olla järkevää pitää mahdollisimman demokraattisten globaalien instituutioiden luomista välttämättömänä vaiheena muutosvisiossa, joka johtaa myöhemmin kohti itsehallinnollisten alueiden löyhää verkostoa. Tai päinvastoin.

Kirjoittaja toimii tutkijana Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Teivo Teivainen