Näkökulmat

Rahoituslaitokset syypäitä nälänhätään

Oxfam, vaikutusvaltainen kansainvälinen kehitysjärjestö ryöpyttää tuoreessa raportissaan Maailmanpankkia ja Kansainvälistä valuuttarahastoa nälän lisäämisestä eteläisessä Afrikassa. Järjestöt ovat osasyyllisiä aluetta koettelevaan nälkäongelmaan ja niiden pitäisikin välittömästi purkaa kaikki alueen maille asettamansa lainaehdot, Oxfam vaatii raportissa, joka julkaistiin Johannesburgin kokouksen alla.

Mika Railo (Kuva: Mikko Eerola)Rahoituslaitosten ehdoilla toteutetut valtiojohtoisten maatalousjärjestelmien nopeat alasajot eli ”vapauttamiset” Sambiassa, Malawissa ja Mosambikissa johtivat miljoonien ihmisten köyhtymiseen. Kun tehottomaan mutta turvalliseen maatalouteen tottuneet pienviljelijät joutuivat kilpailemaan ulkomailta tuodun halvan ruoan kanssa, ei häviäjää tarvinnut kauan arvailla.

Oma sato on köyhillä pienviljelijöillä riittänyt perinteisesti vain osaksi vuotta. Loppuvuoden he ovat olleet ostoruoan varassa. Raha ovat kuitenkin olleet hupaa tavaraa viime vuosina: esimerkiksi Sambiassa köyhien määrä on 1990-luvun jälkipuoliskolla kasvanut lähes 20 prosenttiyksiköllä. Nyt köyhyysrajan alapuolella elää ällistyttävät 86 prosenttia väestöstä.

Kun kansa on köyhtynyt, nälkäongelma on muuttunut pitkällisestä piinasta akuutiksi katastrofiksi.

Oxfam vaatii kansainvälisiltä rahoituslaitoksilta välitöntä kurssinmuutosta: kaikki eteläisen Afrikan maille esitetyt vaatimukset markkinoiden avaamisesta pitäisi hylätä. Tämän jälkeen talouspoliittisten ohjelmien ja vaatimusten vaikutukset ruoantuotantoon näissä maissa pitäisi arvioida. Uusia suosituksia voi antaa vasta, kun ohjelmien vaikutukset tunnetaan. Kaikkien suositusten periaatteena ja tavoitteena pitäisi olla riittävän ruoan turvaaminen.

***

Mikä ”ongelma” päihittää vaikeudessaan ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden katoamisen? Mikä on ainoa teema, joka herättää Vatikaani”valtion” koomasta? Minkä varassa lepää arabimaailman tulevaisuus? Minkä ympärillä tämä maailma sittenkin pyörii?

Pillun.

Johannesburgin kokouksen viimeisinä päivinä – kun kaikesta muusta oltiin jo päästy sopuun – nähtiin surullinen farssi, jossa islamilaisen ja katolisen maailman epäpyhä allianssi kävi Yhdysvaltain suojeluksessa omaa jihadiaan naisten oikeuksia vastaan. Sodan tavoitteena oli saada kokouksen loppuasiakirjaan muotoilu, jossa todettaisiin, että terveydenhoidosta tehtäviä päätökset pohjautuvat kansalliseen lainsäädäntöön ja kulttuuriin, eivätkä niinkään esimerkiksi universaaleihin ihmisoikeuksiin. Eli miltä pohjalta säädetään lakeja abortista, naisten sukupuolielinten silpomisesta ja niin edelleen?

Tämä farssi oli tarpeellinen muistutus meille todellisuudesta vieraantuneille pullamössömaailmanparantajille. Meidän itsestäänselvyytenä pitämämme ihmisoikeudet ovat vielä täysin kiistanalaisia isolle osalle ihmiskuntaa. Nyt on kuitenkin helpompi ymmärtää esimerkiksi George W. Bushin olemassaoloa ja asemaa, kun tietää mitä hänen valitsijansa ovat äänestyskopissa ajatelleet.

 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!