Nykyajan merirosvot ryöstävät perinnetiedon

Kehitysmaissa hääräävät suuryritykset patentoivat röyhkeästi nimiinsä kaikkea elollista, jota voidaan hyödyntää kaupallisesti.

Teksti: Jukka Aronen

PitkätIhmisoikeudetMaatalous ja maaseutuYmpäristöAmerikkaLatinalainen AmerikkaEtelä-AmerikkaBrasilia

Kun tavallinen pulliainen kävelee Brasilian sademetsässä, hän näkee vain puita ja pensaita. Metsä saattaa kuitenkin muuttua myös tavarataloksi, jos matka osuu kayapo-intiaanien maille. Se mikä näyttää ulkopuolisen silmin rönsyilevältä ja villiltä pöheiköltä, onkin itse asiassa paikallisen väestön omaa tuotosta, eräänlainen kasvitarha, jossa ruoka, lääkkeet, rakennustarvikkeet, väriaineet ja vaikkapa hyönteismyrkyt ovat saatavilla yhdestä paikasta.

Kuva: Henrik Kastenskov Kuva: Henrik Kastenskov

Vielä pitkään länsimaiset tiedemiehet kuvittelivat, että Brasilian sademetsässä asuvat intiaanit keräsivät ruokansa ja lääkekasvinsa mistä sattuivat ne löytämään. Vasta viime aikoina tutkijoille on alkanut valjeta, että umpimetsää muistuttava kasvusto voi olla tietoisen suunnittelun tulosta.

Kayapot asuvat Itävallan kokoisella alueella, jossa he ovat kasvattaneet ja jalostaneet kasveja jo vuosisatojen ajan. Joka kylällä on omia asiantuntijoita, jotka ovat perehtyneet maaperään, kasveihin, satokausiin tai lääkkeisiin.

Kayapot ovat keränneet erilaisia kasvilajikkeita Länsi-Euroopan kokoiselta alueelta ja istuttaneet ne noin 10 hehtaarin tilukselle. Lajikkeet kasvavat istutetuista puista luodun ringin sisällä, kukin tarkalleen oman ekosysteeminsä vaatimassa paikassa joko auringossa tai varjossa. Tarkan tiedon keräämisen ja kehitystyön ansiosta kayapot - kuten monet muutkin alkuperäiskansat - ovat muokanneet lajikkeista aikaisempaa kestävämpiä ja runsassatoisempia.
 

Hyppivä papu



Kayapoiden asuttaman Amazonasin alueen läntinen reuna on Andien vuoristossa, jonka alkuperäiskansat ovat vuosisatojen ajan kehittäneet erilaisia papulajikkeita. Yksi onnistuneimmista tuotoksista on ollut El Nuña eli hyppivä papu. Sitä ei perinteiseen tapaan tarvitse keittää vaan riittää kun sen paahtaa - pian sisällys popahtaa pop-cornin tavoin ulos kuorestaan, ja papu on valmis syötäväksi.

Nopean ja vain vähän energiaa vaativan kypsennystapansa vuoksi hyppivää papua on pidetty lupaavana Latinalaisen Amerikan ruokaturvan kannalta.

Maaliskuussa 2000 yhdysvaltalaiset Mark Sterner ja Jeffrey Ehlers saivat hyppivälle pavulle kansainvälisen patentin 121 maahan. Asiantuntijoiden mukaan he risteyttivät pavun tavalla, jonka useat olisivat osanneet tehdä.

"Patentissa noudatetaan tismalleen niitä ohjeita, jotka annoimme muutamissa julkaisuissamme", sanoo Dan Debouck, joka edustaa kansainvälistä trooppisen viljelyn tutkimuskeskusta CIATia.

Perinteisen pavun patentoinnista on noussut suuri kohu. Perun intiaanien biodiversiteettiverkoston johtaja Alejandro Argumedo on tyrmistynyt: "En saata käsittää, että joku voi väittää keksineensä hyppivän pavun. Se on tärkeä osa Andien kulttuuria ja laajalti viljelty ruoka monilla alueilla. Äitini paistoi niitä minulle, kun olin pieni."

Patentin mukaan hyppivän pavun tutkimiseen ja jatkojalostamiseen pitää saada lupa Sterneriltä ja Ehlersiltä. Patentin piiriin kuuluu 33 papumuunnelmaa, joita on viljelty Perussa, Boliviassa, Ecuadorissa ja Kolumbiassa. Näistä yhdeksän on kuulunut CIATin kansainväliseen siemenpankkiin, jonka kokoelmissa olevia lajikkeita ei periaatteessa saa patentoida.

Monen mielestä papupatentti ei ainoastaan vahingoita Andien alueen ruokaturvaa vaan sillä on myös haitallisia taloudellisia seurauksia. Kestävän kehityksen teknologioita edistävän ETC Group -järjestön johtaja Pat Mooney ei säästele kovia sanoja järjestönsä verkkosivulla: "Patentin avulla yhdysvaltalainen yritys saa hyötyä Andien maanviljelijöiden henkisestä tuotoksesta. Patentin takia Andien maanviljelijöiden on vaikeaa tai mahdotonta kehittää pavusta vientituote kansainvälisille markkinoille. Ja kyse on kasvista, joka kuuluu Andien kansalle."

Nykyaikaiset merirosvot



Kayapo-intiaaneja tutkinut antropologi Darrell Posey vertaa länsimaisten yritysten tekemiä vastaavanlaisia patentteja autovarkauksiin: "Joku on ensin valmistanut ja kehittänyt automallin (pavun). Sitten tulee varas (patentoija), joka vetää avaimellaan naarmun auton oveen, ja sanoo omistavansa auton, koska on tuonut sen ulkonäköön ja ominaisuuksiin täysin uuden piirteen."

Posey on käyttänyt termiä "biopiratismi" kuvaamaan toimintaa, jossa ulkopuoliset hyötyvät rahallisesti alkuperäiskansojen viisaudesta ja osaamisesta. Tälle modernille merirosvoukselle on tunnusomaista, että tuotteiden tai ideoiden alkuperäiset luojat ja kehittäjät eivät saa riittävää korvausta työstään.

Länsimaiset patenttitoimistot ovat Poseyn mukaan mukana biopiratismissa aina kun ne myöntävät patentin esimerkiksi perinteiselle hyötykasville, jota ei ole millään lailla muutettu. Näin toimitaan vaikka patentin pitäisi määritelmällisesti olla "uusi" ja perustua "ihmisen tekemään keksintöön". Tällaisia patentteja on myönnetty muun muassa quinoa-viljalle, kurkumalle, neem-puulle ja basmati-riisille. Jotkut patenteista on myöhemmin peruutettu, koska on pystytty osoittamaan, että lajike tai siihen liittyvä käytäntö on perinnetietoa eikä siihen liity mitään uutta keksintöä.

Myös perinteisten kasvien risteyttäminen ja geneettinen muuttaminen mielletään usein uudeksi keksinnöksi. Kun yhdysvaltalainen liikemies Larry Proctor hankki vuonna 1994 Meksikosta keltaisia papuja ja - omien sanojensa mukaan - muutti niiden väriä risteytyksen avulla, hän sai yksinoikeuden keltaisten enola-papujen myynnille Yhdysvalloissa. Värillisten papujen kehittäjät Meksikossa eivät ole saaneet korvausta, eikä heillä ole oikeutta myydä papujaan Yhdysvaltoihin.

Suuri valkoinen mikrobinmetsästäjä



Bioteknologisten patenttien historia on suhteellisen lyhyt. Ensimmäisenä elävän olion patentoimista kokeili yhdysvaltalainen yritysjätti General Electric, joka halusi vuonna 1971 rekisteröidä nimiinsä öljyä syövän bakteerin. Yhdysvaltain patenttitoimisto hylkäsi anomuksen vedoten säädökseen, jonka mukaan elämänmuotoja ei voi patentoida. Vuonna 1980 Yhdysvaltain korkein oikeus kuitenkin pyörsi patenttitoimiston tekemän päätöksen tiukimmalla mahdollisella äänestystuloksella. Korkeimman oikeuden tulkinnan mukaan patentin saa hakea kaikille asioille, joihin liittyy ihmisen tekemä keksintö.

Yritysten todellinen kiinnostus elämän patentoimista kohtaan heräsi kuitenkin vasta 1990-luvun loppupuolella, kun bioteknologia alkoi mahdollistaa muun muassa geenien muuttamisen. Pian yritykset alkoivat tehdä voittoja kaikenlaisilla elämänmuodoilla.

Etenkin lääkealalla voitto-odotukset ovat suuret: läntisissä teollisuusmaissa kasvinosia sisältävien lääkkeiden markkinat ovat yli 70 miljardin dollarin arvoiset.

Yritykset suuntaavat katseensa eritoten kehitysmaihin, koska yli puolet maailman noin 250 000 kasvilajista elää trooppisissa sademetsissä. Metsien nopea tuhoutuminen on lisännyt firmojen halua tutkimuksiin ja patenttitoimintaan. Kilpailun kiristyessä esimerkiksi lääkejätti Pfizer on yrittänyt neuvotella itselleen yksinoikeuden kaikkiin Ecuadorin kasveihin. Toinen lääkeyritys Merck on päässyt vielä pidemmälle: se on saanut monopolin Costa Rican ainutlaatuisiin sademetsiin.

Voittoa ei tehdä pelkästään kasveilla. Merck on hakenut patentteja myös usealle kehitysmaasta saadulle mikrobille. Yritys on kaivanut maaperää Keniassa, Meksikossa, Namibiassa, Intiassa ja Venezuelassa valmistaakseen masennuslääkettä, hormoneja, sienilääkettä ja antibiootteja. Pfizer ja Bristol-Meyers Squibb ovat seuranneet perässä. Suuret lääkefirmat käyttävätkin joka vuosi miljardeja dollareita maaperätutkimuksiin.

Myös ruokakasvit kiinnostavat suuryrityksiä, koska niillä on maailmanlaajuiset markkinat. Jo nyt on riisin, maissin, vehnän, soijan ja kassavan geenejä ja ominaisuuksia patentoitu maatalousalan yritysjättien nimiin.

Suuryritysten rinnalla kehitysmaissa toimivat läntiset yliopistot. Kun biopiratismin vastainen koalitio CAB nimeää vuoden biopiraatit, pahamaineisella Kapteeni Koukku -listalla on perinteisesti ollut useita yliopistoja. Todellisuudessa niiden rahoittajina toimivat kuitenkin yleensä suuryritykset, jotka ottavat tutkimustulokset omaan kaupalliseen käyttöönsä.

Kollektiivista tietoa vaikea patentoida



Perinnetietoa halutaan yleensä suojella siksi, että varmistettaisiin tiedon kehittäjille ja haltijoille oikeudenmukainen korvaus tiedon käytöstä. Toisaalta periaatteena on pidetty myös sitä, että perinnetiedon pitäisi säilyä ja hyödyntää koko ihmiskuntaa.

Patentit ovat taanneet keksijöille tavan pitää kiinni omaisuudestaan. Kollektiivisen perinnetiedon patentoiminen on kuitenkin ongelmallista ainakin kahdesta syystä: länsimaisen patenttikäsityksen mukaisesti tiedolla pitää olla tarkkaan nimetty keksijä ja perinnetietoa voi olla vaikea pitää patenttilakien mukaisena "uutena" keksintönä, jos tieto on ollut julkista jo vuosia.

Perinnetiedon oikeudenmukainen käyttö onkin hyvin monimutkainen kysymys, johon ei ole helppoa vastausta. Samaan aikaan kun kansainvälisen oikeuden asiantuntijat niin teollisuus- kuin kehitysmaissakin pohtivat ratkaisua, monikansalliset yritykset tekevät yhä suurempia voittoja kehitysmaista lainatuilla ideoilla.

Teksasissa on alettu myydä Intian perinteisestä basmati-riisistä kehiteltyä Texmati-riisiä ja Quinoa-yhtiö kauppaa Andeilla 5 000 vuotta sitten kehitetystä quinoa-viljasta tehtyä pastaa internetissä. Modernit merirosvot ovat voimissaan.


Jutussa on lainattu muun muassa ETC Group -järjestön verkkosivun artikkeleita.

Lisää tietoa:
www.rafi.org
www.scidev.net

Piraattien sivuja:
www.quinoa.net
www.riceselect.com

 


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Jukka Aronen, taustalla MaKun logo.

Jukka Aronen

Kirjoittaja on globaalikysymyksiä yli 20 vuotta seurannut freelance-toimittaja, joka pyörittää Diippimedia-viestintäyritystä.