Tanssien halki elämän

Teksti: Esa Salminen

PitkätKulttuuriMusiikkiAfrikkaEteläinen AfrikkaSambia

On pilvinen ja harmaa iltapäivä Lusakan pohjoisosassa. Viileässä ilmassa on paljon punertavaa pölyä. Hiekkaa nousee ilmaan yhä lisää yhteisöteatteri Kamoton tanssiryhmän juniorien harjoitellessa rytmikkäitä lantioliikkeitä, koreografioita, askelluksia ja perinteistä rummutusta. Ujosti hymyilevä 19-vuotias Judith Kaila ei tanssi tänään, sillä hän voi huonosti.

Yleensä Judith osallistuu harjoituksiin kaksi tai kolme kertaa viikossa, iltapäivisin koulun jälkeen. Muina päivinä hän pelaa jalkapalloa ja lentopalloa kavereidensa kanssa. Hän käy lähellä olevassa Ngomben koulussa seitsemättä luokkaa. Viisilapsisen perheen esikoinen on sisaruksista ainoa, joka on koulussa. Opintonsa ja kirjansa hän rahoittaa tanssien.
kuva: Susanna Kärki
"Ennen tanssin koulun ryhmässä, mutta keikkoja oli varsin vähän. Kun muutama kuukausi sitten sain liittyä Kamoton tanssijoihin, olin hyvin onnellinen, sillä heidän yhteyksiensä kautta on paljon helpompi saada sellaisia keikkoja, joiden palkkioilla voi maksaa koulumaksuja."

Vanhemmat ovat ylpeitä tyttärestään, sillä perheellä ei ole varaa laittaa muita lapsia kouluun. Judithinkin koulu loppuisi heti, jos hän ei hankkisi omaa rahaa taiteen avulla.

Judith on tanssinut aktiivisesti sambialaisia ja kongolaisia tansseja jo kuusi vuotta ja on yksi lupaavimpia nuoria tanssijoita koko maassa. Kaksi vuotta sitten hänet lähetettiin kahden muun nuoren kanssa Japaniin kansantanssifestivaaleille. "Meidän käskettiin näyttää japanilaisille että Sambia on oikea ja alkuperäinen Afrikka", Judith nauraa.

Lusakassa syntynyt nyanja-tyttö ei ollut aiemmin käynyt ulkomailla, ja Japanin loistokkuus teki häneen kahden kuukauden matkalla syvän vaikutuksen. Savisten katujen kasvatti haaveilee elämästä Tokiossa.

"Tokio oli niin suuri ja moderni, paljon parempi paikka kuin Sambia", hän miettii.

Japanin matkan jälkeen sambialainen sanomalehti Post haastatteli Judithia. Tuolloin hän vielä huomautti, ettei tanssi ollut hänelle kaikki kaikessa, vaan hän rahoitti sillä opintojaan. Judith oli lahjakas matematiikassa ja halusi jatkaa opintoja pitkälle. Nuoren tytön mieli on kuitenkin muuttunut, nyt Judith haluaa ammattitanssijaksi.

"Ja töihin Kamotoon. Tämä on Lusakan paras ryhmä, ja tanssin lisäksi meillä on draamaryhmä, jossa tehdään opettavaista teatteria lasten hyväksikäytöstä ja lapsityöläisistä, sekä tietysti aidsista."

Uran tähden Judith aikoo käydä vielä yhdeksännen luokan, mutta lukiosta hän ei enää haaveile, sillä parin vuoden päästä on jo keskityttävä työntekoon. Perinteinen suuri perhe ei Judithia kiinnosta. "Yksi lapsi riittää, isompi perhe haittaisi tanssimistakin", Judith sanoo ujosti puoliääneen.

Muita haaveita Judithin on vaikeaa keksiä. Hän toivoo joskus pääsevänsä taas ulkomaille. Japanin lisäksi olisi kivaa nähdä Etelä-Amerikkaa ja Suomea. "Jos Jumala suo, pääsen jonain päivänä kanssanne Suomeen. Sitten voimme tanssia yhdessä."

 


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Esa Salminen