Tämä ei kiinnosta lukijoita!

NäkökulmatMedia

Useita kymmeniä alan ihmisiä on kerääntynyt kuuntelemaan maailmanlaajuisen tv-kanavan tunnettua tuottajaa. Hän esittää tänään niin sanottuja poliittisia dokumenttejaan.

Ensimmäinen on Oscar-palkittu dokumentti Münchenin olympialaisten kidnappausdraamasta. Elokuvan tekijäksi oli palkattu Niken mainoselokuvien ohjaaja. Hän on saanut aikaiseksi trillerinomaisen kertomuksen Israelin olympiajoukkueen traagisesti päättyneestä kidnappauksesta, jossa kaappaajia olivat palestiinalaiset. Seuraava elokuva on kertomus entisestä natsien orjatyöläisestä, joka aloittaa oikeustaistelun saksalaisia firmoja vastaan. Kolmas leffa etsii oikeistopopulismin ja antisemitismin juuria Euroopassa.

Joku yleisöstä esittää kysymyksen: "Onko teillä ollut koskaan mielessä tehdä jonkinlainen dokumentti tai sarja palestiinalaisten kohtalosta?"

"Sille ei olisi katsojia!" vastaa luennoitsija.

Sananvapaus on yksi demokraattisten maiden ylpeyden aiheista. Sitä, että kansalaiset saavat sanoa vapaasti mitä ajattelevat, on pidetty itsestään selvänä. Aika ajoin, kun aiheesta riidellään julkisesti, on useimmiten kysymys siitä, saako juorulehti julkaista julkkiksen seksielämään liittyviä asioita tai muusta sellaisesta. "Sensuuri" on monen mielestä vain kehitysmaihin tai entiseen itäblokkiin liittyvä sana.

Valitettavasti näin ei ole. Sitä mukaa kun yhteiskunnat ja teknologiat ovat kehittyneet, myös käsitykset ovat kehittyneet ja muuttuneet. Pidetään itsestään selvänä, ettei enää voi väkisin estää jonkun puhetta tai vangita häntä mielipiteensä takia. Silti näin tapahtuu edelleen monessa länsimaassa.

Eräs nykysensuurin muoto on taloudellinen sensuuri. Vaikka media monipuolistuu, tv-kanavia on sadoittain ja lehtiä lukemattomat määrät, tiedotusvälineiden omistus on yhä harvempien käsissä. Jos omistajilla ei ole omaa poliittista vakaumusta ja missiota - niin kuin yleensä on - heitä motivoi taloudellinen voitto. Kansalle pitää siis antaa viihdettä. Menestyäkseen pitää aikaisempien trendien perusteella arvata mitä kansa haluaa ja mikä heitä ei kiinnosta. Rahan palvonta tarkoittaa myös sitä, ettei voi loukata yhteisön rikkaita ja vaikutusvaltaisia.

Omistuksen keskittyminen tarkoittaa myös kilpailun puutetta. Helsinkiläisten on tyydyttävä siihen mitä Hesari kertoo, ja Hesari kertoo, mitä sen toimittajat ja linjan vetäjät pitävät tärkeänä. Nykyajan sensuuri on usein myös yksinkertaisesti hiljaisuutta, jopa välipitämättömyyttä. Usein "unohdettu" uutinen ei tue lehden tai tv-kanavan päälinjaa tai ei kiinnosta sen toimittajia. Syyksi tosin sanotaan: "tämä ei kiinnosta meidän lukijakuntaamme". Todellisuudessa monopoliasemassa olevan lehden poliittisin sivu ei ole pääkirjoitussivu vaan lukijapalsta, ei tosin sen takia mitä siellä lukee, vaan sen takia mitä siellä ei lue.

Lukijoiden lähettämiä kirjeitä on satoja. Toimittajat ovat käyneet ne läpi ja valinneet niin sanotut julkaisukelpoiset. Joskus aiheen perusteella, joskus lähettäjän arvonimen takia. Lukijapalstalta saa kuvan siitä, mitä yhteiskunta ajattelee ja pitää tärkeänä juuri tänään. Perunannosto ja päiväkoti voivat syödä tilaa paljon vakavammalta aiheelta, koska toimittaja kokee ne läheisiksi. Toiset aiheet voivat olla lehden mielestä liian vaikeita tai "arkoja".

Kirjallisuudessa pätee sama kaavio. Kirjan kustantaminen on kallista ja sen markkinointi ja levittäminen vielä kalliimpaa. Kustannustoimittajat ja nykyään yhä useammin markkinointiosaston "asiantuntijat" siis päättävät, mikä tarina saa lukijoita.

Tv-yhtiöissä myös ennusteet katsojaluvuista määräävät ohjelmien ostoa. Ennusteet perustuvat joko muualta saatuun tietoon, samantyyppisen ohjelman suosioon tai "asiantuntijan" päätökseen. Ei ihme, että silloinkin kun joku elokuva tai ohjelma ei ole uusinta, se näyttää niin tutulta. Se on aikaisemmin menestyneen samanlaisen kopio, ellei peräti ostettu "formaatti".

Sellaisia kohta olemme mekin, formaatteja. Täysin ennustettavia, epäkiinnostavia, toisen ihmisen toistoja ja toisen elämän uusintoja, jotka eivät kiinnosta missään katsojia tai lukijoita.
 

Ilmestynyt Kumppani-lehdessä 6/2002

 


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!