Toisenlainen maailma syntyy toisenlaisesta keittiöstä

Kansankeittiöiksi nimetyt ryhmät ovat kasvaneet uusien liikkeiden ympärille. Itseorganisoituvat ryhmät kehittävät eettisempiä tapoja syödä, ja niiden ympärillä elää moni-ilmeinen vaihtoehtokulttuurien maailma.

Joskus niihin aikoihin, kun ympäristöliike alkoi nostaa päätään, alkoi ruoka olla tärkeää kahdestakin uudesta syystä. Suuret leiriytyneet mielenosoittajajoukot oli pystyttävä ruokkimaan, toisaalta ruokaan liittyvät valinnat alkoivat politisoitua entistä enemmän.

Vastaus näihin tarpeisiin oli hollantilainen kenttäkeittiö Rampenplan, jonka vapaaehtoiset kokit olivat valmiita järjestämään ruokahuollon omakustannehintaan tapahtumiin, joita Rampenplan-kollektiivi piti tukemisen arvoisina. Lahjoituksina saatu ruoka, kasvissyönti, ympäristö ja rauhanliike kietoutuivat yhteisen alakulttuurin nimittäjiksi. Erityisesti Saksan ydinjätekuljetusten vastaiset protestit olivat näyttämö liikkeelle, jossa myös syömisestä tuli politiikkaa, erityisesti kasvissyönnin myötä.

Rampenplanin esimerkin innoittamana vastaavia vapaita keittiöryhmiä alkoi syntyä ympäri Eurooppaa. Ryhmät alkoivat kokkailla erityisten tapahtumien lisäksi säännöllisesti omissa tiloissaan, kootakseen samoin ajattelevia ihmisiä yhteen ja toisaalta tutustuttaakseen vähemmän aktiivisia ihmisiä eettisemmistä lähtökohdista tehtyjen ruokien saloihin.

Erilaiset elämäntapasymbolit ovat myöhemmin ilmestyneet värittämään kansankeittiöiksi ristittyjen ryhmien käytäntöjä: veganismi, roskisruokailu, vallatuissa taloissa kokkailu. Euroopan kansankeittiöiden tarkkaa lukumäärää ei tiedä kukaan, mutta yhteisenä nimittäjänä ovat pysyneet ruoan poliittisuus ja politisointi, mielenosoitusten ja vastaavien tapahtumien tukeminen, epähierarkkisten ryhmien luominen sekä vapaaehtoisuuden voima. Vapaaehtoisuudesta seuraa tietysti myös elämäntapaihmisten kukkarolle sopiva hintataso.

Nykyisin erityisesti Saksassa on useimmissa ”vaihtoehtopaikoissa” jonkinlainen kansankeittiö, ja lisäksi ryhmiä jotka tulevat paikalle vain tilauksesta. Tarjontaa löytyy laidasta laitaan, lihasta vegaaniin ja avoimesta miehiltä kiellettyyn.

Suomessa vastaavia kansankeittiöryhmiä löytyy ainakin Helsingistä, Turusta ja Jyväskylästä. Ryhmät ovat ruokkineet suuriakin ihmismääriä erilaisissa tapahtumissa, ja avoimiin viikkokeittiöihin on kuka tahansa tervetullut syömään ja kokkaamaan. Useat asiakkaat ovatkin kaukana ”vaihtoehtoisesta” – jos ruoka on hyvää ja halpaa, niin paikalle tullaan mielellään. Kansankeittiöiden politiikka toimii niin, että ihmiset löytävät vaihtoehtoja maistamisen eivätkä saarnaamisen kautta.

Välillä suomalaisten kansankeittiöiden toiminta on linkittynyt myös Ruokaa ei aseita -liikkeeseen, joka jakaa ilmaista kasvisruokaa kiinnittääkseen huomiota inhimilliseen hätään maailmassa, jossa asevarusteluun tuntuu aina riittävän rahaa. Innokkailla vapaaehtoisilla on tarmoa olla monessa mukana.

Ajatusta eettisemmästä syömisestä kannattaa ainakin käydä pureskelemassa – monet ovat nielleetkin.

Tilaa Maailman Kuvalehti