Kansainvälinen globalisaatiokriitikko

Anastasia Laitila on kokopäiväaktivisti joka tuntee WTO:n ja EU:n paremmin kuin moni poliitikko. Aktivistivaihdossa hänen ajatuksensa globalisaatiosta ja kehitysyhteistyöstä ovat saaneet vahvistusta - myös Intian kollegat luottavat pieneen ja paikalliseen.

 

 
Kuva: Anastasia_Laitila.

Harvat kansanedustajat tietävät edes eduskunnan perustuslaillisia oikeuksia ja velvollisuuksia kansainvälisessä kauppapolitiikassa, Anastasia Laitila kertoo.

Jos Anastasia Laitilaan sattuu tutustumaan netissä, hänestä saa väistämättä varsin uskottavan ensivaikutelman. Hakusanan ”Anastasia Laitila” tuloksena ruudulle ilmestyy kymmeniä hänen perusteellisesti kirjoittamiaan tiedotteita ja artikkeleita muun muassa suuryritysten, EU:n ja muiden maailmankaupan pelureiden toiminnasta ja tarkoitusperistä. Linkkilista jatkuu hänestä itsestään tehtyihin juttuihin: Laitila Attacin paneelikeskustelussa, Laitila kommentoimassa puoluelehden sivulla, Laitila City-lehden, Ylen, Hesarin haastattelussa…Ei mikään huomaamaton tyyppi siis.

Myös Anastasia Laitilan reaalimaailmaisesta persoonasta saa uskottavan kuvan. Maan ystävien entisenä puheenjohtajana (minkä mainitsemisesta hän titteliallergisena hieman kiusaantuu) ja reilun kaupan aktivistina hän hallitsee sekä kehitysmaaslangin että isojen poikien G7-termit: ”kulttuurien välinen dialogi” irtoaa sujuvasti, samoin WTO-neuvottelukierrokset ja Cairns-maat.

Laitila on kokopäiväinen aktivisti, kolmatta vuotta. Maailmankauppa, tai oikeastaan sen tekeminen hieman tasapuolisemmaksi, on hänen intohimojensa ykkösenä.

Maailmankauppa onkin ollut kevättalvella ajankohtaista seurattavaa. Maaliskuun lopussa meni taas globaaleja aikarajoja umpeen, kuten se mitä palveluja EU haluaa Gats-sopimuksen myötä avata kansainväliselle kilpailulle, ja voidaanko maataloustuotteet ottaa mukaan WTO:hon.

Joku ehkä jännittää maatalousneuvottelujen etenemistä. Laitila ei vaivaudu, koska pitää niiden jumahtamista lähes varmana – WTO:ssa on liikaa pakottamista ja muutaman maan jyräämistä.

”Ei neuvotteluja voi käydä porukassa jossa toiset pelkäävät henkensä edestä ja toiset eivät suostu kuuntelemaan eriäviä mielipiteitä.”

”EU:n omatkin rivit ovat maataloustukiasiassa aivan sekaisin, ja sekä EU että Yhdysvallat rikkovat molemmat WTO:n sääntöjä” Laitila luettelee. Ne maksavat sääntöjen vastaisesti sekä suoria maatalouden tuotantotukia että vientitukia.

Pieni WTO-neuvottelujen onnistumismahdollisuus piilee Laitilan mukaan siinä, jos kehitysmaat ja EU tekevät vaihtokaupat maatalous- ja Gats-ehdoista. Gats ei hyödytä kehitysmaita sellaisenaan, sen on EU:n kauppakomissaari Pascal Lamykin myöntänyt, mutta maatalous on kehitysmaille erityisen tärkeä. Vaihtarit tapahtuisivat vaikkapa niin, että jos kehitysmaat suostuvat avaamaan esimerkiksi vesihuoltoa rikkaiden maiden suuryrityksille, niiden ei tarvitsisi poistaa maatalouden vientitukiaan.

Antifa vei sydämen

Etniseltä alkuperältään Tampereella asuva Laitila määrittelee itsensä eteläsuomalaiseksi. Nimen Anastasia sai enoltaan, ainakin välillisesti: Anastasian äiti näki nimen antamisen aikoihin unen, jossa hänen veljensä ehdotti tätä nimeä. Silloin Laitila asui vielä Helsingissä. Aktivistiura sen sijaan sai alkunsa Hämeenlinnan Antifassa. Myöhemmin Laitila lähti mukaan myös reilun kaupan liikkeeseen ja liittyi Maan ystäviin.

Yleensä pitää tapahtua jotain merkittävää, että suomalaiset provosoituvat ja viitsivät lähteä mukaan vaikuttamaan. Kuten USA:n hyökkäys Irakiin, jonka aiheuttamien mielenosoitusten vertaisia ei Suomessa ole viime aikoina näkynyt. Ehkä myös Hämeenlinnan Antifan kokouksessa tapahtui jotain suurta, vai onko toisilla vain voimakkaampi sosiaalinen vastuuntunto kuin toisilla?

Laitilan mukaan kummassakin teoriassa on perää. Yleinen kunnioitus elämän monimuotoisuutta kohtaan on lähtöisin äidiltä, varhaisin järjestökokemus kummitädiltä, joka ilmoitti hänet Luonto-liiton rivijäseneksi 8-vuotiaana. Antifan kokous taas avasi silmät yhteiskunnallisille epäkohdille ja tutustutti ihmisiin joita ympäröivä maailma kiinnostaa.

”Kiehtovat ajatukset ja uudet ideat, siinä pääsyy miksi jäin Antifaan ”.

Alas WTO ja imperialismi!

Suomen kansalaisaktivistireservi on pieni. Samat tyypit huhkivat uskollisesti monissa järjestöissä vuosikausia, sillä pienen maan pienissä piireissä jokainen vapaaehtoinen on elintärkeä. Kansalaisjärjestötoiminnasta ei rahaakaan saa, toisin kuin Keski-Euroopassa jossa se on yleensä palkkatyötä muiden muassa. Laitilakaan tuskin pääsee työllään rikastumaan, mutta palkkaa tippuu muun muassa free lance -juttujen kirjoittamisesta ja työstä Maailmankauppojen liiton tiedottajana.

Aktivistin kutsumusammatti ei ole kevyt motivaationäkökulmastakaan. Laitila myöntää tyynesti että sellaisiakin hetkiä on, jolloin omat vaikuttamismahdollisuudet tuntuvat hyvin marginaalisilta, mutta lisää heti perään pari esimerkkiä osallistumisen voimasta:

”Jubilee 2000 -kampanja todisti yksittäisten ihmisten vaikutusmahdollisuudet. Ihmiset kirjoittelivat viranomaisille ja vaativat kehitysmaiden velkojen mitätöintiä. Samoin MAI-sopimuksen kaatumiseen vuonna 1999 vaikutti merkittävästi aktiivinen kansalaistoiminta.”

Mutta, mutta – tänä vuonna näköpiirissä saattaa olla uusi, tosi iso vaikutusmahdollisuus – oikea herkkupala! Nimittäin toiveikkaimpien globalisaatiokriitikoiden katseet kohdistuvat WTO:n syyskuiseen Cancunin ministerikokoukseen, joka on järjestön koossa pysymisen kannalta eräänlainen kohtalonhetki. Tai ainakin näytön paikka. Kokouksen jäsenillä on suuret odotukset: neljän päivän ohjelmaan on runnottu päätettäväksi maataloutta, ympäristöä, kilpailua ja investointia, ja myös MAI nostetaan uudelleen pöydälle. Kaiken lisäksi WTO:n missiona on joko päättää kaikista näistä asioista saman kokouksen aikana tai olla päättämättä mistään.

Jo yksittäisten neuvottelujen takkuilun perusteella vastustajissa on herännyt toiveita – olisiko nyt tulossa se hetki kun järjestö järkälemäisine odotuksineen kaatuu omaan mahdottomuuteensa?

Ruohon juurelle Intiaan

Maailmaa syleilevien vapaakauppasopimusten vastapainoksi Anastasia Laitila on käynyt kaksi kertaa Kepan ”vaihto-oppilaana” Intiassa. Aktivistivaihto on Kepan erikoisuus, ja sen tarkoitus on yhyttää suomalaiset aktivistit ja heidän intialaiset kollegansa oppimaan toisiltaan.

Ja Intiassahan aktivisteja riittää. Laitila kertoo että maa on täynnä kaikenikäisiä, siis myös 80-vuotiaita, kansalaisjärjestöjääriä, matkustamassa ympäri maata osallistumassa. On kansanliikettä ja muodollisempaa järjestötyyppistä ratkaisua, rahoitusta saavaa ja siitä kieltäytyvää. Vielä kymmenisen vuotta sitten harva järjestö olisi ottanut ulkomaista rahoitusta vastaan.

Self-help group on kova sana Intian kansalaisjärjestökentällä, ja ryhmät tekivät vaikutuksen myös Laitilaan. Tulokset kuulemma näkyvät selvästi. Laitila kertoo että ryhmistä on ollut hyötyä erityisesti naisille, jotka ovat laajentaneet reviiriään ensin kodin ja pihan ulkopuolelle, sitten työelämään ja kyläkokouksiin.

”Huomasin että miehillä onkin sulattelemista, kun he joutuvat yhtäkkiä neuvottelemaan vaimon kanssa siitä, mihin rahat käytetään, kun nämäkin ovat alkaneet ansaita”.

Ilahduttava osoitus naisten mukaantulosta oli eteläintialainen kylä, jonka kylähallituksen eli panchayatin puheenjohtajaksi oli äänestetty 25-vuotias nainen.

”Luonnollisesti asiasta tuli ensin käninää, mutta oikeutetusti ihmisten äänin valittu puheenjohtaja sai pitää paikkansa”, Laitila kuvaa kylän tunnelmia.

Intialaiseen mielipiteenilmaisuun ei arkailu liity, ja tamilialuiden hitti, poliittinen laulanta, sai Laitilan suorastaan innostumaan. Ideana on, että jos esille pitää tuoda jokin arkaluontoinen tai pitkäveteinen asia, se lauletaan. Höysteenä voi olla naamari ja tai musiikkisäestys.

”Poliittisesta laulamisesta pitäisi suomalaistenkin ottaa opiksi ja rohkaistua, tekisi hyvää meikäläisten aralle keskustelukulttuurille”, Laitila nauraa ja kertoo miten vierailu delhiläisessä koulussa aiheutti miltei kulttuurishokin:

”Luennoin lukioikäisille ympäristöstä ja ilmastonmuutoksesta. Ihmettelin kun innokkaat oppilaat kyselivät jatkuvasti lisää ja haastoivat minut perustelemaan sanomiseni. Pähkäilin kuinka vastata kysymykseen, miten YK:ta voidaan käyttää työkaluna ilmastonmuutoksen torjumisessa, jos se on kerran niin korruptoitunut kun kerrotaan. Tai siihen, miten muuttaa intialaisen eliitin ja poliitikkojen asenteita, tai että mitä suomalaisoppilaat YK:sta tietävät.”

Intian murheelliset maanviljelijät

Eroavaisuuksista huolimatta Laitilan Intian-kokemus tuki hänen näkemyksiään kansalaisaktivismin päämääristä ja keinoista.

”Kansalaisaktivistit ovat sekä Intiassa että Suomessa samaa mieltä siitä, että asioihin pitää vaikuttaa itse ja paikallisesti.”

Mutta paikallisesta takaisin globaaliin WTO:hon, jonka jäsen Intiakin on. Globalisaation varjopuolia ei Intiassa tarvitse etsimällä etsiä, ne näkyvät pelloilla ja puutarhoissa. Laitila mainitsee kaakkoisen Andrapradeshin osavaltion murheelliset maanviljelijät. He tekevät itsemurhia enemmän kuin mikään muu ihmisryhmä maassa, syinä lainakierre ja ylivelkaantuminen. Tanskasta dumpattu keinotekoisen halpa ruokaöljy maksaa puolet vähemmän kuin paikallinen – eikä intialainen kelpaa enää kenellekään.

Kehitysmaiden asema WTO:ssa on tukala. Lievästi sanottuna niiden kohtelu ei ole tasapuolista. Laitila muistelee Seattlen WTO-kokousta, jossa afrikkalaisia ministereitä ei päästetty joihinkin kokouksiin lainkaan mukaan… Mutta juuri siksi G77-maiden onkin oltava sinnikkäitä taistellessaan oikeuksiensa puolesta. Laitila muistuttaa että Intian taipumattomuuden ansiosta Dohassa WTO:hon saatiin kuuluisat modaliteetit siitä että jokaisella jäsenmaalla on oikeus sanoa sanottavansa neuvoteltavista asioista ja jopa sanoa ”ei”. Intialainen mielipiteenilmaisutaito järjesti mahdollisuuden veto-oikeuteen.

Aktivismia masennusta vastaan

Kun Laitilan asiantuntevaa tyyliä seuraa, herää väistämättä kysymys – miksei hänestä ole leivottu vaaliehdokasta nuorisoa kosiskelevien puolueiden ääniharavaksi? Eikö häntä kiinnosta saada veto-oikeutta Suomen modaliteeteista päätettäessä?

Tietysti kiinnostaa. Laitila on ollut sekä kunnallis- että eduskuntavaaliehdokkaana, tarkoituksenaan tuoda kansalaisjärjestönäkökulmaa esille vaihteeksi puolueen kautta. Muutamia liian isoja miinuksia puoluepolitiikassa hänen makuunsa kuitenkin on – kaupankäynti ja mielipiteiden silottelu poliittisesti korrekteihin uomiin.

Maailmantaloutta ymmärtäviä kansanedustajia Laitila kuitenkin Suomeen kaipaa. Rivikansanedustajat eivät tunne EU:n tai varsinkaan WTO:n toimintaa.

”Olen tehnyt aiheesta jonkinlaista kyselyä. Harva poliitikko tietää edes eduskunnan perustuslaillisia oikeuksia ja velvollisuuksia kansainvälisessä kauppapolitiikassa, mikä on aika masentavaa.”

Mutta on vaarallista, jos Suomen harvat aktivistit masentuvat. Kuka silloin lähtisi barrikadeille? Laitila sanoo toimivansa kansalaisjärjestöissä koska ”maailmassa tapahtuu asioita joiden ei vain voi antaa olla”. Toisinaan masentumiseen auttaa jo asioihin tarttuminen. Siinäpä uusi slogan. Aktivismia – masennusta vastaan!

Ilmestynyt Kumppani-lehdessä 2/2003

Tilaa Maailman Kuvalehti