Luomu ja perinteet Mosambikin näläntappoase

Pitkä sisällissota, toistuvat luonnonmullistukset ja vaikea kuivuus ovat tehneet mosambikilaisten elämästä rankkaa. Ratkaisuja onneksi etsitään: pienviljelijät herättävät henkiin perinteistä luottojärjestelmää ja agronomit kannustavat luomutuotantoon.

 

 
Kuva: viljelijät_esittelevät_kypsymättömiä_maapähkinöitä.

Herrat Gonzalves Mutopa (oik.) ja Hipolito Azevetu esittelevät vielä kypsymättömiä maapähkinöitä. Rankkojen sateiden takia istutus myöhästyi eikä pähkinä ennätä kypsyä, vaan homehtuu pelloille.

”Ruokakriisi uhkaa”, varoitti Mosambikin uutistoimisto AIM helmikuussa. ”Mosambikissa on paljon kärsimystä: kuivuus, nälkä ja aids”, otsikoi päivälehti Noticias kolmiosaisen kirjoitussarjan. ”Pyörremyrsky tappoi yksitoista”, voin lukea lehden sivuilta maaliskuussa, kun Japhet-myrsky kylvi tuhoa rannikolle.

Käydessäni maan pohjoisosassa Nampulan provinssissa en ulkopuolisena osaa erottaa myrskyn jälkiä normaalitilasta. Serra de Messa -pienviljelijäyhdistyksen pellot näyttävät mielestäni kauniin vehreiltä: on maissia, riisiä, kassavaa ja maapähkinää. Mutta luonto pettää kokematonta silmääni.

”Myös meidän yhdistyksemme jäsenten viljelykset kärsivät myrskyistä ja jotkut menettivät kotinsa”, selittää Gonzalves Mutopa, yhdistyksen markkinointivastaava. ”Sateiden takia emme päässeet istuttamaan ajoissa. Maapähkinä homehtuu ennen kuin se kypsyy ja suuri osa maissista jää vihreäksi”, hän sanoo nyhtäen nähtäväkseni raa’an pähkinäntaimen.

Kuivuus tuhoaa sadon

On ironista, että samaan aikaan kun Mosambikin pohjoisosat rypevät sateessa, maan etelä- ja keskiosia näivettää jo pitkään jatkunut kuivuus, josta on seurauksena sadon lähes täydellinen menetys. Kuivuus ajaa yhdessä hiv-aids-epidemian kanssa yhä useamman perheen vararikon ja nälkäkuoleman partaalle.

Pääkaupungissa Maputossa sademäärä oli virallisten tilastojen mukaan lokakuusta 2002 tammikuuhun 2003 alhaisin viiteenkymmeneen vuoteen. Ruokaturva heikkenee etenkin lasten, vanhusten ja naisten parissa. Lähes miljoonan mosambikilaisen arvellaan tarvitsevan ruoka-apua säilyäkseen hengissä seuraavaan satoon asti.

Tämä on jo toinen peräkkäinen kuiva vuosi. Maissi, mosambikilaisten pääruoka, jää korjaamatta lähes kokonaan. Jopa kuivuutta kestävät lajit, kuten hirssi ja kassava, näyttävät kuihtumisen merkkejä. Tilanne on kaikkein kriittisin syrjäisillä alueilla, joissa kotitalouksien ruoansaanti ja tulot riippuvat pienviljelystä ja sateista.

Kaveriluotosta pienviljelijän pelastus

Nälän ja luonnonkatastrofien keskellä monet mosambikilaiset ovat tottuneet ilmaiseen apuun ja he odottavat, että ulkopuoliset tulevat ja ratkaisevat heidän ongelmansa. Kansallinen pienviljelijäliitto UNAC on toista maata. Se pyrkii nostamaan pienviljelijöiden itsetuntoa ja lisäämään heidän aktiivisuuttaan.

Astuessani Maputossa sisään UNACin konttoriin tapaan tyytyväisen toiminnanjohtajan. Karismaattinen Ismael Ossemane heiluttaa liiton uutta strategiaa, jossa korostetaan perinteisiä selviytymiskeinoja. ”Haluamme muuttaa viljelijöiden asenteita; eivät he ole heikkoja tai poloisia. Pystymme omilla menetelmillämme selvittämään monet ongelmat”, hän vakuuttaa. Yksi perinteisistä selviytymiskeinoista on niin sanottu kaveriluotto, xitique, josta toivotaan vaihtoehtoa kaupallisille lainoille.

Xitique on vanha perinne, joka välillä oli häviämässä. Siinä muutama ystävä lyöttäytyy yhteen ja jokainen maksaa pienen rahasumman, esimerkiksi neljä euroa, kuukausittain yhteiseen pottiin. Joka kuukausi yksi mukana olevista saa kertyneet rahat käyttöönsä. Seuraavassa kuussa lottovoitto menee toiselle. Järjestelmä toimii hyvin maassa, jossa vain harvalla on mahdollisuus avata pankkitili ja jossa köyhän pienviljelijän on lähes mahdotonta saada kaupallista luottoa. Mikään pankki ei ole valmis rahoittamaan epävarmaa ja pienimuotoista viljelyä.

”Länsimainen luottojärjestelmä korkoineen ei täällä ole ollut tapana”, Ossemane toteaa. ”Sodan jälkeisinä vuosina ihmiset tottuivat lisäksi vastaanottamaan ilmaista apua, jota ei tarvinnut maksaa takaisin. Nyt on vaikea selittää, miksi lainasta yhtäkkiä pitäisikin maksaa korkoa.”

Xitique on edelleen laajalti käytössä varsinkin kaupunkien pienipalkkaisten naisten parissa. Maaseudulla tapa ollut unohduksissa muun muassa sisällissodasta aiheutuneen muuttoliikkeen takia. Ihmiset eivät välttämättä tunne uusia naapureitaan eikä tarvittavaa luottamusta ole syntynyt. Lisäksi kaupungissa ihmisillä on usein jonkinlainen rahallinen tulonlähde, josta yhteistä pottia voi kartuttaa. Maaseudulla rahaa ei aina käytetä, ei ainakaan säännöllisesti.

Xitique on kuitenkin tuttu järjestelmä, joka on helpommin toteutettavissa kuin esimerkiksi pienluotot. Maaseudulla voi rahan sijaan käyttää maataloustuotteita. ”Haluamme hyödyntää jo olemassa olevia, perinteisiä avustus- ja henkiinjäämisjärjestelmiä vähentääksemme ulkoista riippuvuutta. Miksi aina pitäisi keksiä uusia ideoita?” Ossemane kysyy.

Luomusta kilpailuvaltti

Uusiakin ratkaisuja kuitenkin etsitään. Aivan kuten Suomessa, pyritään Mosambikissakin löytämään kilpailuvaltti globaaleille markkinoille. Yksi mahdollisuus on luomu.

Mosambikissa suuri osa pienviljelystä on luonnostaan lähes luomutuotantoa, lannoitteita tai kemikaaleja ei käytetä. Maputolainen, lähinnä agronomeista koostuva Abiodes-järjestö edistää kansallisen luomustandardin luomista. ”Luomutuotteilla on paremmat markkinat, paremmat hinnat, ne ovat terveellisempiä ja ympäristöystävällisempiä. Samalla kun edistämme kestävää kehitystä, voimme parantaa maamme ruokaturvatilannetta”, korostaa Abiodeksen puheenjohtaja Nordino.

Hänen mielestään luomulla on Mosambikissa hyvät mahdollisuudet. ”Maa on pääosin hedelmällistä, eivätkä taudit tai muut vitsaukset yleensä suuremmin vaivaa viljelyksiä. Suurin osa pienviljelijöistä käyttää jo nykyisellään tuotantomenetelmiä, jotka voidaan luokitella luomuksi. Mahdollisuuksia maailmanmarkkinoilla olisi muun muassa mausteilla, sokerilla, pavuilla, soijalla, pähkinöillä, vihanneksilla ja hedelmillä.”

”Meidän ei kannata kilpailla lajissa, jossa emme voi voittaa”, pienviljelijäliiton Ossamane täydentää. ”Nykyiset globaalit pelisäännöt kieltävät meiltä maataloustuet, joten meillä ei ole mahdollisuutta kilpailla Euroopan ja Amerikan suurten tuottajien kanssa. Sen sijaan luomusektorilla meillä voisi olla mahdollisuuksia.”

Samalla hän kuitenkin epäilee hallituksen tahtoa: ”Mosambikin hallituksella ei ole tällä hetkellä poliittisia keinoja tai halua asian eteenpäin viemiseksi. Hallituksemme ei aja kansan etua vaan puolustaa aivan muita intressejä edistämällä rahakasvien viljelyä.”

Pienviljelijän kannalta ongelmana on sertifioinnin kalleus. ”Jotta tuotteitamme ostettaisiin Euroopassa, on luomusertifikaattimme täytettävä heidän kriteerinsä. Tämä tarkoittaa tarkkaa valvontaa ja rekisteröintiä ja tarkastajien matkoja Euroopasta tänne. Toistaiseksi harvalla on siihen varaa”, Nordino epäilee.

Ruokaturva kaikkein tärkeintä

Kuva:viljelijä_viemässä_satoa_kaupunkiin <br clear=

Serra de Mesa -pienviljelijäyhdistys toimii Nampulan kaupungin läheisyydessä. Yhdistyksen ylijäämätuotanto voidaan helposti kuljettaa hiekkatietä pitkin kaupunkiin myytäväksi.

UNACin pienviljelijöillä on maanläheisempi suhtautumistapa luomutuotantoon. Sitä edistetään lähinnä kustannussyistä, eikä sanaa ”luomu” edes mainita. ”Meille ruokaturva on tärkeämpää kuin mikään muu. On tärkeää, että perheet pystyvät tuottamaan tarvitsemansa ruoan ja säästämään osan siemenistä seuraavaa vuotta varten. Vasta loput voidaan myydä”, Gonzalves Mutopa Nampulan pienviljelijäyhdistyksestä painottaa.

Pienviljelijöiden tilannetta pyritään parantamaan lisäämällä perheiden tuotantoa ja vähentämällä tuotantokuluja. Yksi tapa pienentää kuluja on vähentää kemiallisten eli ostettavien lannoitteiden ja torjunta-aineiden määrää. UNACin jäsenet käyttävätkin lähinnä luonnosta saatavia lannoitteita ja kehittävät itse luonnonmukaisia torjunta-aineita.

Ajamme Serra de Messan pelloilta kuoppaista tietä takaisin Nampulan kaupunkiin. Maisemat ovat kauniit ja vihreät, pellot ”luomutilassa”. Montakohan vuotta mahtaa kestää ennen kuin täkäläisiä luomupähkinöitä myydään Euroopan markkinoilla?
 

Ilmestynyt Kumppani-lehdessä 2/2003

Tilaa Maailman Kuvalehti