Näkökulmat

Pisara pisaralta parempi meri

 

 
Piirros: Katriina Koskinen

Auringon kimalle laineilla, lokit ilman valtiaina, metsäisten saarten tummat hahmot horisontissa… Suomenlahti, Saaristomeri ja Merenkurkku ovat luonnoltaan ainutlaatuisia alueita maailmassa. Saariston kesä on yhä ihmeellisen kaunis, vaikka Itämeri voi huonosti. Uimaankin enimmäkseen pääsee, milloin sinilevävelli ei sitä estä.

Vaikka Itämeri on yksi maailman huonokuntoisimmista merialueista, paljon on yhä tehtävissä ja jokainen voi osallistua suojeluun. Suomen valtiolla on nyt ansiokas Itämeren suojeluohjelma, jonka laatimisesta kansainvälinen WWF palkitsi Suomen hallituksen vuosi sitten ”Gift to the Earth” -tunnustuksella. Pitkäjänteiseen ohjelmaan kuuluu muun muassa rehevöitymiskehityksen pysäyttämistä, öljyvahinkojen ennaltaehkäisyä ja myrkkypäästöjen vähentämistä. Nyt täytyy varmistaa, että ohjelmaan riittää rahaa ja se myös toteutetaan mahdollisimman nopeasti.

Itämeri tulee luokitella erityisen herkäksi eli niin sanotuksi PSSA-merialueeksi. Tämän kuun lopulla Itämeren suojelukomissio HELCOM järjestää ministeritason kokouksen, jossa toivottavasti Itämeren alueen maat päättävät yhdessä hakea PSSA-statusta. Alustavissa keskusteluissa myös Venäjä on suhtautunut ajatukseen myönteisesti.

Yksittäinen ihminen vaikuttaa Itämeren tilaan omilla valinnoillaan ja kulutustottumuksillaan. Veden säästäminen, julkinen liikenne ja jätteiden lajittelu ovat tekoja myös meren hyväksi. Lohen vaihtaminen lautasella toisiin kalalajeihin ja keinolannoitteiden välttäminen puutarhassa auttavat myös.

Vielä 1960-luvulla Suomessa yleisen selkälokin kannat ovat vähentyneet jatkuvasti. Yksi syyllinen ovat ympäristömyrkyt, joille lokit altistuvat talvehtimisseudullaan Itä-Afrikassa. Selkälokkien kohtalo muistuttaa siitä, ettei ympäristön ja vesien pilaantuminen noudata kansallisia rajoja. Ratkaisutkaan eivät voi olla pelkästään paikallisia.

Kansainvälisesti liiallinen kalastus on yksi pahimmista ongelmista merialueilla. Kehitysmaiden köyhillä kalastajilla paine ylikalastukseen on kova. Ratkaisua etsitään muun muassa Madagaskarilla, jossa köyhät kalastajat perustelevat toisilleen, miksi jokin alue tulisi rauhoittaa kalastukselta pariksi vuodeksi. Kaikkein vähitenhän köyhillä on varaa kalakantojen hupenemiseen.

Viime vuotisessa Johannesburgin kestävän kehityksen kokouksessa luotiin lupaava suunnitelma kalakantojen pelastamisesta perustamalla suojelualueita, rajoittamalla kalastusta tietyillä merialueilla ja taistelemalla laitonta kalastusta vastaan.

Mutta kuka laittaisi kuriin EU:n, joka laillisesti ryövää köyhiltä kalastamalla liikaa Namibian, Senegalin, Mauritanian ja jopa nälästä kärsivän Angolan rannikolla?
 

Ilmestynyt Kumppani-lehdessä 3/2003

Tilaa Maailman Kuvalehti